Results 1 to 2 of 2

Thread: Kyynikon iltaruno

  1. #1
    Equites Caesaris Erius's Avatar
    Join Date
    Jul 2007
    Location
    Varkaus
    Posts
    2,688

    Default Kyynikon iltaruno

    En tiedä mistä tämä kumpusi, mutta pistänpähän tämän tänne luettavaksi. Runoillut en ole vähään aikaan, mutta eipähän pääse ihan unhoittumaan. Saa toki kommentoida, vaikka aika vähäistä aktiivisuutta nämä foorumit osoittavat.

    Parempaa nimeä en keksinyt, joten menköön tuolla nykyisellään.

    Sä heti aina kaiken halusit
    Halusit, mut' saa et mitään
    Aina myötätuntoa kinusit
    Kinusit, mut' kiinnosta ei ketään

    Me yksin tänne synnytään
    Ja yksin täällä kärsitään

    Joka hetki itseä kehusit
    Ylpeilit, mut' mokailit
    Jos niistä sanoi aina suutahdit
    Suutahdit ja sekosit

    Me yksin tänne synnytään
    Ja yksin täällä kärsitään
    Omaa tuskaa on niin vaikee sietää
    Tiedätkö sen?

    Vedä ittes narun jatkoks' vaan
    Jos kerta noin vituttaa
    Kunhan et vain jatka ulinaas'
    Ulinas' mua turhauttaa

    Kun riittävästi kärsitään
    Ollaan valmiit lähtemään
    Omaa tuskaas' on niin vaikee sietää
    Siedätkö sen?

    Me yksin tänne synnytään
    Ja yksin täältä lähdetään
    <@Delgrim> http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/0...a_2458423.html
    <Erius> be affraid, Mosquito
    <Erius> be very affraid!
    <@Delgrim> http://forum.travian.fi/member.php?u=7361 <-- ylläpitäjä.
    <Erius> no katos prkl

  2. #2

    Default

    Koska en tiedä runoudesta juuri mitään, enkä siksi osaa kirjoittaa kommentaaria tai arvostelua, kirjoitin auki sen (vasta?)tematiikan, jonka tekstisi, Erius, herätti. Runoustumpelona

    hakkaan pari riviä aina väliin, sehän käy jo runoudesta, ja katkon ajatusta, se ainakin käy.


    *


    On virhe ja vääryys sanoa,

    minä olen yksin.

    Osoita milloin, missä, miten

    olet ollut

    edes yksinäisyydessäsi yksin.


    Jokainen sanoo joskus:

    Minä olen yksin,

    ja sanoo sen vielä toisenkin kerran,

    vakuuttavammin.

    Ihollamme

    vaeltavat pieneläinten heimot.


    Et synny yksin, et kuole yksin.

    Liha jakautuu ja lakkaa jakautumasta.

    Sen yhteys on välitön, katkeamaton,

    murtumaton, haarautuva.

    Sinun ruumiisi on miljoonien

    pienten suiden juhla.

    Sinun urheutesi on näyttävä ele

    tyhjälle katsomolle.



    Sana, aie, ajatus - aina jokin

    kuulee, kuuntelee. Kerro minulle

    miten voit kuulla itsesi!


    Vaikka sinä yksin seisoisit

    hylätyn kerrostalon katolla,

    edessäsi luhistuneen kaupungin kaavat,

    sisälläsi nimetön tunne, kuin tuulen tempomat

    särisevät katuvalot, tai kuin räjähdysaineen

    ja kiviporan jäljet kallion kasvoissa,

    vieläkin olisi - tungos!


    On virhe ja vääryys sanoa,

    minä olen yksin,

    ellei sitten sattumalta

    ole Jumala.


    "Mutta henki, minuus", he huutavat nyt

    kuin kiviset pyhimykset kirkkojen katoilta -


    varisparvi säikähtää, raakkuu niin, etten kuule

    kuin mustia siiveniskuja. Tosiasiassa,


    minä olen matkalla kauppaan,

    alensivat makkaran hintaa.

    On ehdittävä, ennen kuin vieraat kädet,

    vieraat kukkarot, vieraat suut,

    ottavat, maksavat ja syövät

    sen, mikä on minun haluni,


    tosiasiassa,


    on virhe ja vääryys sanoa.


    *

    edit.

    Nyt kun tuo ylläoleva tekele on kirjoitettu, voin myös esittää joitakin huomioita tekstistäsi. Mistä selkästi pidän, on se, miten runostasi voi tulkita esiin sisäisen dialogin rakenteen, jonka ansiosta kokoava / toistava teema

    Me yksin täällä synnytään / kärsitään / lähdetään

    saa eri merkityksiä tai eri tunnesävyjä riippuen siitä, lukeeko runon alku- vai loppupuolta. Jos runon ajatellaan olevan yhden ja saman kokijan/kertojan sisäistä dialogia, runossa tapahtuu liike

    jonkinlaisesta valittavasta tai katuvasta elämänasenteesta kohti ihmistilanteen raakuuden hyväksymistä

    – kuoleman, kärsimyksen ja yksinäisyyden sietämistä, jopa uhmaa. Aivan kuin runon loppupuolelle löydettäisiin vanha stoalainen ajatus siitä, että jos kärsimys on sietämätöntä,

    ei tarvitse kuin ”avata ovi ja poistua”. Tai ainakin tälläisen ajatuksen langanpää. Ehkä juuri nämä käännekohtana toimivat säkeet

    Vedä ittes narun jatkoks' vaan / Jos kerta noin vituttaa
    ja
    Kunhan et vain jatka ulinaas' / Ulinas' mua turhauttaa

    herättivät minussa ongelmallisen suhtautumisen runon sisällölliseen kehittelyyn. Tässä nimittäin käytetään selkeästi karkeutta ja aggressiivisuutta voimana muutokseen,

    ja annetaan motiiviksi turhautuminen ulinaan / valitukseen. Huomaan epäileväni,

    kuinka pitkälle tälläinen muutosvoima kantaa. Onko kyseessä muutosvoima lainkaan, vai yksinkertaisesti pyrkimys torjua Ulisija omasta systeemistä.

    Ja eräällä tavalla toisto / paluu samaan teemaan (Kun riittävästi kärsitään...) – pienellä variaatiolla ja toisenlaisella asenteella – vahvistaa epäilyni tai potkaisee tulkintani tähän suuntaan:

    Runon kokija pyrkii säätelemään suhtautumistaan perustavaan elämänkokemukseensa, joka pysyy muuttumattomana.

    Mutta onko tuo perustava elämänkokemus itsessään minkälainen?

    Luulen, että ylläoleva tekstihörskäni on pyrkimys vastata tai koetella sitä kysymystä.
    Last edited by Säädin; 07-06-2014 at 09:59 PM.

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •