Results 1 to 3 of 3

Thread: Täydellinen kusipää, osa 4.

  1. #1
    Equites Caesaris Erius's Avatar
    Join Date
    Jul 2007
    Location
    Varkaus
    Posts
    2,688

    Default Täydellinen kusipää, osa 4.

    Pitkästä aikaa palasin tämän projektin äärelle ja ajattelin taas häiritä eloanne täällä foorumeilla ja julkaista tuotoksiani tänne. Aiempi osa löytyy täältä.



    Olin uskaltautunut lähteä kävellen liikenteeseen pilvisestä ja varsin epävakaisesta kelistä huolimatta. Kunnon vesisade oli aina parempi kuin lähestyvän talven jälkeiset loskapaskakelit ja pieni kastuminen ei minua ollut koskaan säikäyttänyt. Flunssaan ja vilustumiseen auttoi kunnon naukku viskiä ja taudit lähtivät noin ylipäänsäkin (tai ainakin unohtuivat) alkoholilla ”desifioimalla”.

    Taloltani oli noin kuuden kilometrin matka Varkauden ainoalle Prismalle, joten sain mukavan pienen lenkin heitettyä hyötyliikunnan nimissä. Toisinaan mietin, että minun tulisi yrittää kuntoilla ahkerammin, sillä alkoholi oli alkanut turvottamaan hiukan keskiruumistani ja entinen lautamahani ei ollutkaan enää niin lauta. Tämä asia oli kuitenkin niitä harvoja, joissa onnistuin huijaamaan itseäni tuon tuosta ja kuntoilu oli jäänyt vähemmälle.

    Keskellä päivää ei ollut Prismassa mitenkään erityisen ruuhkaista ja parkkipaikallakin näytti olevan hyvin tilaa. Hetken aikaa harmittelin, etten ollut päräyttänyt omalla kiesilläni kaupungille, mutta olipahan nyt tullut liikuttua. Astelin avoimena ylläni roikkuvan villakangastakkini liepeet liehuen sisään liukuovista antamatta sen suurempaa huomiota muille, pääasiassa ikäihmisistä koostuville kanssa-asiakkaille.

    Kaupan ilmoitustaulu oli heti toisen sisäänkäynnin liukuovien välitilassa ja kävinkin sen kummempia lupia pyytelemättä iskemässä julisteeni tuolle taululle. Tiesin sen merkitsevän sitä, että lukuisat varakkaat perheenisät ja -äidit soittelisivat pian minulle ja tiedustelisivat voisinko vierailla heidän armaan lapsensa syntymäpäivillä, mutta toisaalta saihan sitä rahaa siitäkin. Jos minä jotain vihasin niin lapsille esiintymistä.

    Pysähdyin hetkeksi miettimään täytyikö minun käydä kaupanpuolella ostamassa jotain. Tulin normaalisti aika vähällä toimeen ja ainoa rahanreikä tuntui olevan baariloissa käyminen, mutta päätin varmuuden vuoksi käydä ainakin tälle päivälle ostamassa tarpeet kunnon ruokaa varten. Säilyisiväthän ne huomisellekin jos minulta löytyisi jo jotain jääkaapistani.

    Marssiessani sisemmistä liukuovista sisälle kauppaan päätin poiketa info tiskillä ja kysellä josko heillä olisi tilaa yhdelle ylimääräiselle työntekijälle. Olin tottunut lähes rutiininomaisesti vain kysymään josko hommia jostain löytyisi (asiakaspalvelu ala kiinnosti sinänsä, sillä huolimatta maailmoja syleilevästä elämän asenteestani tulin halutessani hyvin ihmisten kanssa toimeen – muuten en opettajan töistä olisi tohtinut haaveillakaan) – netin kautta töiden hakeminen ei ollut koskaan oikein innostanut. Vedin valloittavimman hymyni kasvoilleni, sukaisin hiukan hiuksiani varmistaen että ne olivat edelleen siististi taakse sliibatut ja marssin sitten tiskin ääreen.

    ”Iltapäevää”, tervehdin kohteliaasti vanhemman puoleista ja musta hiuksista myyjää, jonka tiesin olleen töissä täällä ainakin kymmenen vuotta, ”Ihan sellaisella asialla liikun, että ei teillä sattuisi olemaan käyttöä ahkeralle ja rehdille nuorelle miehelle?”
    Myyjä katsoi minua vähän aikaa ja selkeästi muisti sitten nähneensä minut joskus aiemminkin asioimassa kaupassa.
    ”Terve, terve! En ehkä ole itse oikea henkilö näistä sanomaan mitään, mutta vähän epäilen ettei sinulle töitä meiltä löydy – palkkasimme vasta uuden työntekijän, joten eiköhän työvoiman tarpeemme ole taas vähäksi aikaa tyydytetty”, myyjä sanoi pahoittelevasti.

    Niin rutiininomaista kuin töiden etsinnästä olikin tullut, niin kokemus ei hävittänyt koskaan sitä pettymyksen tunnetta, joka mieleni valtasi kieltävän vastauksen saatuani. Kiitin hiljaa ja poistuin sitten ripeästi tiskiltä, jotten vahingossakaan pilaisi mainettani hyvänä asiakkaana töksäyttämällä jotain epäsopivaa.

    Marssin infotiskin oikealle puolelle jäävistä porteista sisään tuhahdellen itsekseni. Olipa taas perinteistä minun tuuriani! Pysähdyin kuitenkin salamana ja tapoin turhautumiseni huomatessani yhden myyjän aivan porttien sisäpuolella pinoamassa vihreitä ostoskoreja ja perässä vedettäviä kärryjä. Tuijotin hetken naismyyjää vain todetakseni, etten ollut aiemmin nähnyt häntä kaupassa. Sanomattakin oli selvää, että tässä oli se neiti, joka oli vienyt minun työpaikkani!

    Antamatta rationalistisen minäni kertoa muulle minulle, ettei se tietenkään toisen ihmisen vika ollut että hän haki työpaikkaa ennen minua saatika, että en välttämättä olisi edes nollakoulutuksella alalle sitä koskaan saanut, vedin kasvoilleni ilkikurisen hymyn ja lähdin kävelemään kohti ostoskoripinoja.

    Ohi lampsiessani potkaisin oikealla jalallani aivan tarkoituksella yhden pinoista nurin saaden aikaan melkoisesti melua muovikorien rymistessä lattialle. Uusi myyjä näki toimeni ja yllättynyt ilmeensä vaihtui selkeään turhautuneisuuteen.
    ”Miksi te noin teitte?” nainen tiukkasi tullen lattialle levinneiden korien luo kerätäkseen ne pois tulevien asiakkaiden tieltä.

    Vedin kasvoilleni yllättyneen hymyn, vaikka tiesin myyjän nähneen, että kaadoin pinon tahallani.
    ”No mutta... Olen syvästi pahoillani!” Sanoin teatraalisesti – liian liioitellen. Myyjä antoi minulle palkaksi vaivastani murhaavan mulkaisun, muttei sanonut sen enempää vaan tyytyi keskittymään korien keräämiseen pois lattialta.

    Poistuin paikalta ilmeettömänä, mutta turhautumisen tunteesta vapautuneena. Miten pieni ilkityö saattoikin tuoda niin paljon mielihyvää?

    ***

    Kirosin ääneen kuullessani ovikellon soivan. Kuka helevetti enää tähän aikaan tuli rauhallisella omakotitaloalueella häiritsemään? Jätin vasta avaamani Lambruscon punaviinipullon pöydälle ja lampsin ovelle hiljaa sadatellen ihmisten typeryyttä.

    Repäisin oven auki melkein liian ronskisti, mutta raivoni asettui samantien nähdessäni Harakan seisomassa oven takana käsi valmiina ovikellon päällä uutta soittoa varten. Nopealla vilkaisulla huomasin hänen yllään tutun mustan kauluspaidan, jota hän käytti vain baariin tai muihin juhliin lähtiessään. Oliko hän tullut hakemaan minua viihteelle? Torstai päivänä?

    ”Iltoja”, Harakka sanoi hiukan hämillään muttei kerennytkään sen kummempia selittelemään kun hänen selkänsä takaa astuikin esiin ruskea hiuksinen ja kapea kasvoinen nainen.
    ”Ella Heiskanen”, nainen esitteli itsensä samalla kätensä eteenpäin ojentaen. Piilotin hämmennykseni ilmeettömän naamioni taakse ja tartuin käteen.
    ”August Turunen”, sanoin vastaten esittelyyn. Katsoin nopeasti Harakkaan vain todetakseni hänen ilmeestään, että nyt ei kannattaisi keljuilla. Muutin käteni asentoa siten, että sain nostettua Ellan käden ylemmäs ja vein huuleni aivan hänen kämmenselkänsä pinnalle, ”Ja te lienette Harakan kihlattu, jota hän niin usein on ylistänyt.”
    ”Hän tapaa kutsua minua aina sukunimeltä”, Harakka sanoi ikään kuin pahoitellen, mutta lähinnä muistuttaakseen minua siitä, etten nyt ollut kenenkään entuudestaan tutun ihmisen seurassa.
    ”Kutsumisesta puheen ollen, voitte kutsua minua ihan Kustiksi. August on vähän vaikea lausua ja tuntuu liian viralliselta”, sanoin Ellalle ja sain vasta lahjaksin pienoisen hymyn, joka saattoi tosin olla kohonnut hänen kasvoilleen jo siinä vaiheessa kun suutelin hänen kättään.
    ”Ja sinä kertoilit niin kammottavia tarinoita ystävästäsi”, Ella sanoi katsahtaen Harakkaan melkein moittien ja tajusin saaneeni niskaotteen – vaikkakin hitusen kliseisellä tavalla.

    ”Tulkaa toki peremmälle”, sanoin ja astuin pois oviaukon tieltä. Tiesin vilkaisemattakin, että ylläni oli vain mustat bokserit ja vanha valkoinen t-paita, jonka reunat alkoivat olemaan likaisen keltaiset. En piitannut kuitenkaan tästä, sillä nuhjuisesta ulkomuodosta huolimatta kuka tahansa saattoi olla mitä karismaattisin ilmestys jos vain osasi ja uskalsi osoittaa itsevarmuutensa.

    Ella oli pukeutunut ruskean eri sävyihin. Hänellä oli yllään jonkin asteinen mekko (mistäpä minä yksinkertaisena miehenä tiesin oliko kyseessä leninki, mekko vai mikä – vaate kuin vaate) ja vapaana roikkuvat melkein napaan asti olevat ruskeat hiukset sopivat hyvin yhteen kokonaisuuden kanssa. Tyylitietoinen neiti siis. Hänen käsilaukkunsa ei ollut valtava puoliksi rinkka, puoliksi laukku, jollaisia jotkut naiset turhamaisuudessaan tapasivat kantaa, vaan pieni lähinnä meikeille ja muulle enemmän ”käytännöllisille” (minusta itsestäni se kaikki oli vain roskaa) esineille oleva säilytyslaukku. Ainakaan neiti ei siis ollut erityisen turhamainen. Sama näkyi myös naisen tyylistä meikata. Hän ei meikannut tullakseen kauniimman näköiseksi vaan korostaakseen kauneuttaan. Siinä oli tärkeä ero, jota kovinkaan moni nainen ei aina valitettavasti ymmärtänyt.

    ”Anteeksi, mutta poistun toviksi vetämään hiukan soveliaampaa vaatetta ylleni”, sanoin yllätysvieraiden riisuessa kenkiään, ”Pekka tunnet talon, joten asettukaa minne haluatte. Keittiön pöydällä on vasta avaamani viinipullo johon kehoitan teitä kajoamaan.”
    Poistuin eteisestä teatraalisesti kumartaen ja riensin huoneeseeni sulkien oven perässäni.

    Miksi hänen piti tuoda eukkonsa näytille ilmoittamatta!? Tiesin toki vastauksen, mutta sainpahan tekosyyn kiukutella hetken itsekseni. Jos Harakka olisi kysynyt, haluanko tavata hänen kihlattunsa, jonka tapaamisesta olin kieltäytynyt jo viimeiset puolivuotta olisin jälleen kieltäytynyt. Tulemalla yllättäen hän pakotti minut ottamaan heidät vastaan. Edessäni olisi siis yksi kysymys; ollako oma itseni vai käyttäytyäkö kuin herrasmies?

    ”No tämän kerran”, sanoin ääneen ja riuhtaisin vaatekaappini oven auki ryhtyen käymään läpi mahdollisuuksiani.

    ***

    Avatessani makuuhuoneeni oven totesin keittiön olevan tyhjä ja viinipullon kadonneen pöydältä. Kuulin hiljaista jutustelua olohuoneesta, joten suuntasin kulkuni sinne. Olin pukenut ylleni mustan kauluspaidan, mustat liivit, mustat farkut ja kaulaani kietaissut viinin punaisen huivin, jonka olin asetellut aristokraattisesti kravatin korvikkeeksi työntymään pysymään ylhäältä avonaisen kauluspaitani sisällä. Liivit tosin olivat alkaneet tuntumaan hiukan pieniltä, joka kertoi minulle olevani todellakin pienen laihdutuksen tarpeessa, vaikken ylipainoinen vielä ollutkaan.

    Vieraani istuivat vieretysten olohuoneeni takaseinälle sijoitetulla sohvalla viinilasit kädessään. Pupillini laajenivat hiukan tämän huomatessani, eikä se johtunut silmieni totuttautumisesta hämärään kynttilän valoon. Punaviini jättäisi melkoisen pysyvät tahrat vaalean ruskean sohvan kangaspintaan. Vedin kuitenkin kasvoilleni valloittavan hymyn peittäen järkytykseni.
    ”Varokaa toki läikyttämästä viiniä sohvalleni. Se on uusi.”
    ”Eikä ole”, Harakka totesi ilmaisten selkeästi olevansa varuillaan kaikenlaisesta nokkien koputteluani varten.
    ”Olivat vielä viisi vuotta sitten”, totesin ja hymyilin entistä leveämmin saaden Ellan puolelleni. Hän siirsikin lasinsa kädestään olohuoneen pöydälle. Tämä ele pakotti myös Harakan toimimaan ja hän laittoikin alistuneesti oman lasinsa tulevan vaimonsa lasin viereen.

    ”Oikein hyvää viiniä – hiukan kuplivaista ja tuokin mieleeni kuohuviinin. Minkä nimistä tämä on?” Ella kysyi ottaen roolin keskustelun avaajana. Näin suora keskustelun avaus myös kertoi minulle, että Ella oli luullut Harakan ja minun sopineen tästä tapaamisesta ennakkoon. Jos hän olisi tiennyt tämän yllätysvierailuksi, olisi hän pahoitellut aiheuttamastaan häiriöstä. Huomasin myös, että kysymys oli lähinnä kohteliaisuus ja Ellan yrityksestä piilottaa pieni huulien nykiminen ymmärsin, ettei hän ainakaan tästä nimenomaisesta viinistä perustanut.
    ”Lambruscoa. Mielestäni punaviinien aatelia. Sopii aloittelijoille ja vähän kokeneemmillekin viinin maistajille. Itse viini on parhaimmillaan italialaisen ruuan kanssa nautittuna.”
    ”Sinun tapauksessasi ihan pitsan”, Harakka totesin ja naurahdin tuolle karulle totuudelle.
    ”Entä kumpi te olette?”
    ”Anteeksi?”
    ”Aloittelija vai kokenut?” Ella kysyi.
    Jouduin pidättelemään itseäni, jotten vastaisi ”Riippuu ihan mistä asiasta puhutte”, mutta ymmärsin etten voisi flirttailla ystäväni kihlatulle.
    ”Vähän siltä väliltä. Työttämän rahoilla ei hirveästi viinejä maistella.”

    ”Pekka kertoikin, että olet toistaiseksi työtön. Olit siis historian opettajaksi kouluttautunut?”
    ”Itseasiassa opiskelin valtio-oppia Jyväskylässä. Opiskelin myös historian kursseja niin paljon kuin mahdollista, sillä olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja käytyäni opettajan pedagogiset päätin hakeutua historian opettajaksi. Harmi vain, mutta yleensä historiaa pääaineena lukeneet ja sivuaineena yhteiskuntatieteitä lukeneet saavat ne opettajan paikat – eivät toisin päin tehneet.”
    ”No eipä täällä Varkaudessa hirveästi vaihtoehtoja olekkaan, jos opettajaksi meinasi.”
    ”Tekin siis olette opettaja?”
    ”Mistä sinä sen tiesit?” Harakka kysyi yllättyneenä. Hän ei ollut maininnut mitään Ellan ammatista ja vaikka olisikin, niin todennäköisesti en sitä muistaisi.
    ”Sen vain jotenkin näkee teistä”, tyydyin sanomaan. Tämä oli niitä lukuisia kertoja, kun tein jonkin johtopäätöksen lukuisista pienistä yksityiskohdista, jotka mieleni vain tiedosti mutta joita en osannut sen tarkemmin kellekään kysyvälle listata, ”Ala-asteen opettaja?”
    ”Kyllä. Könönpellon ala-asteella”, Ella sanoi vaikuttuneena arvauksestani.

    ”Kustilla on melkoisen hyvä silmä ihmisten suhteen”, Harakka sanoi suoden pienen kehun minulle ja kiitinkin häntä katseellani.
    ”Pekka kertoi teidän olevan taikuri – pohjaako tuo ”psykologinen silmä” jotenkin siihen ammattiin?”
    Naurahdin ystävällisesti ja nojauduin eteenpäin. Keskustelu oli etenemässä haluamaani suuntaan ja olin pääsemässä omalle mukavuusalueelleni ja mieliaiheeseeni – itseeni.
    ”Ei sitä vielä ammatiksi voi kutsua, mutta toki se olisi yksi hyvä vaihtoehto leipätyöksi – jos vain töitä riittää”, sanoin ja tartuin vasta nyt huomaamaani minua varten tuotuun ja täyteen kaadettuun viinilasiin, ”Mutta olette oikeilla kärryillä. Kun sitä huijaa vuosikaudet ihmisiä oppii siinä samalla myös varsin hyväksi ihmistuntijaksi. Pidän toisten huijaamisesta, mutta en halua itse tulla huijatuksi.”
    ”Pystyisittekö näyttämään jonkin taíkatempunn? Näillä seuduilla kun kovin harvoin tulee tilaisuutta nähdä oikeaa taikuria”, Ella kysyi ja hänen kasvonsa kertoivat hänen odottaneen tätä hetkeä päästä kysymään sitä.
    Hymyilin hänelle lämpimästi ja kysyin Harakalta luvan sanattomasti katsomalla tätä. Kun vastalauseita ei kuulunut, kaivoin liivieni rintataskusta sinne etukäteen laittamani korttipakan.

    ”Yleensä en ole mikään erityinen korttihuijari, vaikka olenkin monesti kavereitani korttipeleissä huiputtanut heidän sitä tajuamatta”, sanoin ottaessani pakan ulos kotelostaan, ”Tosin aina he ovat epäilleet minun huijaavan ja siksi eivät suostukaan enää pelaamaan kanssani.”
    Katsoin merkitsevästi Harakkaan joka vain tuhahti kommentista. Siirsin pakan näyttävästi oikeasta kädestäni kortteja ensin sisäänpäin taivuttamalla ja sitten ne irti laukaisemalla vasempaan käteeni. Tein pari silmää hämäävää valesekoitusta ja levitin sitten pakan viuhkaksi oikeaan käteeni.
    ”Korttitemput yleensä alkavat sanoilla ”Valitse yksi kortti” ja niin pyytäisin nyt sinuakin toimimaan”, ohjeistin Ellaa. Hetken viuhkaa katsottuaan hän valitsi yhden kortin vetäen sen pois viuhkasta. Laitoin loput kortit takaisin pakkaan ja käännyin ympäri puhuen samalla;
    ”Katso valitsemasi kortti ja näytä se myös Pekalle. Painakaa molemmat mieleenne se kortti – suoraan omaan alitajuntaanne. Takokaa se oikein aivojenne perukoille ja varmistakaa, ettei se karkaa sieltä seuraavien hetkein kuluessa. Oletteko valmiit?”
    Myöntävän vastauksen saatuani käännyin ympäri ja levitin korttipakan olohuoneen pöydälle eteemme tällä kertaa kuvapuolet ylöspäin.
    ”Pakka on aivan normaali, eivätkä kortit ole lainkaan kaikki samoja, kuten minulle kerran kerrottiin esitettyäni tämän tempun ilman, että näytin pakan muut kortit katsojalle”, sanoin ja siirsin sitten katseeni edessä olevasta pakasta yleisööni, ”Pakassa on 52 eri pelikorttia ja neljä eri maata. Kuten varmaan arvaatte, niin minun olisi jotenkin yritettävä saada nyt selville, mikä on juuri tuo kortti, jonka te valitsitte.”

    Ella kuunteli tarkkaavaisena mitä tuleman piti, muttei Harakka osoittanut suurta kiinnostusta temppuun. Hän oli jo aiemmin nähnyt saman tempun, vaikkakin oli silloin ollut aivan hämmentynyt kuin kuka tahansa muu katsoja.
    ”Aion esittää teille kohta kysymyksiä ja toivon sinun vastaavan jokaiseen kysymykseeni ”kyllä”. Jopa siinä tapauksessa, että joutuisit valehtelemaan. Ymmärrätkö?”
    ”Kyllä.”
    ”En pyytänyt sinua vielä valehtelemaan”, sanoin ja sain molemmat katsojistani naurahtamaan.
    ”Noniin, nyt voimme alkaa. Onko Vladimir Putin Suomen pääministeri?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko Suomi pinta-alaltaan maailman suurin valtio?”
    ”Kyllä.”
    ”Nämä olivat vain testikysymyksiä, joiden tarkoituksena oli nähdä sinun perusilmeesi valehdellessa. Nyt voimme siirtyä itse oikeisiin kysymyksiin. Onko valitsemasi kortti punainen?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko valitsemasi kortti musta?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko se punainen?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko se musta?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko se punainen?”
    ”Kyllä.”
    ”Sinä valehtelet. Kortti on musta”, sanoin ja vaikka Ellan kasvoilla oli vakava ilme ja hän yritti pitää yllä parasta pokerinaamaansa näin osuneeni oikeaan, ”Eli nyt tiedämme korttisi olevan musta. Mustia kortteja on kahta maata – ristejä ja patoja. Nyt siis pitäisi saada selville kumpaa maata korttisi on. Onko se pata?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko se risti?”
    ”Kyllä.”
    Toistin saman litanjan pariin kertaan ennen kuin totesin taas itsevarmana, ”Korttisi on risti.”
    Nyt Ellan kasvoille tuli aito ihmetys ja Harakka hänen vieressään tyytyi pyörittämään epäuskoisena päätään.
    ”Eli nyt tiedämme korttisi olevan risti. No ristejä meillä on kolmetoista eri korttia: ässästä aina kurkoon. Niiden kaikkien kyseleminen erikseen olisi aika haastavaa ja veisi aikaa, joten koetetaan hiukan supistaa aluetta. Onko korttisi kuva kortti?”
    ”Kyllä.”
    ”Onko korttisi numerokortti?”
    ”Kyllä.”
    ”Korttisi on kuvakortti”, totesin ykskantaan vasta kahdesti kysyttyäni ja Ella ei voinut pidätellä ihmetystään ja alkoi nauraa. Hän selkeästi kyseenalaisti jo omat kykynsä valehtelijana.
    ”No nyt meillä on edessämme helppo työ. Kuvakortteja on vain neljä siinä missä numerokortteja yhdeksän. Aloitetaanpa: onko korttisi jätkä?”

    Kysyin kaikki neljä kuvakorttia läpi kahdesti ennen kuin ryhdyin pommittamaan Ellaa jätkällä ja ässällä, joita tarkemmin udeltuani julistin;
    ”Korttisi on kurko. Ja aiempiin tietoihimme nojaten sen täytyy olla ristikurko. Olenko oikeassa?”
    Ella käänsi kortin kuvapuoli ylöspäin pöydälle ja se todellakin oli ristikurko. Hän siirsi käden suulleen silmät suurina ihmetyksestä.
    ”Aivan uskomatonta... Olenko minä noin huono valehtelija?”
    ”Ette laisinkaan. Minä vain olen hyvä siinä mitä teen”, sanoin ja pistin kortit takaisin kasaan ja laitoin ne koteloonsa, ”Tämä temppu oli niin kutsuttua mentalismia, ajatusten lukemista. Yleensä harrastan enemmän perinteisiä illuusioita, mutta jotkin tälläiset ajatustenluku korttitemput ovat mainioita lähitemppuja muutaman hengen yleisölle.”
    ”Teidän pitäisi tehdä enemmän tuollaisia temppuja. Perinteiset ”kani hatusta” -temput eivät nykyisin vetoa kovin aikuiseen yleisöön ja monet sellaista harrastavat taikurit tuntuvatkin keikkailevan lasten syntymäpäivillä kun taas sellaiset taikurit kuin Derren Brown ovat suosiossa.”
    ”Anteeksi kuka?” Kysyin, sillä en ollut koskaan kuullutkaan Ellan mainitsemaa nimeä – joka oli sinänsä outoa, sillä luulisi että taikuri tietäisi taikureista enemmän kuin tavallinen katsoja.
    ”Derren Brown, se tv-taikuri. Ennusti lottonumerot suorassa lähetyksessä taannoin ja on pelannut venäläistä rulettia.”
    ”Osaisin minäkin venäläistä rulettia pelata, mutta kuuden aseen hankkiminen olisi vähn turhan hintavaa ja pitäisi saada luvat niille...”
    ”Hän käytti vain yhtä asetta. Eikö sitä muutenkin pelata vain yhdellä?” Ella kysyi ihmeissään.

    Katsoin häntä vähän aikaa kasvot ilmeettöminä. Kuudella aseella tehtynä temppu ei ollut juuri mitään (olin harkinnut sen testaamista joskus), mutta yhdellä aseella... Äkkiseltään en keksinyt mitään tapaa toteuttaa sellainen temppu.
    ”No lottonumeroiden ennustaminen on toki jo jotain – ellei kyseessä ollut kameratemppu.”
    ”Mutta ettehän te taikurit sellaisia käytä”, Harakka sanoi ovelasti hymyillen. Tuhahdin moiselle ja tyydyin pitämään suuni kiinni. Mieleni teki kovasti mieli avautua eräästä Criss Angelistä, joka oli suorastaan surullisen kuuluisa lukuisista kameran avulla tehdyistä illuusioistaan.
    ”Ajatustenluku ja ylipäänsä vähän ”älyllisemmät” temput voisivat vedota aikuisempaan yleisöön paljon paremmin”, Ella jatkoi sinnikkäästi ja kannustavasti. Ignorasin hänen ala-asteopettajamaisen tavan ilmaista asiansa (oli kuin hän olisi puhunut lapselle, joka tarvitsee rohkeutta nousta lavalle joulujuhlan näytelmässä) ja jäin aidosti pohtimaan asiaa. Olihan tuossa peränsä – kaikille tuli taikurista mieleen aina se ilmapalloja puhalteleva, jäniksiä esiin taikova lasten hauskuuttaja, joka jokeripokeripoksia hihkuen teki temppuja ja toisteli kliseisiä vitsejään niin lasten kuin aikuistenkin kuullen.
    ”Kiitos vihjeestä. Tätä on todella harkittava tarkemmin...”

    ”Vaan oli meillä ihan syykin tulollemme”, Harakka sanoi kumartuen kohentaen istuma-asentoaan. Hänen liikahtamisensa kieli siitä, että hän tunsi olonsa hiukan ulkopuoliseksi keskustelussa ja halusi siirtyä jo asiaan jossa hänkin olisi jotenkin osallisena, ”Ajattelimme kysyä olisiko sinulla halua lähteä kanssamme Walteriin lasilliselle tai kahdelle. Muuten kun emme ole kihlajaisiamme juhlistaneet. Tämä olisi myös hyvä tilaisuus sinulle tutustua Ellaan.”
    Mieleni huusi raivosta tämän esityksen johdosta. Oliko se liikaa pyydetty että olisin päässyt pian taas omaan rauhaisaan illan viettoon itselleni varaaman viinipullon kanssa? Ilmeisesti oli. Vittuilisin Harakalle vielä ihan kunnolla tämän takia.
    ”Mielelläni, vaan oletko sinä kykenevä kuskiksi tuon lasillisen jälkeen?” Kysyin nyökäten melkein tyhjäksi juotuun viinilasiin Harakan edessä.
    ”Itseasiassa ajattelin että sinä voisit ajaa”, Harakka sanoi ja nyökkäsi vastavuoroisesti minun edessäni olevaan lasiin, joka oli vielä koskematon – olin niin tohkeissani alkanut taikuroimaan vierailleni. Katseeni porautui Harakkaan ja kertoi tälle, että hän oli voittanut tämän erän. Vaan sanomattakin oli selvää, etten minä juuri pitänyt häviämisestä. Puhumattakaan siitä, että osaisin olla hyvä häviäjä.

    ”Se sopii, kunhan menemme sinun autollasi.”
    ”Itseasiassa tulimme minun autollani, mutta auto kuin auto. Etköhän osaa sitäkin ajaa”, Ella sanoi puuttuen keskusteluumme, joka olisi voinut ilman hänen väliintuloaan edetä avoimeksi vittuiluksi.
    Irrottamatta katsettani Harakasta nyökkäsin ja nousin näyttääkseni esimerkkiä vierailleni.
    ”Tehkäämme näin. Haen vain lompakkoni ja pari muuta temppuvälinettä niin olen valmis lähtöön.”
    Last edited by Erius; 09-06-2012 at 09:00 AM.
    <@Delgrim> http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/0...a_2458423.html
    <Erius> be affraid, Mosquito
    <Erius> be very affraid!
    <@Delgrim> http://forum.travian.fi/member.php?u=7361 <-- ylläpitäjä.
    <Erius> no katos prkl

  2. #2
    Nuijamies Secret~'s Avatar
    Join Date
    Jan 2011
    Location
    Lappi
    Posts
    270

    Default

    "Ella kuunteli tarkkaavaisena mitä tuleman piti, muttei Harakka osoittanut suurta kiinnostusta temppuun."

    Ainoa lause mikä pisti silmään, muuten aivan mahtavaa tekstiä. Tätä luki todella jännityksellä, koska hahmo on niin mielenkiintoinen, ettei hänestä tiedä mitä hän seuraavaksi keksiikään. Olet onnistunut tekemään toisaalta niin ennustettavasta tyypistä kuin ihmisvihaaja on, niin ennalta-arvattavan. Jotenkin minä niin haluaisin nähdän tuon ihmisen pään sisälle, joten jään kyllä odottamaan seuraavaa osaa. Hmm, ja mitäs sitten? Vähän häiritsi toistuvuus lopussa, vaikka tarkoituksena oli ehkä korostaa tilannetta Harakan ja Turusen välillä. Olipa sekava, mutta ajatus välittynee tekstistä.

  3. #3
    Kirvessoturi ~Dataman~'s Avatar
    Join Date
    Jun 2010
    Location
    Dataviidakon kätköissä, hylätyn sivuston raunioissa...
    Posts
    332

    Default

    Mahtavaa ihmiskuvausta, hyvä! Tätä oli suorastaan ilo lukea.
    Pieniä kirjoitusvirheitä tekstiin oli unohtunut listtaan ne tähän:
    vanhemman puoleista ja musta hiuksista
    kumartuen kohentaen
    vaalean ruskean sohvan
    Torstai päivänä?
    ruskea hiuksinen ja kapea kasvoinen nainen
    Toisaalta kun kirjoittaa suuren taiteellisen innoitusen vallassa, pienistä muotoseikoista ei välttämättä aina muista välittää.
    Jatkoa odotellen.
    DeviantArt for pictures, Youtube for videos, Skype for chat!

    Kynä on miekkaa mahtavampi, vaikka Word olisikin välikätenä!

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •