Results 1 to 1 of 1

Thread: Täydellinen kusipää, osa 12.

  1. #1
    Equites Caesaris Erius's Avatar
    Join Date
    Jul 2007
    Location
    Varkaus
    Posts
    2,688

    Default Täydellinen kusipää, osa 12.

    Iivninkiä, forumkansa!

    Pienen tauon jälkeen taas jaksoin palata tähän. Tällä kertaa kirjoitin edellisen osan lyhyyttä paikatakseni tästä osasta hiukan pidemmän. Syynä toimi myös se, etten kesän aikana välttämättä kirjoittele yhtä aktiivisesti (ei sillä, että nytkään kovin aktiivinen olisin).





    Se oli jännä tunne. Tiesin mikä päivä oli. Muistin yksityiskohtaisesti koko eilisen illan. Minulla ei ollut huonoa oloa eikä vasemman silmäni takana jomottanut kivuliaasti muistutuksena liiallisesta juomisesta. Olin täysin selvä ja vailla krapulaa – ja se tuntui hyvältä.

    Tämä oli lähinnä vain havainto omasta olotilastani. Oli täysin loogista, että ilman krapulaa herääminen tuntui hyvältä verrattuna krapulassa heräämiseen. Kohottautuessani istumaan sänkyni laidalle tunsin tiettyä levollisuutta ja virkeyttä, jota harvoin koin edes arkiaamuina. Olin nukkunut kahdeksan tunnin tasaiset yöunet ja vaikka olinkin valvonut puoleen yöhön en ollut lähtenyt kaupungille julkista paheksuntaa aiheuttamaan vaan viettänyt aikani kotosalla. Ilta itsessään oli kulunut hitaasti ja melko tylsästi, mutta nyt aamuinen herääminen palkitsi.

    Kaksi viikkoa selvinpäin. Pidin sitä jo melkoisena saavutuksena – normaalisti kun olin tottunut tissuttelemaan milloin mitäkin alkoholipitoista pitkin päivää ilman erillistä tarkoitusta humaltua. Siihenhän se tosin monesti oli lopulta johtanut. Kuitenkin ajatus kolmesta kuukaudesta ilman pisaraakaan alkoholia kuulosti haasteelta... Mutta ajatus siitä vastineeksi saatavasta sadasta eurosta ja Harakan nöyryyttämisestä oli houkuttelevampi.

    Oli tehnyt kipeää viedä kaikki talostani löytyvä alkoholi kellariin, jonne kipuaminen oli niin suuren työn ja tuskan takana, etten varmasti edes haluaisi kajota niihin, vaikka himo kuinka yltyisi. Olisi yksinkertaisesti helpompaa hakea uusi pullo Alkosta, jonne ajaessa ehtisin ajatella moneen kertaan oliko luovuttaminen sittenkään järkevää.

    Nousin ylös ja raahauduin vaatekaapille pukeutuakseni. Matkaan lähti lukuisten eriväristen kauluspaitojen joukosta musta ”arkipaita”. Minulla oli kaksi mustaa kauluspaitaa, joista toinen oli siistimpi ja jonka silitin aina pesun jälkeen käyttövalmiiksi. Tämä toinen ei ollut kovin erikoisesta materiaalista valmistettu ja kaulusosa oli pelkkää kangasta, josta puuttui kaikki ryhti, joten se oli valikoitunut arkena käytettäväksi vaatekappaleeksi, jonka silittämisestä ja hoitamisesta en jaksanut huolehtia. Farkkujen osalta valintani oli paitavalintaakin helpompaa: minulla oli vain kahdet parit, joista molemmat olivat merkiltään ja väriltään täysin identtiset. Ja värihän luonnollisesti oli musta.

    Vedin poikkeuksellisesti aamusumpit naamaani ennen kuin istahdin tietokoneen äärelle avoimia työpaikkoja selaamaan. En harrastanut aamuisin kahvin juontia, sillä siitä kehkeytyi helposti tapa ja aivan turha menoerä. Nyt kuitenkin tiesin tarvitsevani jokaisen tipan kofeiinia päivän – tai pikemminkin illan – koitoksia varten. Olin erehtynyt lupautumaan Santerille ja Kallelle (tosin pääasiassa Kallelle, joka vanhana lukioaikaisena kaverinina pystyi jopa käymään hiukan sivistyneempää keskustelua kanssani) kuskiksi.

    Joku voisi ajatella, että nyt todella väliaikainen absolutismini joutuisi koetuksella. Todellisuudessa kuskiksi lähteminen ei ollut temppu eikä mikään: auton parkissa seisominen oli riittänyt minulle aina syyksi olla ottamatta edes yhtä olutta. Kaveripiirini jäsenillä tosin oli tapa hajaantua omille teilleen heti Päiviönsaaren yöhön mentyämme, joten ainoa ongelma saattoi olla tylsyys ja yksinäisyys, jota yksin baaritiskille nojaillessa saattoi joutua kokemaan.

    Valtaosassa Varkauden baareissa olin vakioasiakas ja sainkin alkoholittomat drinkit monessa paikassa täysin ilmaiseksi. Syynä tosin saattoi olla baarimikkojen halu pitää minut selvinpäin – ei niinkään ystävällisyyden osoitus tms. Tämä kuitenkin yhdistettynä siihen, että kuskattavilta saattoi pyytää rahaa bensoihin (ja vaivanpalkaksi) tarkoitti lähespoikkeuksetta taloudellisen tappion sijasta voiton tekemistä. Ja kyllähän työttömälle ylimääräinen käteinen aina kelpasi. Rahan sai aina juotua kurkusta al...

    Perkele. Olin jo ennen iltaa sortunut vanhoihin tapoihin ja harkinnut kuskina tienattujen rahojen sijoittamista paikalliseen alkoholimyymälään. Vilkaisin kelloa vain todetakseni sen lähentelevän aamukymmentä. Huokaisin. Minulla olisi ainakin kaksitoista tuntia aikaa ennen kuin kukaan kuskattavistani alkaisi kinuamaan kyytiä itselleen. Aioin jättää välistä alkuillan pohjien ottamisen katselun ja liittyä heidän seuraansa vasta myöhemmin baareihin siirryttäessä. Näin saatoin minimoida kaiken sen känniörvellyksen seuraamisen ja pakoilla vastuuta kuskattavieni elossa pitämisestä.

    Kaksitoista tuntia... Mitähän vittua minä tänään tekisin. En ollut tottunut viettämään lauantaipäiviä näin järkevästi. Olin jo eilen tarkastanut television tarjonnan eikä sieltä ollut tulossa mitään mielenkiintoista elokuvaa tai tv-sarjaakaan. Simpsoneita sieltä tulisi iltapäivällä, mutta se oli jo niin puhkinussittu sarja, etten jaksanut edes yrittää viihdyttää itseäni katsomalla niitä samoja tuttuja sketsejä samoissa tutuissa jaksoissa. Minulla tosin oli waret... latautumassa koneelleni Sherlock Holmes: The Game of Shadows -elokuva, mutta latauksen valmistumiseen menisi vielä ainakin tunti.
    ”Mitä ehdin tehdä tunnissa...”, kysyin itseltäni ääneen.
    Voisin käydä lenkillä.

    Naurahdin ääneen koko ajatukselle. Mutta olihan tuossa ideaakin. Yksi syy alkoholin juonnin vähentämiselle oli ajatus ylimääräisten kilojen karistamisesta. Mutta eivät vatsamakkarani tasoittuisi pelkästään kotosalla istumalla.
    Oliko minun pakko?
    ”Ei elämässä ole pakko tehdä muuta kuin maksaa verot ja kuolla pois.”
    Ja molemmat pystyi tekemään vapaaehtoisesti.

    Noh... Sama kai tuo oli lähteä. Keli ei ollut huono ja saisinpahan painonpudotukseni aluilleen. Kauluspaidassa ja farkuissa en kylläkään voisi lähteä urheilemaan. Omistinkohan edes enää verkkareita ja lenkkareita...

    ***

    Miehen oikea suora meni pääni vasemmalta puolelta ohi. Olin räjähtänyt liikkeelle heti kun vastustajani oikea käsi oli lähtenyt tekemään heilahdusliikettä. Tämän nyrkki kävi hänen selkänsä takana ottamassa vauhtia ennen kuin syöksyi kohti jo valmiiksi kovia kokenutta naamaani. Hän oli selvästi taas yksi noista urpoista, jotka yrittivät sitä ratkaisevaa iskua jo heti ensikättelyssä. Todellisuudessa se toimi vain niissä tapauksissa, jolloin molemmat osapuolet (tai vain kohde) olivat humalassa ja kun kohteena oleva ei yrittänyt väistää tai muuten torjua iskua. Tässä tapauksessa kohde eli minä en ollut humalassa, mutta aloitteentekijä oli, eikä minulla myöskään ollut mitään aikeita antaa kasvojeni tulla murjotuksi toista kertaa kahden kuun sisään.

    Sen sijaan, että olisin paennut kauemmas hyökkääjästä vedin koko kehoni oikealle väistöliikkeeni mukana. Saman aikaisesti nostin vasemman käteni ylös ennen kuin kiersin sen vain sekunnin murto-osa sitten pääni ohi kiitäneen vastustajani käsivarren ympärille sitoen sen kainalooni. Kun vastustajani oikea käsi oli otteessani vedin itseni aivan lähelle häntä. Otin omalla oikealla kädelläni kiinni miehen vasemmasta varmistaakseni, ettei tämä pääsisi käyttämään sitä puolustautuakseen.

    Hän oli otteessani. Miehen ainoa toivo olisi, että portsarit ehtisivät paikalle ennen kuin olisin takonut hänet lattialle kaiken tuon lasin sirpaleiden ja laseista yli roiskuneen alkoholijuoman keskelle. Sylkäisin miehen kasvoille saaden tämän vaistomaisesti sulkemaan silmänsä. Kyse oli reaktiosta, joka tapahtui aina kun silmät havaitsivat jonkin lähestyvän nopeasti kasvoja. Sylki itsessään oli hyvin harmitonta (jokseenkin loukkaavaa) ja miehen availlessa silmiään vain hetken päästä hän sulki ne uudestaan otsani pamahtaessa vasten hänen kasvojaan. Taoin miehen kasvoja omalla päälläni kunnes kuulin rusahduksen ja tiesin murtaneeni tämän nenän. Puskin vielä kerran piittaamatta omassa päässäni tuntuvasta kivusta ennen kuin päästin veltoksi valahtaneen vastustajani rojahtamaan lattialle.

    ”Kusti!”


    ***

    Heräsin ajatuksistani ja kääntelin päätäni puolelta toiselle paikantaakseni nimeäni huutaneen tahon.
    ”Kusti!” Kalle, vanha lukioaikainen kaverini ja tämän illan kuskattavani huusi vasemmaltani, ”Mitä sinä juot?”
    ”No jos tarjota haluat niin laita ihan Sprite – ja ilman jäitä!” huusin takaisin. Olimme kaupungin ainoassa yökerhossa ja kuten missä tahansa muussa yökerhossa, oli melutaso sen verran korkealla, että puhujan täytyi korottaa ääntään tullakseen kuulluksi.
    ”Mittee hän oikein noin intensiivisesti mietti? Tyhjyyten tuijottelit pidemmän tovin ennen kuin sain huomiosi.”

    Käännyin katsomaan oikealleni hiukan kauempana baaritiskillä juomaansa odottelevaa lyhyttä kaljupäistä kaveria, jonka olin kuvitellut äsken pistäväni maahan. Joskus muinoin yläkoulun puolella olinkin niin tehnyt tämän käytyä ensin käsiksi minuun. Minulla oli hyvä kasvomuisti (vaikkakin nimet tapasivat monesti päästä unholaan) ja tunnistin vuosien takaa tuon minulle aikoinaan paljonkin päätä aukoneen kaverin vaikka hänen kasvonsa olivatkin miehistyneet noista ajoista.

    ”Paransin vain maailmaa mielessäni”, sanoin ja kiitin perään tilaaman Spriten ilmestyessä eteeni.
    ”Ja nyt sitten hylkäät ne ajatuksesi ja lähdet tanssilattialle! Tuolla oli pari melko timmin kropan omaavaa nuorta neitoa lanteitaan vatkaamassa ja oikein kutsumassa meitä luokseen!”
    ”Minä en tanssi ja kyllä sinä sen tiedät”, vastasin hiukan tuhahtaen, vaikkakin ajatus nuorten naisten vokottelusta herättikin hiukan vastakaikua minussa. Kalle oli minuakin pidempi n. 190 senttinen lihaksikas karju – tumma ja komea. Jos itse harrastinkin aina välillä naisten pöksyihin luikertelua verbaaleilla lahjoillani oli hän suoraviivaisempi ja käytti ulkoisia avujaan hyväkseen. Ja yleensä jäinkin kakkoseksi, jos lähdimme yhdessä pillumetsälle.
    ”Joo ei ole sinua näkynyt parketilla sitten abivuoden. Saisit jo päästää irti siitäkin episodista – hyvinhän tuo elämäsi jatkui!” Kalle toisti mantran, jonka hän toisti aina kun puheeksi tuli tanssimattomuuteni.
    ”Hyvin?” kysyin pieni ilkikurinen hymy naamallani. Miten hyväksi työttömän alkoholistin eloa saattoi kuvata? ”Kyse on periaatteesta.”
    ”Ei sinulla periaatteita ole! Olet viimeisen päälle realisti ja haluat aina ajatella asiat rationaalisesti.”
    ”Nykytanssi on pelkkää humalaisten esileikkiä ennen vällyjen väliin siirtymistä. Sillä ei ole mitään tekemistä perinteisten vakio paritanssien kanssa, jotka ovat pal...”
    ”Äh! Antaa olla! Mutta wingmaninä saat ainakin olla vaikket parketille tulisikaan!”

    Katselin toverini perään kun hän lähti tanssilattialle mainitsemiaan naisia kohti. Tiesin kuta kuinkin mitä oli tulossa: Kalle todennäköisesti pahoittelisi keskeytystä ja kertoisi toisella naisista (sille, josta hän itse ei ollut kiinnostunut), että hänen kaverinsa baaritiskillä (minä) oli hiukan ujo, mutta haluaisi tarjota tälle juoman. Naisen lähtiessä Kallen ujon kaverin (minun) luo jäisi toinen neiti (Kallen alkuperäinen kohde) yksin ja Kalle saisi rauhassa vokotella häntä. Täydellinen suunnitelma: minun ei tarvitsisi tanssia, mutta voisin siltikin olla wingman ja Kalle saisi hupinsa.

    Vilkaisin nopeasti baaritiskistä ohi nurkkaan, jossa blackjack-pöytä sijaitsi ja varmistin, että Santeri oli vielä siellä missä piti. Santerin baarissa notkuminen itsessään oli jo ihme (hän harvoin oli riittävän selvässä kunnossa, että pääsi edes sisälle), mutta silloinkin kun hän pääsi marssi hän suoraan pelaamaan vähäisetkin roponsa milloin missäkin uhkapelissä. Kyllä hän joskus voittikin isoja summia, mutta joi ne seuraavien viikkojen kuluessa kurkusta alas.

    Vilkaistessani takaisin tanssilattialle päin en yllättynyt kun toinen naisista irtautui ja lähti tulemaan kohti tiskiä jättäen kaverinsa Kallen armoille. Huokaisin teatraalisesti ja join yhdellä kulauksella juomani loppuun, jotta voisin pian ottaa lisää ja samalla tarjota myös tuolle minua lähestyvälle neidille – joka ei loppujen lopuksi ollut yhtään hassumman näköinen. Päätin kuitenkin pelata pelin hiukan toisella tavalla ja antaa itsestäni vähän toisenlaisen kuvan kuin mitä Kalle oli puheillaan antanut neideille ymmärtää. Ennen kuin neiti ehti edes tervehtiä kysyinkin jo häneltä:
    ”Uskotteko taikuuteen?”

    ***

    Nainen nauroi hervottomasti sutkautukselleni ja jouduimme sen tähden pysähtymään hetkeksi yökerhon ulko-oven edessä. Terassilla olevat tupakoijat eivät kiinnittäneet meihin huomiota, mutta portsari katsoi hiukan epäilevästi poistumistamme. Nainen oli juonut jonkin verran ja se näkyi siitä miten helposti hänet sai nauramaan kaikkein typerimmillekin jutuille, mutta ainakaan vielä hän ei tehnyt metristä kahta kävelemällä käytävän molempien laitojen kautta.

    Astelimme Päiviönsaarentorin katukiville enkä ehtinyt kysyä suuntaamme kun neiti kietoi kätensä ympärilleni ja lähti ohjastamaan minua kohti Ahlströminkatua. Hän kuulemma asui kadun toisessa päässä, joten nyt viimeistään hänen sisällä antamansa ”Lähdetään pois täältä” -tokaisun tarkempi motiivi avautui minulle. Ei sillä, että olisin siitä jotenkin yllättynyt.

    Olin hetken aikaa ehtinyt jo tuntea huonoa omatuntoa siitä, että lähdin neidin matkaan vain ja ainoastaan antaakseni Kallelle tilaisuuden päästä vällyjen väliin oman neitinsä kanssa, mutta eipä tuo minua haittaisi päästä saatille. Viime kerrasta oli kuitenkin vierähtänyt jo useita viikkoja
    ”Otetaanko ruokaa grilliltä?” neiti ehdotti ehdittyämme keskelle toria. Minulla oli kutina, että ruuat jäisivät ainakin puoliksi syömättä, mutta koska nainen oli humalassa saatoin kuvitella hänen känninälkänsä, joka itsellenikin iski aina baarista poistuttaessa enkä vaivautunut vastustamaan ajatusta.

    Torin laidalle oli sijoitettu grilli, joka toimi majakkana kaikille torin ympäriltä baareista poistuvalle humalaiselle, mutta nälkäiselle kansalle. Ainoa ongelma tuossa grillissä oli se tuhottoman pitkä jono, joka siihen aina kertyi ihmisten pakkautuessa odottamaan omaa vuoroaan saada se kälyinen hampurilainen tai muu mättöruoka mukaansa. Jotkut harrastivat extreme -urheilua ja jopa söivät ruokansa grillin edustalle sijoitettujen pöytien ääressä.

    ”Mene vain jonoon niin minä poikkean nopeasti autollani”, sanoin ja loin kasvoilleni lempeän hymyn ennen kuin hilpaisin kohti torin pohjoislaidalla sijaitsevaa parkkipaikkaa. Jätin aina autoni aivan parkkialueen reinalle, joten kävelymatka ei ollut pitkä. Tosin kuka saattoi odottaa, että pian tutkimusretkelle naisen Pandoran lippaan saloihin lähtevä nuorimies olisi kävellyt lyhyttäkään matkaa.

    Saavuttuani autolle avasin ovet ja nappasin nopeasti villakangastakkini kuskin penkiltä. Jätin ulkotakkini lähespoikkeuksetta autoon jos olin kuskina – eipähän tarvinnut maksaa ylimääräistä narikasta. Nyt kuitenkin ottamalla takkini sain myös tekosyyn tarjota sitä naisen harteille, mikäli tilaisuus sen sallisi. Ritarillisuus oli perseestä, mutta se valitettavasti sai naiset kostumaan paremmin kuin tavanomainen päänaukomiseni. Todellisuus oli perseestä.

    Hölkkäsin takaisin kohti grillijonoa vetäen samalla takkia niskaani. Saapuessani paikalle huokaisin helpotuksesta, sillä seuralaiseni edessä oli vain kolme muuta asiakasta. Jonon hännille tosin oli tullut jo muutama muukin, joten jos joku vielä haluaisi itselleen ruokaa saisi hän jonottaa tovin jos toisenkin sitä saadakseen.

    Lampsin suoraan seuralaiseni luo ja pahoittelin poistumistani. Eipä tuo tuntunut haittaavan vaan hän sukelsi suoraan kainalooni jatkamaan odotusta.
    ”Jonon pää on tuolla.”
    Käännyin katsomaan taakseni takanani seisovaa jo keski-ikäistä (varsin päihtynyttä) miestä.
    ”Olemme samaa porukkaa enkä minä itse ota mitään”, sanoin tälle, vaikka aloinkin jo aavistella mitä oli tulossa.
    ”Jonon pää on tuolla. Mene sinne”, mies vaati osoittaen taakseen muutaman muun jonottajan ohi.
    ”En minä ota itse mitään, joten ette te joudu odottamaan yhtään sen kauempaa kuin jos en olisikaan tässä”, totesin. Taas yksi näistä idiooteista, jotka eivät osanneet tehdä pääkopallaan mitään muuta kuin täyttää sen alkoholilla!
    ”Vitun etuilija. Jos haluat ruokaa mene jonon hännille!” mies vaati.
    ”Tiedätkös, astun kokonaan pois jonosta”, sanoin ja astuin sivummalle luoden katseen seuralaiseeni, ”Odottelen tässä vierellä niin en häiritse muita.”

    ”Vittuiletko sä mulle?” mies kysyi kääntäen hiukan hoippuen rintamasuuntaansa minuun päin.
    ”Espanjassa aidat ovat korkeampia kuin täällä.”
    ”Häh?” mies kysyi yritettyään hetken rekisteröidä kuulemaansa.
    ”Espanjassa aidat ovat korkeampia kuin täällä – aika paljonkin korkeampia oikeastaan”, jatkoin tutuksi tullutta hämäyskikkaani. Aggressiivisesti käyttäytyvät ihmiset oli mahdollista saada pois sen hetkisestä mielentilastaan laittamalla heidän aivonsa käsittelemään jotain täysin tilanteen ulkopuolelta yllättäen tulevaa: tässä tapauksessa siis puhumalla espanjalaisista aidoista. Olin muutaman kerran aiemmin pelastanut itseni tukalasta paikasta kyseisellä jipolla – jokseenkin aina humalassa jonkun soittaessa poskeaan en vaivautunut moisiin vaan louskutin leukojani vähintään yhtä kovasti (monesti kovemminkin) takaisin.

    ”Sä vittuilet mulle!”
    ”Ainakin kaksi metrisiä! Ehkä jopa sitäkin korkeampia...”
    ”Vittu mikä jätkä!”
    Ymmärsin arvioineeni väärin miehen suhtautumistavan puheisiini. Mies otti pari uhkaavaa askelta minua kohti – ja otin samalla itse muutaman askeleen taaksepäin poispäin tästä.
    ”En minä vittuile. Hoida sinä omat asiasi ja minä hoidan...”
    ”Luuletko sä olevas parempi kuin mä? Vittu! Saatanan porvari!”
    Tajusin villakangas-/pikkutakkikomboni käyvän minua vastaan, vaikka miehen porvarisyytöksestä olikin todellisuus hyvin kaukana. Aloin itsekin turhautua enkä jaksanut enää leikkiä mukavaa. Tuntemattoman sotilaan viittauksin pieni kapinallinen mielessäni huuti: ei saa jäädä tuleen makaamaan!

    ”En minä luule – minä tiedän”, totesin kylmästi lopettaen perääntymiseni, ”Painuisit jo vittuun siitä – ihan yhtä paskaa ruokaa sinä omassa keittiössäsi laitat kuin mitä tältä grilliltä saat.”
    ”Vittu mikä jätkä!” mies huusi ja otti jälleen muutaman askeleen lähemmäs.
    ”Haluatko nähdä taikatempun?” kysyin hiukan ivallinen sävy äänessäni ja kaivoin korttipakan taskustani.

    Mies hyökkäsi kohti. Jokin osa minusta halusi vielä sanoa jotain, mutta puheiden aika näytti tulleen ja menneen. Pläräytin vaistomaisesti kädessäni olevan korttipakan miehen silmille. Tämä pysäyttikin syöksynsä hetkeksi ja nosti kätensä kasvojensa eteen vaistomaisesti – aivan kuin pelikortit suurempaakin vahinkoa aiheuttava tekijä, jolta täytyi suojautua. En jäänyt odottelemaan miehen toipumista vaan astuin aivan hänen eteensä - niin lähelle, ettei hän kykenisi heiluttelemaan nyrkkejään turhan tehokkaasti – ja tuuppasin häntä rintakehään.
    ”Painu nyt jo vittuun siitä”, sihisin hampaideni välistä ja käytin pitkää varttani hyväksi luodakseni tilanteen miehelle mahdollisimman uhkaavaksi. Hetken aikaa näyttikin siltä, että tämä jänistäisi ja juoksisi pakoon, mutta sitten hän yllättäen puski otsallaan ylöspäin kohti kasvojani.

    Astelin muutamia askeleita taaksepäin ja vein vaistomaisesti nyt itse käden kasvoilleni. Tuttu kipu nenässäni kertoi iskun osuneen perille – ja kädelleni valuva veri siitä millaista jälkeä se teki.
    ”Voi vittu! Minkä helvetin takia aina nenään – HÄH?” karjaisin turhautuneena. Ironista oli, vaikken asiaa heti ajatellutkaan, että olin kuvitellut aiemmin illalla pahoinpiteleväni toisen tuolla samalla päänpuskemisella. Nyt minua kuitenkin vitutti niin maan perkeleesti! Vasta olin saanut aiempien turpakäräjien jäljiltä nokkarustoni paranneltua ja nyt jo joku urpo tulee sen murtamaan!

    Hetken mielijohteesta kaivoin taskustani pienen muutaman sentin halkaisijaltaan olevan kumisen taikuripallon, jota normaalisti pyörittelin sormieni välissä ja paiskasin sen voimalla kohti miehen kasvoja. Vaikka pallo ei osunutkaan nosti tämä jälleen kätensä kasvojensa suojaksi. Hänen kannaltaan se oli jälleen virhe.

    Laitoin kaiken voimani tuohon yhteen ainoaan potkuun ja suuntasin sen miehen jalkoväliin. Mies lyyhistyi maahan tuskasta ulisten.
    ”Kokeile vittu ensi kerralla sinäkin jalkoväliä – sattuu niin paljon enemmän kuin nenän murtaminen ja voi hyvällä tuurilla viedä isyyden”, sanoin ivallisesti, potkaisin miestä mahaan ja sylkäisin päälle, ”Saatana.”

    Seuralaiseni ja muut jonossa olleet olivat vetäytyneet kauemmas nujakoinnistamme ja grillin myyjä oli selkeästi linnoittautunut koppiinsa varmuuden varalta. Kenties soittanut poliisitkin. Menipähän vituiksi siis tämäkin ilta! Kumarsin teatreaalisesti seuralaiselleni ja lähdin lampsimaan autolleni. En halunnut jäädä selvittelemään tapahtunutta poliisin kanssa. Minulla ei ollut myöskään mitään aikeita enää naida tuota hupakkoa – typerä kuin saapas ja ulkoiset avut jäivätkin hänen ainoiksi avuikseen. Tapelkoot Kalle neitinsä huomiosta jos neitini eksyy kolmanneksipyöräksi tämän kaiken jälkeen.

    Ennen kuin ehdin edes huomata olin jo autoni luona. Avasin oven riuhtaisemalla ja istahdin ratin taakse.
    ”Saatana!” Näinä hetkinä sitä aloin taas ajattelemaan, miten lisääntyminen pitäisi kieltää joiltain yksilöiltä. Eipähän tuollaisia paskiaisi eksyisi grillijonoihin riitaa haastamaan.

    Laitoin pakin päälle ja kaasutin peruuttaakseni auton parkista. Nenäni vuoti verta, mutten vaivautunut tyrehdyttämään vuotoa. En ehtinyt edes ajatella asiaa sen tarkemmin kun yhtäkkiä kuulin huudon ja kumahduksen autoni perästä. Auto nytkähti ikävästi ja painoin jarrun pohjaan vaistomaisesti.
    ”Ei vittu!” totesin tällä kertaa kuitenkin enemmän kauhuissani kuin vihaisena. Annoin auton sammua, hyppäsin ulos kuskin paikalta ja yhdellä ainoalla askeleella siirryin auton taakse. Auton takana toinen jalka perän alla makasi vanhempi herrasmies. Seistä katsoin miestä epäuskoisena – mistä vitusta tuo ukko oli tupsahtanut? Ei takanani ollut ketään kun autoon hyppäsin. Katsoin kyllä peilistä! Vai katsoinko...?
    Levitin käsiäni teatraalisesti ja naurahdin epäuskoisena ennen kuin tyhjensin keuhkoni huutaen kovaan ääneen kohti korkeuksia:

    ”Et voi vittu olla tosissasi!”
    Last edited by Erius; 05-24-2014 at 11:32 PM.
    <@Delgrim> http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/0...a_2458423.html
    <Erius> be affraid, Mosquito
    <Erius> be very affraid!
    <@Delgrim> http://forum.travian.fi/member.php?u=7361 <-- ylläpitäjä.
    <Erius> no katos prkl

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •