View Poll Results: Paras tarina on...

Voters
53. You may not vote on this poll
  • tarina numero 1

    25 47.17%
  • tarina numero 2

    27 50.94%
  • tarina numero 3

    1 1.89%
Results 1 to 5 of 5

Thread: [kilpailu] Halloween-kirjoituskilpailun äänestys

  1. #1
    Eläköitynyt CM
    Join Date
    Feb 2007
    Location
    Oulu
    Posts
    2,218

    Default [kilpailu] Halloween-kirjoituskilpailun äänestys

    Nyt on tullut aika äänestää Halloween-kilpailun voittaja. Tarinat löytyvät tämän ketjun kommenteista. Lue ja valitse suosikkisi.

  2. #2
    Eläköitynyt CM
    Join Date
    Feb 2007
    Location
    Oulu
    Posts
    2,218

    Default

    Tarina numero 1

    Make ja Maikkeli kokoajan traviania ajatteli halloween oli tulossa ja kylät oli viljalukossa
    Liitto lupauksensa petti onneks halloween haamu meidät käsiin etti taikoi uudet pellot ja hullut kylät missä kaivokset todella syvät
    Tili uuteen nousuun lähti ollut enään ei sammunut tähti


    Make rupes raidaamaan naiset ulkomaailmassa sitä jäi kaipaamaan maikkeli nimmareita rupes sainaamaan
    Tili kärkeen äkkiä nousi halloweenin taika toimi oli kostoiskun aika


    Halloween päivä saapui naapurissa pelkkiä vihollisliitoutuman aatui pultit matkaan lähti vihollinen pelosta sätki
    halloween haamun avulla pultit vihollisen pellot tuhosi viholliselle ei todellakaan halpa setti


    Make ja Maikkeli halloween haamun kanssa tuhos

  3. #3
    Eläköitynyt CM
    Join Date
    Feb 2007
    Location
    Oulu
    Posts
    2,218

    Default

    Tarina numero 2

    Halloween-juhlat Travianin tapaan


    Kurpitsalyhdyt valaisivat gallialaisten kyläraitteja kyläläisten juoksennellessa edes takaisin, juhlallisuuksien viime silauksia hoitaen. Joukko falangeja kiinnitti vierailijoita tervehtivää banderollia kylän pääportin pylväisiin: violetilla kankaalla luki keltaisella, käsin maalatulla tekstillä: ”HAUKSAA HALOWEENIÄ!” – falangit olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan, joka oli esteettisyydellään saanut jopa gallipäällikön sanattomaksi. Druidiratsastajat tekivät taikojaan kaivoksilta noudettujen rautaharkkojen kanssa saaden ne hohtamaan aavemaista valoa, ja raavaat miekkasoturit asettelivat harkkoja reunustamaan keskusaukiolle johtavaa tietä.


    Halloween-juhlien valmistelut oli aloitettu kauan sitten, kun heimot olivat sopineet laskevansa sotakirveet pariksi päiväksi syysiltojen pimetessä. Juhlien pitopaikaksi oli valittu gallialaisten kylä, jota olisi tarvittaessa helpoin puolustaa mahdollista nataarihyökkäystä vastaan: mysteeriset nataarit olivat eläneet tulivuoren uumenissa kuukausia häiritsemättä ketään, mutta silti pelko oli läsnä muiden heimojen elämässä. Teutonit olivat luvanneet huolehtia juhlien juomingeista, sillä heidän panimotaidoilleen ei löytynyt maailmasta vertaista. Roomalaiset olivat närkästyneitä jäätyään ilman vastuuta juhlien järjestämisestä, mutta löytyipä heillekin lopulta tehtävä: vieraiden hevosista huolehtiminen.


    Ilta oli jo pitkällä, kun ensimmäiset vieraat saapuivat paaluaidan porteille. Roomalaiset olivat senaattorinsa johdolla marssineet koko matkan tarkassa muodostelmassa, ja legioonalaiset kylpivät hiessä kannettuaan taisteluvälineensä mukanaan. Koppavilla roomalaisupseereilla ei näkynyt merkkiäkään rasituksesta: he istuivat sotaratsujensa selässä rintapanssarit kiillotettuina. Kylään saapuessaan he luopuivat vastentahtoisesti ratsuistaan ja irvistelivät joutuessaan astelemaan sandaaleillaan mutaisella kylätiellä. Senaattori vilkaisi huvittuneesti falangien banderollia, mutta päätti kohteliaisuussyistä olla mainitsematta gallipäällikölle mitään.


    Pian roomalaisten jälkeen myös teutonit lähestyivät portteja. Roomalaisen kurin ja järjestyksen vastakohtana teutonilauma rynnisti niityn yli kuin nopeuskilpailussa. Paladiinien ratsut olivat jo roomalaisten tallimiesten huomassa, kun kirvesmiehet saavuttivat läähättäen vallihaudan. Viimeisten joukossa saapuivat uudisasukkaat valtavien vankkurien kanssa: he jatkaisivat juhlien jälkeen matkaa kohti tuntematonta, mutta olivat antaneet vankkurinsa käytettäväksi oluen kuljetukseen. Hitaimpia olivat kuitenkin kaksi vapaaehtoista nuijamiestä, jotka olivat saaneet kunniatehtäväkseen kantaa teutonipäällikön gallikylään.


    Lepakot lentelivät gallialaisten kylän yläpuolella, kun heimot kerääntyivät keskusaukiolle juhlallisuuksia varten. Joukkoon liittyi myös eläimiä ympäröivistä keitaista. Vikisevät rotat vilistivät edelleen muodossa marssivan legioonan lomitse aiheuttaen kauhunkiljahduksia siellä täällä, ja krokotiilit nostivat päitään vallihaudan uumenista toivoen vankkarakenteisten pretoriaanien putoavan niiden kitoihin. Teutoniritarit kavahtivat nähdessään keskusaukiolla jättimäisen norsun, jonka syöksyhampaissa oli verta: teutonien mielipuolinen sankari oli kuvitellut voittavansa elefantin kaksintaistelussa, mutta oli suuruudenhullun seikkailunsa päätteeksi päätynyt hautaan. Teutoneille heidän sankarinsa kuolema oli helpotus, sillä tämä oli useasti asettanut kylänsä vaaraan uhoamalla voimakkaimmille naapureille.


    Keskusaukiolle oli asetettu kymmeniä pöytiä, jotka notkuivat uskomattomia herkkuja. Koko kylän väki oli tehnyt oman panoksensa ruokatarjoilujen eteen: villisikaa oli tarjolla perinteiseen gallialaiseen tapaan kokonaisena nuotiolla kypsytettynä, ja uskaliaat gallialaiskalastajat olivat aamunkoitteessa lähteneet lähimmälle järvelle saadakseen pöytään tuoreita karppeja. Druidiratsastajat olivat käyskennelleet metsissä löytääkseen yrttejä, ja naiset olivat leiponeet viljapeltojen antimista erilaisia leipiä ja leivonnaisia.


    Ennen ruokailua gallialaiset olivat järjestäneet vierailleen muuta ohjelmaa. Luvassa oli gallialaisten sankarin sotaretkiltään tuomien esineiden huutokauppa sekä Teutateksen salamoiden ratsastus-akrobatianäytös, joka kiinnosti etenkin senaattoria: hän tiesi oman ratsuväkensä olevan tuhovoimaista, mutta sen liikkuvuudessa oli parantamisen varaa. Teutonien päällikkö puolestaan himoitsi huutokaupattavia tuotteita, sillä heidän uppiniskainen sankarinsa oli onnistunut hävittämään lähes kaiken ryöstösaaliinsa itsetuhoisissa attentaateissaan.


    Gallialaissankari kiipesi keskusaukiota reunustavan kätkön huipulle saadakseen äänensä kuuluviin ja aloitti huutokaupan. Ensimmäisenä myynnissä oli tuntemattoman tekijän taideteos, joka lisäisi omistajansa kylän kulttuuriarvoa huomattavasti. Teutonien joukoissa ei ilmennyt kiinnostusta pahaista taulua kohtaan, mutta pari roomalaista upseeria ja gallien heedujoukkojen komentaja loivat jo ensimmäisen artikkelin myynnistä melkoisen jännitysnäytelmän.
    ”D!” kaikui roomalaisten tarjous keskusaukiolla.
    ”1000!” vastasi heedukomentaja, aikomatta antaa periksi hänen ratsuväkeään ylenkatsoville roomalaisille.
    ”MD!” kuului roomalaisten vastatarjous. Vuorottaiset huudot jatkuivat pitkään, kunnes roomalaiset iskivät viimeisen niitin tarjouskilpailulle: ”MMMCMXCIX!” Heedukomentaja hämmentyi kirjainlitaniasta, eikä ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti tarjousta korottaakseen. Roomalaiset vetivät pidemmän korren. Lisäksi huutokaupassa omistajaa vaihtoivat muun muassa teutonipäällikön ostamat lakitaulut, joilla hän varmisti valta-asemansa kylässä, erään nuijamiehen himoitsema falangin keihäs sekä senaattorille päätynyt ämpäri, jota hän aikoi käyttää päivittäisiin jalkakylpyihinsä.


    Gallialaissankarin jakaessa tavaroita uusille omistajilleen Teutateksen salamat ryhmittyivät keskusaukion ympärille nopeine ratsuineen. Keskusaukion reunalle oli nostettu pystyyn muurinmurtaja, jolla gallialaissoturit pystyivät lyömään tahtia show’ta varten. Salamaryhmän johtaja heilautti kättään muurinmurtajaa kohti aloituksen merkiksi, jolloin koko kylä tärähti hieman murtajan iskiessä maata vasten, ja salamat aloittivat villin näytöksensä. He käskyttivät ratsunsa huimaan vauhtiin keskusaukiota kiertäen, nousivat välillä seisomaan ratsujensa selässä niin kahdella ja yhdellä jalalla kuin käsilläänkin. He myös vaihtoivat ratsuja hyppäämällä samanaikaisesti takaperin voltilla seuraavan hevosen selkään, mikä aiheutti yleisössä kohahduksen – etenkin senaattori oli haltioissaan.


    Kesken salamoiden esityksen tunnustelija laukkasi päätä pahkaa kohti keskusaukiota.
    ”Hälytys!” hän huusi keuhkojensa pohjasta. ”Nataarit hyökkäävät!”
    Jälleen yleisössä kohahti, jopa vielä epäuskoisemmin kuin hetki sitten. Päälliköt ja senaattori alkoivat käskyttää joukkojaan vimmatusti, ja salamat lopettivat esityksensä ja lähtivät ratsastamaan kiivaasti kohti pääporttia.
    ”Oletko aivan varma?” gallien päällikkö tivasi tunnustelijalta. ”Kyllä, herra päällikkö! Ansoittajan hälytin laukesi!”
    Ansoittajiin oli kekseliään tunnustelijan idean myötä rakennettu hälytin, joka kilisytti kelloa pääportilla, jos joku yrittäisi pyrkiä pois kylän ulkopuolella sijaitsevasta ansasta. Ansoihin putoaminen ei aiheuttanut hälytystä. Järjestelmä oli osoittautunut toimivaksi kokeiluissa, mutta nyt sille oli ensimmäistä kertaa todellista käyttöä. Heimojen johtajat ryhmittivät joukkonsa pääportin tuntumaan: osa teutoneista halusi olla vallihaudan etupuolella kaataakseen mahdollisimman monta nataaria. Pimeässä ei kuitenkaan näkynyt mitään.


    ”Druidit! Osoittakaa valoa!” gallipäällikkö komensi maagisia kykyjä omaavia alaisiaan. Käskystä druidiratsastajat poimivat maasta yhden kelmeästi loistavan rautaharkon ja keskittivät kaikki voimansa saadakseen sen loistamaan auringon lailla. Voimankäyttö otti koville, ja druidit irvistivät rasituksesta, mutta lopulta rautaharkko lähes räjähti häikäiseväksi valokeilaksi, joka valaisi kylää ympäröivät maat. Silmien totuttua kirkkauteen soturit tutkivat edessään näkyvää maastoa: ei nataarin nataaria. Jokin kuitenkin oli laukaissut hälytyksen, mutta mikä?


    Samassa Equites legati huudahti hevosensa selästä: ”Tuolla! Toinen ansa vasemmalta!” Kaikki käänsivät katseensa ansaa kohti. Kaksi hahmoa käveli kylää kohti tukevasti huojuen, vaikka he nojasivatkin toisiinsa.
    ”Octavius ja Laurentius?! Kautta Juppiterin, mitä te teette?” senaattori karjaisi väkijoukon yli tunnistaessaan omat pretoriaaninsa. ”AntheeksHIK, herha senhaatori!” toinen pretoriaaneista vastasi sammaltaen. ”Mhe sathuimme phutoHIKamaan varthiokierrokshellamme anshaan, joka oli täynhä olutha!”


    Senaattori katsoi gallipäällikköä kysyvästi. ”Teutoneiden panema olut säilöttiin ansaan, josta se oli tarkoitus noutaa ruokajuomaksi muun ohjelman jälkeen”, päällikkö selosti. ”Ilmeisesti olut on jo mennyt parempiin suihin”, hän jatkoi silmin nähden pettyneenä. Muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen teutonipäällikkö huudahti: ”Älkää antako muutaman oluttipan menetyksen lannistaa mieltänne! Palatkaamme juhlapöytien ääreen nauttimaan, ruokaa kuitenkin on!”
    Teutonipäällikön ehdotus sai huikean kannatuksen, ja väkijoukko lähti valumaan takaisin keskusaukiolle. Senaattori kuiskutti päälliköille lupaavansa hyvittää illan tapahtumat seurueen kävellessä juhlapaikalle. Pretoriaanikaksikko nojasi yhä toisiinsa vallihaudan reunalla, kunnes toisen tasapaino petti. Vallihaudan pohjalla makoilevat krokotiilit katsoivat ensin pengertä alas vyöryviä pretoriaaneja, sitten toisiaan ja avasivat kitansa odottamaan omaa juhla-ateriaansa.

  4. #4
    Eläköitynyt CM
    Join Date
    Feb 2007
    Location
    Oulu
    Posts
    2,218

    Default

    Tarina numero 3

    Oli synkkä halloween yö, juuri silloin teutonit päättivät lähteä ryöstämään nataareja pienellä joukolla. Matkalla he kuitenkin törmäsivät roomalaiseen johtajaan jonka legioona oli joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Roomalainen ei osannut selittää mikä heidän kimppuunsa kävi mutta se teki imperiaaneista ruumiiita, kuitenkaan eivät teutonit ottaneet tätä vakavasti vaan lahtasivat roomalaisjohtajan ja jatkoivat matkaa. Matka oli pitkä ja nuijamiehet tarvitsivat hetken tauon, mutta tauolla sotilaat alkoivat kuulemaan omituisia ääniä ja päättivät laittaa tiedustelijoita matkaan sinne mistä ääni oli peräisin. Tiedustelijat eivät vieläkään ole palanneet takaisin joten muut teutonit alkoivat epäröimään ,että pitäisikö ryöstö perua. Heimopäällikkö ei halunnut hyvää keikkaa perua, mutta sitten yhtäkkiä kuului ulvontaa ja hyytävää huutoa joka sai sotilaat suureen pelkoon ja suuri osa heistä pakeni. Päällikkö ja suurimmat soturit jatkoivat matkaa. Matkalla kuitenkin sankari katosi eikä hänestäkään kuulunut enään mitään. Päällikkö oli jo raivon partaalla ja huusi metsän pimeyteen ''näyttäydy senkin pelkuri ja taistele kuin mies!''. Hetkeksi tuli hiljaista. Soturit olivat jo aikeissa jatkaa matkaa kunnes kuului taas ulvontaa.Ei se ollut mitään, jatketaan''-huusi päällikkö. Ja silloin pedot hyökkäsivät joukon kimppuun ja raatelivat heidät kappaleiksi, vain päällikkö selvisi ja päätti ryöstää sen nataarikylän vaikka se olisi hänen viimeinen teko. Kun päällikkö lopulta nataarikylän löysi niin hän löysi vain kylän jonka asukkaat oli teurastettu ja syöty. Peli oli jo pelattu ja päällikkö ei enään tiennyt mitä tehdä, kunnes pedot löysivät paikalle ja halusivat lisää verta. Päällikkö nostin kirveensä ja hyökkäsi joukon kimppuun ja taisteli urheasti kuolemaansa saakka. Teutonikylän johtaja alkoi jo ihmettelemään missä ryöstösaalis viipyy, ja vähän ajan kuluttua koko porukasta palasi vain yksi tiedustelija joka oli niin huonossa hapessa että sai vain yhden sanan sanottua´´juoskaa´´.
    Pedot olivat seuranneet tiedustelijaa kylään ja teurastivat koko kylän, yksikään kylä ei ollut turvassa näiltä pedoilta...... THE END

  5. #5
    Eläköitynyt CM
    Join Date
    Feb 2007
    Location
    Oulu
    Posts
    2,218

    Default

    Suuren Halloween-kilpailun äänestys on päättynyt! Voittajaksi selvisi tarina numero 2. Kirjoittaja kuittasi saavutuksellaan itselleen 600 kultaa. (Voittajaan on oltu yhteyksissä henkilökohtaisesti.)

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •