PDA

View Full Version : Aikakaudet



hege99
04-10-2007, 04:06 PM
Eli ideani on, että esimerkiksi päärakennuksesta voisi " tehdä " uusia aikakausia, jotka maksaisivat tietysti resursseja. Mitä parempi aikakausi, sen edistyneempää tekniikkaa etc. En nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen voisi tuhota kivikautelaisen ydinpommilla. Vaikkapa muutaman sadan vuoden matka siihen 1770-luvun paikkeille.

Iso-Varvas
04-10-2007, 04:07 PM
Että mä voisin ostaa itteni vuodesta 1200 vuoteen 3800?
Vaikka maailmanloppu tulee jo ennen sitä.

Asentaja
04-10-2007, 04:11 PM
Että mä voisin ostaa itteni vuodesta 1200 vuoteen 3800?
Vaikka maailmanloppu tulee jo ennen sitä.
Taisit ymmärtää väärin, käsittääkseni hege tarkoitti sitä, että tuolta 1200-luvulta pystyisi kehittymään 1700-luvulle

Iso-Varvas
04-10-2007, 04:12 PM
Eli 1700 olis maximi.

Teussi
04-10-2007, 04:12 PM
Jos tämä uudistus tulisi, pelistä tulisi melkein samanlainen kun age of empires peleistä, varsinkin kolmos osa.

hege99
04-10-2007, 04:16 PM
No, itse asiassa siitä otinkin hieman ideaa. Mutta ei Travian mielestäni muuttuisi siltikään paljoakaan Aoe:n kaltaiseksi.


Ja tarkoitin noin, miten Asentaja selitti.

Jippajei
04-10-2007, 04:16 PM
Jos tämä uudistus tulisi, pelistä tulisi melkein samanlainen kun age of empires peleistä, varsinkin kolmos osa.Idea täysi kopio age of empirestä. :D Itellä kakkonen Tuskin tulee toteutumaan.

Arzka
04-10-2007, 04:20 PM
Njaa... Miksipäs ei! Ihan hyvä idea!

Sopuli
04-10-2007, 04:47 PM
tää on iha hyödytöntä laukoo näitä omia ideoita tänne.
sen idean pitää olla iha hiton hyvä että se laitetaa edes eteenpäin.
ja sille tielle se jääkin.

Iso-Varvas
04-11-2007, 05:11 AM
Heeei menikö tää homma niin,että Herra X kehittää tasoaan ja hyppää 1300 vuodelle,mutta sen ympäristö ei muutu ollenkaan.

Jarppe
04-11-2007, 07:34 AM
No tällaisillahan tarkoitetaan vain normaalia kansan kehitystä, jota peilataan historiaamme. Tällöin voidaan sanoa, että pelaaja x siirtyi seuraavalle vuosisadalle jne.

Nacho
04-12-2007, 07:20 AM
En mä ainakaan mitään aikakausia haluis. Ihan huonoja niille jotka alottaa. Siitä tulee liian vaikeeta niille koska joku sitten koko ajan hyökkäilee niille.
Et ei sit mitään muuta...

petse
04-12-2007, 06:58 PM
Jos tämä uudistus tulisi, pelistä tulisi melkein samanlainen kun age of empires peleistä, varsinkin kolmos osa.Idea täysi kopio age of empirestä. :D Itellä kakkonen Tuskin tulee toteutumaan.

muistuttaa civ 4 myös. Ja yksikään näistä ideoista ei tule edes harkintaan

Humppa
04-13-2007, 06:08 AM
Ei tää idea on aika huono idea. Kun uuden pelaajan suoja on mennyt pois ja hänelle hyökätään joku 1700 luvulla oleva niin kummallakohan on paremmat aseet? Mielummin vois tulla vuodenajat, talvella esim. joukot menis 1-2 ruutuu hitaammin, koska olisi lunta. :wink:

webrator
04-13-2007, 12:18 PM
jee suojaaika loppuu joku hyökkää tyyliin 300 tykillä ja ampuu 10 ruudun päästä kylän ihan paskaks ja siihen loppu sen pelaajan travianitus

Egoist XIV
04-14-2007, 04:21 PM
jee suojaaika loppuu joku hyökkää tyyliin 300 tykillä ja ampuu 10 ruudun päästä kylän ihan paskaks ja siihen loppu sen pelaajan travianitus
Niinpä. Joku tulee gatling-guneilla ja ownii yhellä sellasella 5000 nuijamiestä.

ajappat
04-18-2007, 03:52 PM
Siis jos meinasit että kehittymällä ajassa , sais myös uusia, hienompia joukkoja. Täälähän on jo melkee niin, nyt ei vaan kehitytä ajassa mutta täytyy ne joukot silti "keskiä" akatemiassa.

vaaleanpunainen elefantti
04-18-2007, 07:03 PM
eikös se ois hyvä siihen lisätä että tietyn aikakauden kylät voivat hyökätä vain oman aikakautensa edustajiin joten alemmat kulttuurit sais olla ainakin sen aikaa rauhassa kunnes ne ylenis

Judge
04-24-2007, 03:40 PM
Travian on keskiaikaan pohjautuva peli. Ei tähän mitään Age of Empires tyyliä tarvita ja niinkuin jotkut jo sanoivat olisi ikävää, kun joku 1700 - luvulta tulittaa 1200-luvun kylän raunioiksi. Ei kiitos.

amisho
04-24-2007, 05:20 PM
jos ois sillai et voi hyökätä jonku kimppuun jos sillä on sama aikakausi

Judge
04-25-2007, 09:55 AM
jos ois sillai et voi hyökätä jonku kimppuun jos sillä on sama aikakausi

Se toisi järkevyyttä, mutta tällaista uudistusta ei yksinkeraisesti kaivata. Tämä idea olisi ehkä hyvä kokonaan uudelle pelille, ei Travianille.

FR34k
04-25-2007, 09:59 AM
jee suojaaika loppuu joku hyökkää tyyliin 300 tykillä ja ampuu 10 ruudun päästä kylän ihan paskaks ja siihen loppu sen pelaajan travianitus

:lol:

Oscar
04-26-2007, 11:37 AM
Mun mielest tuo olis tosi hyvä idea :D :!:

hatluer
04-26-2007, 11:44 AM
Travian kyllä sijoittuu antiikin aikaan...

Oscar
04-26-2007, 11:46 AM
oot aivan oikeas kun jotkut väitti ett tämä sijoittuu 1200-luvulle vois tämä ehkä olla 100-lukua tai antiikin aikaa :?

OlmiO
04-27-2007, 10:17 AM
Tää ei taida olla ihan tuhatlukuakaan kyl. Veikkaisin jotai 300-lukua, sen paikkeilla.

Tykit o iha tylsiä, nuija on ainoa oikea ase!

Roman Fort
04-27-2007, 11:38 AM
Aika huono idea, en tykkää. Ja muutenkin, kuullostaa hyvältä. Anttikin roomalaiset keksi jonkun yber tykin ja kaikki aineet jota siihen tarvitaan (esim ruuti) ja sitten teutoonit ja gallit keksi myös? Hyvä idea sinänsä, mutta tätä pitäisi kehittää aika paljon. Ei oikein sovi travianiin... :(

GreenCow
04-27-2007, 06:00 PM
Ei missään nimessä tällaista. Joku voisi nostaa itsensä sinne 1700 luvun kieppeille ja tuhota muut rakennukset jollakin pommilla.

Mad Zero
04-27-2007, 06:09 PM
jee suojaaika loppuu joku hyökkää tyyliin 300 tykillä ja ampuu 10 ruudun päästä kylän ihan paskaks ja siihen loppu sen pelaajan travianitus

:lol:

:lol: Hyvä suunnitelma. Odottelet suoja-ajan.. Siitä se lähtee. :)