Random! [Kausi 2]

[~Dataman~]

Tässä alkaa huumoritarinani jatko. Edellisen tapaan uudet osat julkaistaan tässä aiheessa, joten älä missaa niitä!
toivon että tämä tavoittaa kommentteihin vaadittavan tason, ja vähän ylikin. Luonnolisesti aloitan tämän sarjan Prologilla:

Random! [2]

Prologi

Matit astuivat koneesta ulos ensimmäisinä. Sen jälkeen Jalmari ja Anna, ja lopulta muuta asiakkaat. He olivat perillä Kiinassa. Nyt oli vain yksi ongelma: He olivat keskenään, ja he eivät olleet ajatelleen edes minne menisivät. Tilannetta ei helpottanut se, että valtava turistijoukko litisti heidät heti kiinni maahan. Matti1 hämmästyi huomatessaan että hänen suuhunsa oli jäänyt kenkä. Hän laittoi sen armeijatyyliseen reppuunsa ajattelematta sen enempää. Matti2 huomasi suurehkon kuvapatsaan edessäpäin. Se esitti - - - jotakin. Se oli niin käsittämätön, että siitä ei voinut sanoa mitään.
Se oli Maon patsas. Yllätyksellistä oli se, että se oli tehty juomatölkeistä. Matit tunnistivatkin muotopuolen patsaan vain sen jalustassa olevan kirjoituksen perusteella. He jättivät sen nopeasti, alkaessaan pohtia tärkeämpiä kysymyksiä.
”Mennään syömään eurooppalaiseen ravintolaan!”, huikkasi Jalmari.
”Miksi eurooppalaiseen?”, kysyi Matti1.
”Euroopassa mennään kiinalaiseen ravintolaan, täällä siis tietysti eurooppalaiseen! Mitenkäs muuten?”
He lähtivät etsimään hampurilaispaikkaa, josta saisi ranskalaisia, sillä heistä jokainen oli niiden ystävä.
Kun he löysivät sellaisen, oli mukaan ehtinyt tarttua suuri joukko ulkomaalaisia, jotka luulivat heitä turistioppaiksi, eivätkä lähteneet millään, vaikka Matti1 yritti viittoa heitä pois parhaalla taidollaan.
Syötyään he lähtivät katsomaan nähtävyyksiä, koska se oli ulkomailla aina tapana, ja turistiryhmä seurasi innoissaan. Salamavalot räiskivät tauotta, ja ääni alkoi pikkuhiljaa, tuntien kuluessa, käydä hermostuttavaksi.
”Mitä me tehdään noille turisteille?”, kysyi Matti2, kun he olivat joutuneet jo useamman tunnin ajan turistien perässäroikkumisen kohteiksi.
”Mistä minä tietäisin? Ne on aika avuttomia, ei niitä ainakaan yksin voi jättää mihinkään!”, Matti1 vastasi. Hänen univormunsa oli ikuistunut jo ainakin sataan valokuvaan, joissa kaikissa se näytti typerältä. He kaikki olivat nyt ärtyneitä siitä että turistit yhä vain roikkuivat perässä.
”Mitä jos jätettäisiin nämä johonkin hotelliin?”, kysyi Jalmari.
”Tehdään niin!”, huusivat molemmat Matit.

Noin puolen tunnin kuluttua turistiryhmä oli jäänyt hotelliin. Matit, Jalmari ja Anna saivat nyt tutustua rauhassa kaupunkiin. Matti2 otti taskustaan Dumle – karkkipussin, alkaen sitten mutustaa karkkeja urakalla. Ihmiset eivät kääntyneet katsomaan aivan joka puolella, mutta melkein. Ensiksi he menivät kaupungin keskustaan, ihailemaan toripatsaita. Se oli paha virhe, koska heti kun he ehtivät keskuspatsaan luokse, Matti1 katosi maan läpi alas synkkään, pimeään tunneliin. Muut jäivät ihmettelemään tapahtumaa, eivätkä he saaneet maata auki uudelleen vaikka yrittivät.

Matti1 huomasi pitkällisen tutkimisen jälkeen että hänen kameransa oli säilynyt vaurioitta. Se oli ollut hyvin kallis. Toisen melkein yhtä pitkällisen tutkinnan tulos oli se, että hänen univormunsa oli myöskin ehjä, muutamaa rypistymää lukuun ottamatta. Hetken kuluttua tästä havainnosta tuli ajankohtaiseksi se ongelma että hän oli pudotessaan murskannut vahingossa puhelimensa, eli hän ei saisi sillä yhteyttä keneenkään, mikä puolestaan tarkoitti valitettavasti sitä että hän oli jumissa vailla poispääsyä.
Hän huokaisi ja lähti kulkemaan käytävä pitkin kohti pientä valonkajastusta, joka heijastui tunnelin marmorisista seinistä, ja saivat taulujen kehykset kiiltelemään.
Valonkajastus tuli tammisen oven takaa, ja sen Matti1 sai tietää siitä että ovessa luki suurin, oranssein kirjaimin TAMMEA. Kun Matti1 avasi oven, oven vasemmalta puolelta singahti esiin ilmassa leijuva konepistooli, joka alkoi osoittaa häntä huristen kuin kehräävä kissa. Vaikutelmaa kuitenkin vastustivat kynnet jotka peittivät sen kahvaa kuin siilin piikit.
Yllättäen vihreän valon täyttämästä huoneesta kuului kummallinen, huvittunut ääni:
”Tahdotko KONVEHTeja? Vai pitäisikö sanomani kommariksi?”

______

Prologin pituus on luonnollisesti hieman pienempi kuin varsinaisten osien.

[Piippis]

Hmmm, niin no tässähän se Randomin jatko-osasto kausi/sarjan toinen osasto mikälie, ensimmäisen jatko-osaston toinen jatko-osasto, tai sitten... No mutta ehkä mennään asiaan.

Eli prologi oli hyvin prologimainen, siis tarkoitan tällä, ettei se tehnyt muuta kuin alustanut ensimmäistä 2 jatko-osaston ensimmäistä osaa. Huumoria oli jälleen käytetty hyvin, vaikkakin ehkä osa tuntui jo hieman liian epätodelliselta, vaikka tietysti tarinan tyyliin kuuluukin hieman liioitella.

Matti2 otti taskustaan Dumle – karkkipussin, alkaen sitten mutustaa karkkeja urakalla.

Tässä kohdassa jouduin jäämään miettimään, mitä ihmettä, koska lause tuntui olevan epäjärkevä. Siis minusta nuo lauseet olisi pitänyt erottaa pisteellä tai jotenkin muuten ilmoittaa asia ymmärrettävämmin.

En todellakaan muista henkilöä Anna aikaisemmalta kaudelta, mutta saatan muistaa väärin, oliko hän viime kaudella?

Yritän arvostella näitä, niin jos arvostelua ei kuulu, niin pistä YV, niin varmaan yritän johonkin väliin sen arvostelun vääntää. No päätän tämän lyhyen arvostelun tähän kysymykseen, jonka voit lukea tuosta yläpuolelta, vastaappas vaikka siihen.

[Dragon]

Aloitus on aika nopea, huumoritaso ei prologissa vielä noussut kunnolla. Lisää vaan.

[~Dataman~]

Anna tuli mukaan ykköskauden lopussa.
Tämä oli tosiaan vain pohjustusta tarinaan, "oikeat" shokit tulevat myöhemmin.
Mukavaa että piditte, jatkoa luvassa ehkä jo tänään.

[radioaktiivinen jänö]

Aijjaa, aloin näköjää taas arvosteleen... LoOL!

Tarinahan ei sinänsä ollut humoristinen tai siis prologi.. Ihan hassuja kommelluksia, outo huumori on minun makuuni, mutta minä en kyllä edes naurahtanut tarinan aikana.. Olis hyvä jos katselijat, tai siis lukijat saisivat naurunurkkanautinnon kirjoituksesta, onhan se nyt sentään KoMeDiAaA vai mitä? No pitemmittä puheitta.

Prologin pituus ei häiritse.. Ihan sopiva se on.. Kai.. Eikx joo? ONKO? no joo menee se vissii.. Ja sitten tuo kirjoitusasu oli hyvää ja luettava oli kivaa sinänsä, mutta en VIELÄKÄÄN NAURANUT!@! trolol. noin. Tekstissä ei kyllä ollut kovasti kuvailua, mutta en tiedä pitääkö humoori tarinas ollakkaa? kertokaa te jokka tiädätte, eix joo? Pisteen jälkeen oliko kaksi väliä? Vai näyttikö vaan siltä? No joka tapauksessa luen lisää ja kyllä, minä luultavasti myös kommentoin seuraavaan osaan, vaikka se saattaa sinua jo tässä vaiheessa hirvittää, iha itelki paskat housuus... Joo kiinnostavaa mut lisää HuMorII!

olehuva oudosta arvostelusta.

[~Dataman~]

Tässä on jatkoa, jonka jouduin järkevyyden LISÄÄMISEKSI kirjoittamaan kahteen kertaan. Enjoy!

________________

Random! [2]
Luku 1: Kontrastia

”Ymmärrät kai että et mitenkään voi kantaa päälläsi tuota univormua?”, kysyi kirkuvanpunaisiin pukeutunut mies, jolla oli päässään Mao - naamari. ”Joku voi luulla natsiksi. Ja se on huono juttu.”
”Miksi se on huono asia?”, kysyi Matti1.
”Koska me olemme kommunisteja.”, vastasi naamarimies.
Matti1 nyökytteli päätään jotta näyttäisi siltä kuin hän ymmärtäisi täysin. Oikeasti oli aivan toisin. Hän oli hämmentyneempi kuin sen jälkeen kun oli ollut ensivisiitillä Mystisen Pomon luona. Tämä paikka ei tosin ollut yhtä kostea, ja kalojakin oli vain lautasilla.
”Mikä sinun nimesi on?”, kysyi Matti1.
”Gruts Direktors, olen latvialainen syntyperältäni. Suomeksi nimeni tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Mystinen Pomo. Vanhempani olivat hyvin huumorintajuisia.”
Matti1 aikoi sanoa jotakin, mutta huokaisi sitten vain pitkään, masentuneen kuuloisesti. Jostain alkoi kuulua sellon kumea ääni, joka soitti viidettä unkarilaista tanssia.
”KONVEHT on lyhenne sanoista Kunnottomien Oppositio- Nousukkaiden Vaarallisin Erikois- Hullujen Tekniikkaryhmä. Minä olen sen johtaja.”

Matti2 katseli tölkeistä tehtyä Maon kuvaa, joka oli aivan yhtä kummallinen kuin aiemminkin. Se näytti hymyilevän yhdestä suunnasta katsottuna, mutta toisesta suunnasta itkevän. Jos sitä katsoi suoraan edestä, se ei näyttänyt miltään. Hän mietti mitä Matti1 joutuisi alhaalla kokemaan, ja ihmetteli samaan aikaan patsasta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä kumpaakaan kovin pitkään, sillä patsas avautui, kuului pölynimuria muistuttava ääni, ja sitten hän imeytyi patsaaseen.
Laskettuaan pitkän matkan kiemurtelevaa, mustaa tunnelia pitkin hän tömähti paksulle villakangasmatolle, johon hän jäi makaamaan, osittain siitä syystä ettei jaksanut liikkua, ja osittain siitä syystä että matto oli kahlinnut hänet paikalleen yhtä lujalla otteella kuin pikkulapsi pitää kiinni tikkaristaan.
”Tervetuloa UKN-L:an Kiinan – tukikohtaan.”, sanoi kimeä ääni, joka kuulosti hysteeriseltä.
”Mistä sanoista se tulee?”, kysyi pöllämystynyt Matti2.
”Uudelleen kansallistunut Natsi-Latvia. Me puhdistamme maailman kommunisteista, ylimääräisistä johtajista ja uskonnoista, joista me emme pidä ollenkaan.”, vastasi edelleen hysteerinen, melkein koomisen vakava ääni, joka kuului tummaan armeijapukuun pukeutuneelle miehelle, jolla oli kasvoillaan Himmler-naamio. Kädessä hänellä oli aidon näköinen mustakahvainen kirves, jonka terässä luki selkein, kulmikkain kirjaimin ”Greetings from Auswitch”. Jaloissa oli kannuksilla varustetut mustat, polviin yltävät saappaat.
Matti2 katseli ympärilleen huoneessa, jossa oli kohtalaisen tyylikäs sisustus.
Keskellä huonetta oli pöytä, jonka jalat oli kaiverrettu täyteen hakaristejä. Pöydällä oli liina jonka keskellä oli kotka ja hakaristi. Pöydällä oli hienoja, kiiltäviä lautasia, joiden kaikkien keskellä oli hakaristejä. Lattialla oli matto, joka tarkemmin tarkasteltuna oli natsilippu, luonnollisesti hakaristeineen. Seinällä oli paljon kilpiä, joissa oli kaikissa kuvattuna hakaristi ja kotka. Lisäksi huoneessa oli valtavan suuri seinävaate, jota tähditti suunnattoman valkoisen ympyrän täyttävä kultainen hakaristi. Huoneen hakaristikuvioisella tapetilla peitetyillä seinillä oli ovi, jota Matti2:n ihmetykseksi ei koristanutkaan hakaristi eikä kotka. Siinä oli juliste Hitlerin kasvoista.
”Tämä huone on melko yksipuolinen.”, sanoi Matti2.
”Anteeksi KUINKA!?”, huusi mies raivoissaan.
”Ei mitään, ei mitään...”, Matti2 sanoi hyvin hiljaa.
”Nyt on varmaan sopiva hetki sanoa että sinut on juuri rekrytoitu.”, sanoivat sattumalta samalla hetkellä sekä UKN-L:an johtaja ja KONVEHTin johtaja. Sattumalta sekä Matti1 että Matti2 esittivät samaan aikaan vastakysymyksen: ”Hetkinen!?”

KONVEHTin strategiahuoneessa oli menossa tärkeä vaihe. Siellä suunniteltiin juuri sillä hetkellä hyökkäystä natsien kimppuun. Matti2 katseli sivusta kun pöydälle asetellut, sotilaita esittäviä vahahahmoja liikuteltiin suunnitelman mukaisesti, asemiin kohti vihollisen asemia, joita esittivät kenkärasiat.
Aivan vahingossa yksi tulostetuista suunnitelman versioista livahti hänen taskuunsa. Kukaan ei huomannut, koska kaikki olivat kääntyneet katsomaan kun äänekkäästi vaakkuva leluankka taapersi ovesta sisään huoneeseen. Sitten se kohotti toisen siipensä etuviistoon ja vaakahti ”Heil!”. Sen jälkeen sen nokasta alkoi kuulua apaattista, matalaa mörinää: ”KUOLKAA!”. Sen jälkeen ankka räjähti voimakkaasti pamahtaen, ja sen jälkeen ilmestyi pieni mutta kumulatiivisesti laajeneva vihreä sienipilvi.
Savun hälvettyä johtajat muuttuivat raivosta aatteidensa värisiksi. Kaikki liput olivat nyt vihreitä.
”Tämä tietään selvää sotaa! Ei enää muutoksia suunnitelmiin! Ottakaa aseet!”, huuteli KONVEHT – johtaja.
Kaikki tottelivat häntä heti, ja asettuivat pian riviin kuuntelemaan lisää ohjeita.
”Juoskaa niiden tukikohtaan ja ampukaa kaikkea mikä liikkuu ja huutaa akkamaisesti apua. Natsit ansaitsevat sen!”, huusi johtaja kurkku suorana, näyttäen samalla seipään nielleeltä asennossa huutaessaan. Matti2 päätti karkaavansa ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Natsiankkoja oli rivissä kymmeniä. Varsinaisia miehiä oli vain viisitoista. Hakaristihuoneen pöydälle oli asetettu (hakaristeillä koristeltu) monitori, josta näki jokaisen ankan silmillä erikseen. Matti2 seisoi sivummalla, ja sattui huomaamaan yhdessä pienimmistä kilvistä jotakin kummallista. Siinä oli kyllä hakaristi, mutta kilpi itse oli puolikas. Se muistutti kahden palan palapelin toista osaa.
Matti2 otti kilven seinältä mielijohteesta ja pisti taskuunsa. Sen tehtyään hän meni katsomaan natsiankkoja, jotka vaappuivat rivissä ulos ovesta, ottamaan vieraat vastaan.
Himmler-naamarinen kirvesmies, joka ilmeisesti oli myös johtaja, antoi lisäkäskyjä joukoilleen.
”Muistakaa että tämä on vain puolustustaistelua. Jos onnistumme pitkittämään sitä tarpeeksi, määrärahojamme lisätään varmasti. Älkää myöskään tappako ketään. Ottakaa vankeja niin paljon kuin haluatte, jokaisesta vangista saatte päivän lomaa jonka saa viettää Las Vegasissa. Tämän lisäksi vankien luottokortit saa takavarikoida, lupaan katsoa sitä läpi sormien...”. Tässä kohtaa puhe keskeytyi valtaviin suosionosoituksiin ja hurraahuutoihin. Kesti pitkän aikaa ennen kuin johtaja kykeni jatkamaan tärkeiden ohjeidensa jakamista.
”Erikoispalkkiona sille joka tuo minulle niiden kommareiden johtajan kaulasta pienen, puolikkaan palapelin palan näköisen kilven, saa painonsa verran timantteja, sekä kaksitoista levyä natsiarmeijasuklaata!”
Suosionosoituksille ei ollut tulla loppua ollenkaan.
Kaikki miehet hajaantuivat ikkunoihin, ja loput piiloon odottamaan tulevia vankeja. Matti2 pakeni rauhallisesti takavasemmalle, kohti ulko-ovea, jossa EI ollut hakaristiä.
___________

Kommentteja!

[Piippis]

Joo, eli nimensä mukaisesti aika Random oli. Ja pakko todeta, että huumoria olet tosiaan tällä kertaa säästellyt. Kyllähän sieltä tietysti löytyi niitä hauskoja huumorin paloja (kuten "Matti2 otti kilven seinältä mielijohteesta ja pisti taskuunsa."), mutta tosiaan huumorin määrä oli moninverroinalempi kuin olin osannut odottaa. Tämä ensimmäinen osa kuitenkin selvästi kehittelee juonta ja jo muutamista tekstin kohdista pystyy ymmärtämään mitä tuleman pitää, vaikkei tietysti mitenkään kovin hyvin, mutta siis tietää kuitenkin mitä luultavasti on tulossa jossain vaiheessa tarinaa. Tarinan pituus oli luettava, tosin olisin mieluusti lukenut pidemmänkin tekstin kerralla, kun nyt joululoman ansiosta on aikaa lukea ja tehdä muutakin vähemmän opiskeluun liittyvää. On toki mielen kiintoista, että olet ottanut natsit mukaan tarinaasi, mutta pitäisikö tässä: "Himmler-naamio" lukea Hittler-naamio, sillä minulle ei todellakaan Himmler-naamio sano mitään.

Jäin todellakin pohtimaan mitä Jalmari ja Anna ovat tehneet sillä aikaa kun Matit ovat olleet tekemisissä KONVEHTien ja Natsien kanssa? Siitä olisi voinut olla jotain kerrottuna, jollei sitten ole tarkoitus, että aiot tästälähtien rakentaa tarinaa siten, että jokatoinen osa kertoo tapahtumista Jalmari ja Anna näkökulmasta ja loput mattien näkökulmasta.

Enköhän nyt ole päättänyt tämän lyhyehköksi/lyhyeksi jääneen arvostelun tähän.

E: ok, no eipä ole naama tuttu, mutta olkoon sitten Himmler, vaikka näyttääkin, et siinä on 1 ämmä liikaa, no mutta empä ole ymmärtänyt saksalaisia (Vai liekkö jonkin muun maalainen) nimiä.

[~Dataman~]

Himmler on tämä jätkä.
Seuraavassa osassa selviää aika monta kysymystä, vaikkakin jätän tarkoituksella osan myöhemmäksi. Huumoria yritän viljellä joka välissä, mutta koska lisäsin tähän kauteen ennaltamietityn juonen, sen määrä ja laatu kärsinevät hieman.
Jatkoa kirjoitan parhaillaan, kun minullakin on siihen jouluisen perunateatterin ohessa aikaa.
Jos haluatte, voin yrittää enemmän, mutta luonnollisesti kirjoittamisaika pitenee hivenen.

[~Dataman~]

Lisää vaan tulee!

__________


Luku 2: Hotelli Tuplamatti


Natsiankat ottivat kiinni viisi KONVEHTin miestä, jotka toimitettiin välittömästi Hakaristihuoneeseen. Poliisi ei kyennyt puuttumaan tapahtumiin, ja tapahtui niin että poliisit päätyivät sotavankien joukkoon kolkattuina, ja heidän aseensa takavarikoitiin sotilaallisiin tarkoituksiin.
Kommunistien tukikohdissa mietittiin kiihkeästi ongelmaa joka oli ilmennyt taloudellisella puolella: Täysin yllättäen pankista oli lähetetty järjettömän laaja lasku vangeiksi joutuneiden miesten luottokorteilla tehdyistä laajoista ostoksista.
”He eivät kunnioita edes LUOTTOKORTTEJA! Tämä tarkoittaa SOTAA!”, huusi Gruts Direktors.
”Tuota... Herra johtaja...”, änkytti eräs juuri ovesta tulleista sotilaista. Hän oli saanut paljon osumia vihreistä sienipilvistä, ja hänen toisessa kädessään olivat käsiraudat, joita ei oltu muistettu lukita kiinni toiseenkin käteen. Hän oli selvästi hyvin peloissaan.
”Tämähän on jo sotaa...”, sotilas sanoi.
”Älä saivartele! Toimita käsky!”, Gruts ärähti takaisin.
Sotilas teki kunniaa ja kääntyi juuri lähtemään kun johtaja muisti jotakin ja huudahti:
”Muuten, muistakaa että niillä natseilla on tämän minun kilpikoruni vastakappale. Toimittakaa se minulle, ja tuoja saa päättää mitä tehdään vangeille.”
Sotilas teki kunniaa paljon innokkaammin ja juoksi sitten ulos, kohti rintamalinjoja.
Matti1 oli kadonnut. Gruts oli hyvin vihainen, mutta tuli vielä vihaisemmaksi huomatessaan että hänen kilpikorunsa olikin puinen kopio, alkuperäinen oli kadonnut. Puiseen, tökeröön väärennökseen oli kirjoitettu keltaisella tekstillä taakse erittäin selkeä viesti: ”Japsit jyrää!”

Matti2 juoksi kujalla nopeasti, paeten peräänsä lähteneitä luottokortinhimoisia, kivikasvoisia natsisotilaita, jotka oli puettu eliittien hakaristikuvioiseen viittaan, jonka kultaisessa soljessa oli kotkan kuva. Hän juoksi niin nopeasti kuin kykeni, mutta kun hän juoksi kulmasta, tapahtui jotakin kummallista.
Hän törmäsi toiseen Mattiin, joka oli myös juossut kulmasta, paeten kirkuvanpunaisiin puettuja kommunisteja, joilla oli aseinaan taisteluvasara ja sirppimäinen pistooli.
Matit törmäsivät toisiinsa, ja myös aatteelliset sotilaat törmäsivät toisiinsa. He katsoivat hetken ajan toisiaan ja alkoivat sitten tapella keskenään kuin hullut, heitellen paitsi kiviä ja roskia, myöskin elokuvista tuttuja repliikkejä, jotka he olivat poimineet elokuvasta 300.
Matit hipsivät yhdessä sivummalle, etsimään Jalmaria ja Annaa siltä hotellilta jonne he olivat jättäneet turistit aiemmin tullessaan Kiinaan.

Jalmari ja Anna löytyivät pian, vaikka he eivät olleetkaan hotellilla, vaan eurooppalaisessa ravintolassa, siinä, josta sai ranskalaisia. He yllättyivät iloisesti, nähdessään että Matit olivat kunnossa kumpikin.
”Missä ihmeessä te olette olleet?”, kysyi Jalmari.
”Tukikohdassa.”, vastasivat molemmat.
”Missä tukikohdassa?”, kysyi Jalmari.
”Natsien”, sanoi Matti1.
”Kommunistien”, sanoi Matti2.
”No mitäs te siellä teitte?”, kysyi Jalmari.
”Meidät rekrytoitiin.”, vastasivat kummatkin.
Jalmari kuittasi tämän ojentamalla kummallekin ranskalaisia. Ja hyvin paljon ketsuppia. Jalmari kertoi että he olivat voittaneet pokerissa paikallisen pankkiirin, joka oli antanut kummallekin kolme miljoonaa dollaria etteivät nämä kertoisi kenellekään. Jalmari ja Anna olivat ostaneet rahoilla oman hotellin. Nimeksi oli päätetty Tuplamatin hotelli.
Kun he lopulta lähtivät ravintolasta, eräs pieni poika avasi heille oven, ja ojensi sitten vaativasti kättään. Jalmari kumartui, nosti hattuaan ja ravisti pojan kättä sanoen samalla ”No terve!”.

”Muuten, siellä natsien tukikohdassa oli yksi mielenkiintoinen juttu.”, sanoi Matti2.
Jalmari, Anna ja Matti1 katsoivat häntä.
”Siellä oli puolikas kilpi.”, hän jatkoi ottaen puolikkaan kilven taskustaan.
Matti1 näytti mietteliäältä, ja sanoi pian:
”Sen kommarijohtajan kaulassa oli myös yksi puolikas kilpi. Se tosin oli eri puoli kuin tuo, joka edustaa äärimmäistä oikeaa linjaa. Se oli vasemmalle kallistuva.”
Jalmari alkoi pelata kännykällä, ja tilulii- sekä pimpelipom- äänet täyttivät huoneen.
Samassa ulkoa kuului räsähdys ja universaali kauhunhuuto.
Matit ryntäsivät ikkunaan, nähden pienen japanilaisen, jonka puujalat olivat katkenneet, ja hän oli saanut äkkiä onnekseen kiinni ikkunalaudasta, tosin vain yhdellä kädellä. Mies näytti olevan kauhuissaan, ja hän solkotti sekavaa suomen, englannin ja siansaksan sekoitusta.
”Hello... I’m the uusi ikkunawasher, main tikapuut axidentially crashasi - - - “
Matit olivat hyvin hämmästyneitä, etenkin sitten kun huomasivat että japanilaisen toisessa kädessä oli kommunistien punainen puolikilpi.
Kilpi vaihtoi omistajaa Jalmarin uhatessa japanilaisen sormia pienellä turisteille halvalla myytävällä Puuha-Pete – merkillä varustetulla vaaleanharmaalla kovamuovisella vasaralla.
”Kuka sinä olet?”, kysyi Matti1.
”Minä -”, sanoi japanilainen, ”olen N’Ginxin, maailman parhaan hakkerispesialistin, alihankkija, mustan pörssin mestari, jolle ovat auki kaikki laittomuuden portit maailmassa. Lisäksi minulla on kaunis rusetti.”
Japanilaisella oli tosiaan rusetti, mutta sen tyylikkyydestä saattoi olla useampiakin mielipiteitä: Se oli päällystetty tietokoneen näppäimillä, ja solmukohdasta välkähteli voimakas vihreä valo. Seinälle heijastuva valo synnytti sille kaksirivisen runotekstin ”I pad, you mad?”.
Anna syventyi lukemaansa kirjaan, samaan aikaan kun Jalmari pelasi silmät ympyröinä kännykällä naputellen tiedostamattomasti vasaralla seinään, ja Matit kuulustelivat pientä mongertavaa japanilaista alihankkijaa, joka oli antanut heille kommunistien tärkeimmän esineen.
__________________


Cote And Ramment!

[~Dataman~]

Luku 3: Ihmeellinen N’Ginx


N’Ginx makasi leposohvalla, katsellen vuoroin kännykkäänsä, ja vuoroin ulos huippumodernin ja salaisen avaruusaseman ikkunasta ulos mustaan tyhjyyteen. Tyhjyys oli melkein yhtä tyhjä kuin hänen lääketieteellisesti käsitelty vatsansa, joka ei tarvinnut ruokaa juuri lainkaan. Hän ei tiennyt miksi joku oli jälleen herättänyt hänet, vanhan tieteen helmen. Mistäpä hän olisi tiennyt että hänet herätettiin automaattisesti kun joku kosketti molempia kilvenpuolikkaita.
Vanha ja kauhtunut, musta upseerin puku kahisi, ja välillä suorastaan nitisi, kun N’Ginx kääntyili edestakaisin. Hän vihelsi Hohenfriedbergin marssia, ja rummutti jalallaan äänekkäästi lattiaa.
Yllättäen kuului kilahdus. Sitten kuului toinen kilahdus. Sen jälkeen kuului kolmas kilahdus. Sen jälkeen neljäs, ja niin edespäin siihen asti että N’Ginx huomasi taskustaan vuotavan toisen maailmansodan aikaisia kauppapoletteja, joilla olisi saanut ostoskärryn siihen aikaan.
Vanha univormu alkoi jo rapistua, hiljalleen, vaikka se olikin super-spesiaali-ylijohtaja-upseeri-bunkkerinuohooja – luokkaa.
Pian kuului lisää kilahduksia. Sillä kertaa pääsyyllinen oli tosin hänen puhelimensa, joka soi äänekkäästi. Soittajan nimi oli ÜBeRFüHRER~xXxXx~, eli viimeinen toimintakuntoinen asema. Se sijaitsi Kiinassa. Nyt joku lähetti luultavasti tärkeää viestiä, koska eihän häntä olisi muuten herätetty.
Viesti oli tavanomainen, hän oli saanut samanlaisia muutamaa kymmentä vuotta aiemmin.
Siinä luki näin:
Herätys. Kohta saattaa tulla koordinaatteja. Varaudu punaiseen hälytykseen.

Kaukana N’Ginxin asemasta ajelehti erittäin vanha punainen, ohjuksilla varustettu satelliitti, joka oli laukaistu salassa Neuvostoliiton alueelta toisen maailmansodan lopulla. Sen vasaraa muistuttava ulkomuoto antoi jonkin verran vihjeitä nimestä, joka oli Leninin Vasara.
Sen sisaralus Stalinin Sirppi oli tuhoutunut kun amerikkalaiset olivat lentäneet sitä päin Columbia – aluksella, joka tuhoutui myöskin törmäyksessä.
Varsinaisesti nimi oli peräisin tilanteesta jossa joku laulaja, jonka nimeä ei tarvitse uudelleensijoituksen vuoksi erikseen mainita kaikille paikallisen lehdistön edustajille, sanoi että Lenin paukutteli vasarallaan tuomioita, joita Stalin sirpillään, ja harvinaisissa tapauksissa jäähakuillaan, toteutti. Stalin sai mahtavan idean, joka oli jaettavissa aluksi kahteen osaan, sitten neljään, kahdeksaan, kuuteentoista... työllisyysasteen pitämiseksi korkealla. Kun Laika lensi avaruuteen, sen kapselista viskattiin ulos suuri määrä elossa pitämiseen tarkoitettuja kapseleita. Nämä kapselit olivat ensimmäinen aste suuressa suunnitelmassa, jonka vuoksi koko neuvostojohto kärsi koko ajan kasvavaa stressiä siksi että Stalin oli päättänyt että suunnitelma kasvaa eksponentiaalisesti. Onneksi Trotskilla oli parempi idea: Suunnitelmaan ei enää lisättäisi tarpeettomia vaiheita, vaan päinvastoin sitä lyhennettäisiin mahdollisimman pieneksi mikäli uusien vaiheiden lisääminen ei tuntuisi hyvältä idealta.
Tämä sai aikaan sen, että valtava työtaakka putosi neuvostojohtajien harteilta, sillä suunnitelman järkevä ja kannattava osio oli siinä vaiheessa jo kadonnut suoritettujen töiden, ihmeellistä mutta totta, ylimmäksi sekä alimmaksi kansioksi samaan aikaan.
Vasaraa muistuttava keskikokoinen laite tärisi paikallaan yrittäen saada yhteyttä kommunistisiin johtajiinsa, jotta voisi kertoa heille että N’Ginx on herätetty, ja toimintavalmiina. Tässä aseessa oli nimittäin yksi vika: Se ei voi tehdä mitään ilman ylemmän tahon käskyä, eikä se ole missään suhteessa oma-aloitteinen. Se on kuitenkin järjettömän vaarallinen koko maailmalle, sillä sen sisältä löytyvät suuret bakteeriviljelmät olisivat riittäneet aiheuttamaan maailmanlaajuisen epidemian, jonka ainoa hoitokeino oli kommunistien hallussa. Kuitenkaan sitä ei voitu käyttää.

Von Ribbentrop kumarsi jäykästi Molotoville, jonka kanssa hän oli juuri solminut koko maailmalle tärkeän sopimuksen. Maailman suurimmat vallat ja aatteet olivat juuri puristaneet vertauskuvallisesti paperilla kättä, luoden yhdessä uudelleensijoituksen monelle vaivalle ja harmille.
Lehdistön edustaja poistui ovesta, ja sen kolahdettua kiinni alkoi tapahtua jotakin. Nimittäin neuvotteluiden dokumentoimaton osuus.
Huoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus.
Molotov katkaisi sen ottamalla pöydän alta Kalasnikovin. Hän ampui seinällä olevan pienen kilven kahtia ennen kuin kukaan ehti tehdä mitään. Sitten hän otti toisen puolikkaan, ojentaen samalla toisen von Ribbentropille. Sitten hän hymyili leveästi, mikä ei vakuuttanut ehkä aivan kaikkia. Seurasi kuvatunkaltainen, syystä tai toisesta salattu vuoropuhelu:

Ribbentrop: Njet Molotof!
Molotov: D44, Ribbentrop.
Ribbentrop: Jaafkanata kalaznikova!
Molotov (osoittaen isolla pyssyllä Ribbentroppia): Rukiver.
Ribbentrop (juosten samalla ulos): Zhumashezi ruski soldat!

Kukaan ei tiedä miksi se on salattu, sillä tilanteella ei ollut varsinaisesti historian kannalta mitään merkitystä, sillä vaikka (tai koska) keskustelun julkitulemisen seuraukset olisivat olleet se, että Molotov olisi voinut menettää maineensa taitavana poliittisena neuvottelijana, samalla kun olisi paljastunut se, että venäläiset tarttuivat ensimmäisinä aseisiin.

___________

Tämä osa oli lyhyempi kuin edelliset, mutta vain sen vuoksi, että olen päättänyt pidentää reilusti päätösjaksoa, ja tehdä siitä erittäin eeppisen. Tämä on tosin luvassa vain mikäli joku tätä tarinaa vielä lukee.