Page 6 of 8 FirstFirst ... 45678 LastLast
Results 51 to 60 of 78

Thread: Fix23 - Voittopuhe

  1. #51

    Default

    Heti alkuun pahoittelut, että tän postauksen kirjoittaminen jäi näin myöhäselle irl kiireiden takia. Mutta sitten itse asiaan.

    Ensiksi vähän mietteitä tilistä. Ihan alkuun oli tarkotus lähteä pelaamaan kokoonpanolla minä,Jabbe, Perttula ja Muukalainen. Muukalainen kuitenkin sai kiinnostavamman tarjouksen muualta, joten jättäytyi pois suunnitelmista. Pienen etsinnän jälkeen löysin Teddiksen korvaavaksi pelaajaksi kokoonpanoon ja tilin kokoonpano olikin sillä selvä. Päätettiin lähteä ihan mielenkiinnosta kokeilemaan galleja, kun meillä kellään ei kauheesti niistä kokemusta ollut. Jatkossa taidan kyllä pysyä teuskoissa Tilin suhteen päästiin aikalailla tavoitteisiin ja siitä oon ihan tyytyväinen. Edelleen vaan vituttaa, kun jäi offit tmukin atin alle ja kustiin siinä 5,5k kiviä ja jonkinverran saattoja. Eniten siinä vituttaa se että meni meikäläisen piikkiin, sori vielä siitä jätkät :/ Alkuun aktiivisuus tilillä meni aika tasan, kaikki pelas sopivasti eikä ketään ylikuormittunut pelimääristä sen kummemmin. Jossain kohtaa Teddiksen pelitunnit alko vähän hiipua ja omani nousta, mutta sekään ei ollut mikään ongelma kun istui 12h vuorokaudessa töissä jossa pystyi samalla pelaamaan. Maron oli laitellut fbssä viestiä, että voi aina välillä vähän vahtia tiliä jos meillä muilla on kiireitä. Maron kattelikin aina välillä viikonloppuisin tiliä, kun muut hilluimme ties missä
    WW raksauksen alkaessa ja siitä eteenpäin Maron pitikin sitten huolta sekä Blairista että ww-tilistä kevyet 16h vuorokaudessa oikeastaan joka päivä.
    Tässä vielä jotain raportteja meidän tililtä:
    tmukin ajo meidän capiin: http://travian-reports.net/fi/report/41527f1ed87
    Blairin ww ajo: http://travian-reports.net/fi/report/4152864f173

    Sitten liitosta. Viime servun tilimme eli Last Seasonin porukan kanssa alettiin eka suunnittelemaan, että jos lähtis pienellä porukalla vähän origon ulkopuolelle pelailee ja ilman sen suurempia tavotteita vaan opsuilee ja yrittää vaikeuttaa muiden pelejä. Lopulta meillä oli 10 tilin liittouma kasassa, josta kaikki olivat liiduille ennestään tuttuja, johon olin todella tyytyväinen. Ballee tili putosi faktien jälkeen pois junasta työkiireiden ja motivaatiopuutteen takia, joten sen jälkeen GG runko muodostui 9 tilistä. Näiden 9 tilin voimin alkuservun läpi vienti oli todella mielekästä. Kerkesin liiduna keskittyy jokaisen tilin auttamiseen ja neuvomiseen, ilmapiiri liitossa oli enemmän kuin hyvä ja jokainen tili kehittyi oikeaan suuntaan, kun kukaan ei jäänyt tilinsä kanssa yksin. Tällä oli tarkotus mennä loppuun asti. 9 tiliä, eikä sen suurempia suunnitelmia servusta.

    Servun asetelmat alko muodostumaan ja porukalle alkoi valottumaan se, että servusta oli tulossa 1 ihmeen serveri. Tämän takia liiton kanssa muutettiin suunnitelmaa ja luovuttiin kaavastamme ja alettiin etsiä liittolaisia ww raksausta varten, jotta servu ei ihan täysin lyssähtäisi jo ennen ww taistojen alkua. Myös Aapelien ja CDS suunnalta tuli aika paljon painostusta, että meidän pitäisi kasata toinen osapuoli ja hakea ww. Moe- ja Pörri lupasivatkin lopulta kummatkin, että Aapelit ja CDS (eivät olleet tuolloin vielä liitossa) eivät tule ajamaan ww lanojaan meidän ihmeeseen, jos me sellainen suostutaan hakemaan. Noh, jokainen servua seurannut varmasti tietää miten siinä sitten kävi En jaksa sen enempää kavereille tosta kantaa kaunaa, mutta onhan ne lupaukset aina lupauksia

    Ihmeen raksauksen taktisesta ja suurimmaksi osaksi käytännön puolestakin vastasi Maron. Kanto todella paljon vastuuta tuutista ja kaikkeen siitä liittyvästä. En tiedä mitä muuta ihmeen raksauksesta nyt vois sanoa. Pakitus oli melkosen paska koko rundin, johon vaikuttaa monet asiat, mutta en jaksa niitä alkaa puimaan tässä sen tarkemmin.

    Meillä kyllä riitti servulla ainakin omaan makuun säpinää ihan tarpeeksi. Jokaisella liitolla ei ilmeisesti ollut sama tilanne, kun moni siitä tänne on valitellut. Meille opsuiltiin sieltä sun täältä melko tasaisesti ja harvase päivä sai olla pähkäilemässä pakituksia, mikä piristi mukavasti pelailuja. Itse opsusimme 2-4 kertaa viikossa. Opsut sijoittuvat pääasiassa IVC/K liittoumaan. Alussa heitettiin kans yks opsu Spedejen suuntaan ja lopussa yks onneton yritys HP suuntaan. IVC liittoumasta taidettiin jokunen tili laittaa deleen ja capeja tais sillä liitolla lopussa olla enemmän paskana kun ehjänä. Vastuksena IVC ei ehkä ollut se kovin mahdollinen, eikä välttämättä opsukohteenakaan se hyödyllisin, mutta itse sain opsujen tekoon todella hyvää harjotusta kun sinne aktiivisesti pommitettiin ja myös rivareilta tuli positiivista palautetta, kun saivat onnistumisia ja kokemusta opsuamisesta.

    Suurinosa meihin ajetuista ww lapuista taitaankin olla ajajien toimesta linkattu tänne jo, joten niitä en jaksa alkaa erikseen tänne etsimään. Muita liittouman rapoja mulla onkin hyvin heikosti tallessa, mutta ei niissä ww ajoja lukuunottamatta mitään hullun mielenkiintosia ollutkaan.

    Ennen kiitoksia vielä Maronin terveiset:

    [04:23] <@maron> Perinteiseen tyylliin roskalla kaikki dissaa tämänkin servun, kuten tyyliin kuuluu. "Paskin servu ikinä"; on peruslause viimeeisten 15 fixin jälkeen. Joka kausi aletaan kuuden viikon jälkeen itkemään: "Milloin tää loppuu?" Ja silti aina on joku, joka jatkaa.
    [04:25] <@maron> "Kaikki on paskoja", on toinen tapa huudella itsestään roskalla. Silti tämänkin kirjoittanut paska jatkaa entiseen malliin ja hakee huomiota/itseään.
    [04:27] <@maron> Jos jokainen roskakirjailija olisi toteuttanut "uhkauksensa", tämä kyläpeli olisi loppunut Suomessa jo vuonna 2010.
    [04:27] <@maron> Silti näyttää edelleen jatkuvan. Uhkauksista huolimatta. Tai juuri siksi.
    [04:30] <@maron> Fakta on se, että jos pelaajat ryhmittyvät tiukasta kahteen eri leiriin, niin nataarit voittaa seuraavat 3-4 fixiä Suomessa. Pelintekijät voivat toki toimillaan muuttaa pelin kulkua haluamallaan tavalla ja jotain voi taas joskus tapahtua. Mutta nykymuodossa Suomen fixillä tullaan näkemään pelkkiä nataarien voittoja.


    Kiitokset:

    Jabbe: Servusta toiseen oot se luottohenkilö ja kulmakivi. Kiitos taas yhdestä mahtavasta servusta yhdessä. Täl kertaa oli mun vuoro sponssaa meidän tili

    Perttula ja Teddis: Kiitos teidän panoksestanne alkuservusta tilillä. Vaikka teidän aktiivisuus loppua kohden vähän laski, jäi silti hyvä fiilis teidän kaa pelaamisesta. Ehkä joskus uusiks!

    Maron: Kiva kun vähän sivusilmällä vahdit tiliä välillä, kun pojat oli radalla Sulla on vissiin 60h vuorokaudet, kun sulle 16h pelivuorot on välillä vahtimista. Kiitos huikeesta panoksestas tilille ja liitolle, ilman sua kaikki ois jääny puolitiehen. Sulta oon oppinut joka servu uutta ja toivon, että pääsen vielä oppimaan joskus jatkossakin.

    Aiu ja muu Liigan väki: Kiitokset kun lähditte tukemaan ihmettämme. Vanhan Liigan väki oli todella aktiivisia osallistumaan opsuihin ja Aiu oli kouluttanut teistä ihanan helppija rivareita. Suurimalla osalla homma toimi niinkuin pyydettiin.

    GG: Saatiin kelvolliset 9 tiliä maaliin servulta ja ihan huikeen hauskoja kokemuksia yhdessä. Vaikka suunnitelmissa ei ihan pysytty, niin kaikki kuitenkin tuntui olevan tyytyväisiä servun lopussa.

    Jaasperi: Kiitokset, kun lyöttäydyit porukas kanssa mukaan ja luotit meikäläiseen. Kunnioitettavaa työtä liiton eteen rivarina. Moni sais ottaa mallia.

    Moe, Porri ja Muukalainen: Kiitokset vinkeistä ja mukavasta juttu seurasta servun kuluessa. Mukava huomata, että skenestä löytyy vielä pelaajia, jotka ovat valmiita neuvomaan yleisellä tasolla muita, olivat ne sitten vihuja tai omia.

    Tätä listaa vois vielä jatkaa pitkälle, mutta jaetaan loput kiitokset henkiläkohtaisesti, jotta tää lista ei ihan liikaa veny

  2. #52

    Default

    Quote Originally Posted by Makkonen View Post
    Sen verran on korjattava tähän että me tehtiin CDS porukan kanssa rauha silloin kun oltiin vielä omassa liitossamme. Ja kun me siirryttiin WHAT! puolelle, sovittiin vielä erikseen siitä että rauha pitää meidän silloin 4 pelaajan ja heidän välillä loppuun saakka, he olivat vapaita ampumaan meidän liittolaisia ja me heidän liittolaisiaan. Ja sen verran kunnioitusta meillä oli JOAa kohtaan että jo sopimusta tehdessä meidän porukka yhdessä päätti että rauha tulee meidän osalta pitämään mikäli vastapuoli sitä ei riko, ja näin lopulta tapahtui vaikka artien jälkeen meidän tiet vastoin odotuksia lähtikin eri suuntiin ja lopulta he lähtivätkin teidän matkaan vaikka me pidettiin sitä kaikista epätodennäköisimpänä vaihtoehtona.
    Onhan se hienoo, että ekaa kertaa varmaan koskaan ko pitäydytte sopparissa se aiheuttaa teille häviön, mut ei siin.

    Lukeutuiko kyseiseen soppariin myös kaikki ne muut tilit jotka ampuivat GG ihmeeseen? Mikseivät he olisi voineet ajaa voiton teille. Oliko teillä vielä isompi sumu mitä ite kuvittelinkaan?

    Edit.
    Quote Originally Posted by z_anttu View Post
    Servun asetelmat alko muodostumaan ja porukalle alkoi valottumaan se, että servusta oli tulossa 1 ihmeen serveri. Tämän takia liiton kanssa muutettiin suunnitelmaa ja luovuttiin kaavastamme ja alettiin etsiä liittolaisia ww raksausta varten, jotta servu ei ihan täysin lyssähtäisi jo ennen ww taistojen alkua. Myös Aapelien ja CDS suunnalta tuli aika paljon painostusta, että meidän pitäisi kasata toinen osapuoli ja hakea ww. Moe- ja Pörri lupasivatkin lopulta kummatkin, että Aapelit ja CDS (eivät olleet tuolloin vielä liitossa) eivät tule ajamaan ww lanojaan meidän ihmeeseen, jos me sellainen suostutaan hakemaan. Noh, jokainen servua seurannut varmasti tietää miten siinä sitten kävi En jaksa sen enempää kavereille tosta kantaa kaunaa, mutta onhan ne lupaukset aina lupauksia
    Koskaan ei olla GG puolelle mtn sopparia tehty? Tehtiin Liigan kanssa, että jos HE hakevat ihmeen, emme tiputa sitä. CDS puolelta en tiiä mitä he olivat sopineet. Loppujenlopuksihan se ihme teillä oli GG+Liiga+WHAT! ja kyl ihan teillekin minun tietojeni mukaan ilmoitettiin ettei soppari pidä, koska ei ole Liigan ihme.
    Last edited by Ilkeä tohtori; 12-28-2016 at 08:55 AM.
    Fix11 ForeverNeitsyt @ HM | Fix13 krasny/Marttyyrit @ O | fix14 Smurffit! @ BILL | fix17 Avast @ RPN | fix18 Wannabe @ I.T | Fix19 Baby Alice @ RuRo | fix22 Frozen @ Prinssit | Fix23 Puppelit @ Aapeli | tc3/2.5 royax @ TurVa | ts2 marse @ Sirkus | ts4 Ned Kelly @ FF | ts3 Taylor Swift @ -/lia | ts4 Victoria @ Kiira

  3. #53

    Default

    Quote Originally Posted by Aiu View Post
    Mies rakkaus on parasta. Pitäiskö meidä si pelata fixistä toiseen surkeesti ja si tulla roskalle haukkuu lopus muit? Onko se si parempi elämä?

    Ja moe on silti söbs <3
    Säälittävää. Sun takia tää on just "roska".

  4. #54
    Legioonalainen
    Join Date
    Dec 2012
    Posts
    108

    Default

    Quote Originally Posted by järkäle View Post
    Säälittävää. Sun takia tää on just "roska".
    Miks itket, ai siks ko sua ei sanota söpöks?

    Junnu ja Aiu on kans söps <3
    fix 12-14 Hopeless/Spedet, fix15 Hopeless/Kamut, fix16 Hopeless/Spedet, fix17 Hopeless/AA-Kerho fix18 Chupacabra/Liiga, fix19 Apocathy/RuRo, fix20 Khid/SRJTNT, fix21 Rimppakintut/SRJTNT, fix22 Belle/Rinsessat/Prinssit/Kings, fix23 Puppelit/Aapeli

  5. #55
    Nuijamies Just4Fun's Avatar
    Join Date
    Apr 2015
    Location
    Tampere
    Posts
    178

    Default

    Quote Originally Posted by järkäle View Post
    Säälittävää. Sun takia tää on just "roska".
    Ehe tätäkö kommenttia varten rekkasit roskalle
    Meidän koulus kukaa seurustellu kasiluokal xD Oot selkeesti poikkeuksellisen kehittyny - Ankka <3
    [18:41] <@viizyl> ihan hyvä jäbä oot vaik sul takapiiska onkin :>
    Fi4 2016-17 Miestennielijä, SWE RoAx2 Immortal

  6. #56

    Default

    Blair Waldorf @ Gossip Girl


    Huh olipaha rundi.

    Omahyväisenä ihmisenä, pakotin liiton nimeksi Gossip GIrl ja tilien nimeksi aiheeseen kuuluvat. Koska paras sarja 4ever

    Viime rundin pelaajien kesken lähdettiin miettimään, että mitäs nyt. Zantulle taisin heittää idean pienestä porukasta, jolla lähdettäisiin korpeen simssaamaan ja aiheuttamaan yleistä pahennusta, tässä nyt kuitenkaan taas onnistumatta. Gossip Girl - liittoon oli tarkoitettu tulemaan 3 offia ja 6 pakkitiliä, joilla olisi myös jonkinmoinen käyttis. Näistä ainoastaan Snorlax onnistui siinä puhtaasti.

    Itse tiliin:
    Tilillä vaikutti siis Zanttu, Teddis & Perttula allekirjoittaneen lisäksi. Maronista tuli korvaamaton apu faktien jälkeen tilille, josta jatkui myös ww:n jatkuva sittaaminen.
    Heimona Gallit oli minulle erittäin haastavaa, ensimäinen kerta ikinä kyseisellä heimolla, mutta ei voi kun olla lähes tyytyväinen aikaansaannokseen, jälkikäteen tekisin kaiken hieman eritavalla kuin pelatessa, mutta idc.
    Kelpo wwlana saatiin aikaiseksi, sitä rokotti hieman Tmukin ajaminen cäpiin jossa katapulttilot majottautui.

    turhia jaarittelematta suoraan kiitoksiin:

    Zanttu. Uskomaton duunari. Servulla osoitit todenteolla, että oot kehittynyt mm. opsujen suunnittelussa. Aina yhtä mukava pelata sun kanssa! Lycka till inttii, kun lähdet. Monta kertaa sanonut "en pellaa iliman Zanttua ja aina pitänyt"
    Maron. Kiitos kaikista kulutetuista tunneista Blairin ja Sparksin eteen, monta kertaaa oltaisiin ajettu ojaan, ellet olisi tullut ottamaan ohojia käsiin. Kiitos!
    Aiu. Yks pitkäaikasista haaveista oli saada pellaa sunkanssa samassa liitossa, monta kulutettua tuntia IRKISSÄ haha oot söps<3
    Razer. Miten janne voi käyttää noinpaljon gelbs peliin ja silti hävitä simssikilipaaalun, rispect silti. Mahti jäbä ja ikuinen tuulifani
    Neverlucky. Sä olit, annoit, menit. Saatiin sun ansiosta liitolle pikkusotis ja monot, kun tarpeeksi itkin niitä. Se että kävit ekana laittamassa Humphrey tilillä asiat järjestykseen ja senjälkeen viel menit bassille pelaamaan pelaajamäärän puutteessa, hatun noston arvoinen suoritus!
    Laurushka. söpis määrä pakkia pihalle, sun kanssa oli kiva pelata. Toivottavasti pian uudestaan jabbe <3 Laurushka. Kiitti instagram seurauksesta

    Kiitokset Jaasperin porukalle, sekä Liigalle!

    kokonaisuudessaan AAPELI- liitto teki pelistä mielenkiintoisen.
    AliM - Kamut | Ahkera Somali - KeLa | Turistit - STK | Chuck Bass - [I]NS | OneLastTime - RaPa [/B] Last Season - HUNT

  7. #57
    Nuijamies Aiu's Avatar
    Join Date
    Feb 2014
    Posts
    272

    Default

    Quote Originally Posted by järkäle View Post
    Säälittävää. Sun takia tää on just "roska".
    Nojos tähän lähetää niin sinunlaistesi pelaajien takia fixin taso on mikä on

    Moe ja jabbe<3
    https://www.youtube.com/watch?v=y6L4XVRkKL0
    mimmi♥ muru♥minni!♥vilhou♥Wooggi♥Milsii♥ Qummi♥Pörri♥ moe♥ Lantti♥
    Irc @Aiu Liiga

  8. #58
    Falangi
    Join Date
    Feb 2016
    Location
    Pohjanmaa
    Posts
    98

    Default

    kiitti zantulle servusta, olis pitäny tulla teille ku pyysit
    SE x1: Atsteeki, TIQ. SE x2: Vaara, Luihut. Fix22: Insect. Midsummer: Poliisi II. Fix23: Myol.

  9. #59

    Default

    Quote Originally Posted by moe- View Post
    Miks itket, ai siks ko sua ei sanota söpöks?

    Junnu ja Aiu on kans söps <3
    Kyseinen käytös ei ole sopivaa käytöstä aikuisille miehille. Ymmärtäisin jos olisitte ala-asteella.

  10. #60

    Default

    Quote Originally Posted by Aiu View Post
    Nojos tähän lähetää niin sinunlaistesi pelaajien takia fixin taso on mikä on

    Moe ja jabbe<3
    Minunlaisten pelaajien? Seko on terveellistä pelille, että puolet pelaajista ei edes yritä voittaa? Etkös säki huutele joka toinen viikko "joo tää oli viiminen fixi" saatanan huomion kipeä rotta. Sinä se olet ja provosoiduit minun kommentista, joka oli täyttä faktaa. Se, että huudellaan "joku on söpö" pitäisi olla bannattava.

Page 6 of 8 FirstFirst ... 45678 LastLast

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •