Psykotilogiaa - Kynsin hampain
Uusi osa, jos jotakuta kiinnostaa. Tämän jälkeen on luvassa enää yksi Psykotilogia, ja sekin on epilogi.
______
Psykotilogiaa:
Kynsin hampain
Ne repivät hampaani yksitellen irti, ja tunkivat valuviin ikeniin kylmiä metallinpaloja. Ne riuhtaisivat yksitellen irti kynnet jaloista ja käsistä, ja niihinkin ne tunkivat jotakin. Minua ei oltu tainnutettu sen ajaksi, eikä edes puudutettu. Ne katselivat kärsimistäni ja nauttivat silminnähden. Muutamassa kohdassa murskattiin luita, jotta nivelet voitaisiin vaihtaa kokonaan metallisiin. Muutamia kertoja olin äärimmäisen lähellä kuolemaa niiden kytkiessä virran päälle, oikosulun iskiessä täsmälleen samalla sekunnilla. Kuolema olisi tosin ollut hyvin armelias verrattuna siihen mitä sain kärsiä huutaessani joskus tuskasta tuntikausia lähestulkoon yhtäjaksoisesti niiden murskatessa jäseniäni.
Nousin autosta, mahdollisesti uuden työnantajan perässä. Jännitin paljon, vaikka olin harjoitellut useita tunteja vain tätä tapahtumaa varten. Uuden työn turvin voisin paljon helpommin kustantaa elämiseni, tämä maa ei ollut halpa, ei ollenkaan. Tänäkin aamuna leivän hinta oli kohonnut kokonaisella dollarilla.
Vanhat muistot olivat onneksi jo repaleisia ja osin melkein kokonaan unohtuneita. Siitä oli jo kymmenen vuotta, kun olin jäänyt Susien käsiin. Niin minulle kerrottiin myöhemmin. Tästä en siis voinut olla missään määrin varma koska minut löydettiin käytännössä tervehtimästä kuolemaa.
Liukuovi avautui ja hän astui edellä sisään. Musta siilitukka paljastui hänen ottaessaan hatun päästään. Minäkin nappasin hatun pois ruskeilta hiuksiltani, sillä arvasin tämän olevan osa hänen yritystään saada minut lankaan.
”Te olette siis Molly Doll?”, hän kysyi.
”Kyllä.”, vastasin minä painokkaasti. Useat ihmiset tekivät nimestäni pilkkaa.
”Antamienne papereiden mukaan te olette veteraani. Millä rintamalla te - - -”
”Ensimmäisellä, mutta jäin vangiksi.”, vastasin.
”Ei kai vain Mustien Susien vangiksi? KUINKA te olette elossa?”, hän kysyi vaikuttaen ärsyttävän uteliaalta.
”Muitakin tapauksia on... Mennäänkö asiaan?”, kysyi minä hyvin painokkaasti.
Haastattelu jatkui normaalin kaltaisena, ja vastasin kysymyksiin parhaani mukaan. Hetki hetkeltä olin lähempänä maaliviivaa, ja arvasin että saisin työn.
”No, kysymykset ovat nyt ohitse, ja selviydyit kiitettävästi. Nyt on enää yksi ongelma:”, hän sanoi, pitäen tauon. ”Nimittäin se, että monet muutkin ovat selvinneet kiitettävästi. Te olette poikkeus vain kahdessa asiassa, jotka ovat seuraavat: Te olette nainen, ja lisäksi teillä on kokemusta sodasta, ja Mustista Susista.”
”Te siis tarkoitatte että minun pitää kertoa teille siitä kuinka minua kidutettiin, tai sitten - - - - ”
”Ikäväkseni osuitte oikeaan. Teillä ei ole muuta vaihtoehtoa, ja ymmärrän hyvin mikäli ette halua kertoa kokemuksistanne, jotka olivat varmasti kammottavat.”, sanoi haastattelija kummallisesti hymyillen.
”Ota tai jätä!”, hän sanoi lopuksi.
”Hyvä on. Kerron teille tapahtumista. Miten paljon haluatte tietää?”, kysyin.
Haastattelija hymyili entistä leveämmin ja sanoi sitten:
”Kaiken.”
”--- ja sitten minua pidettiin suljetussa huoneessa ilman ruokaa. Joka yö joku ampui minua piikillä ja antoi ruokaa suoraan suoneen. Päivä päivältä nälkä valtasi mielestäni yhä suuremman osan, ja aikaa myöten en kyennyt edes miettimään mitään muuta kuin järjetöntä nälkää joka täytti koko ajatusmaailmani.
Sitten eräänä päivänä he laittoivat huoneeseeni nuken. Minulle kerrottiin että se oli täynnä lihaa. Nuken otsaan oli kirjoitettu numerosarja, jonka luettuani kynsieni ja hampaideni paikoilla alkoivat kasvaa terävät metalliveitset... Raatelin nukkea pitkään ja hartaasti, ja söin minkä ehdin. Pian nukke oli riekaleina ja puhtaaksi kaluttuna pitkin huoneeni lattiaa, ja sitten alkoi kuulua räjähdyksiä. Katto putosi palasina alas, minulta meni siinä vaiheessa taju. Seuraavaksi muistan miten joku turvamies nosti minut ylös raunioista.
Siinä kaikki. Nyt siis saan tämän työpaikan?”, lopetin minä kertomuksen.
Jokainen sana oli palauttanut mieleeni kiduttamisen, jokaisen murskatun nivelen, jokaisen irti repäistyn kynnen ja hampaan, varjomaisten tutkijoiden loputtomat mutisevat äänet ja ivallinen sävy heidän kysyessä satoja kertoja pilkallisesti sattuiko minuun...
”Hyvin mielenkiintoista... Akateemisesta näkökulmasta...”, sanoi haastattelija. Hän katsoi minua eikä hymyillyt enää. Silmissä oli ennemminkin jonkinlainen kunnioituksensekainen pelko. Pian hän kuitenkin kokosi itsensä, ja ojensi minulle kätensä.
”Saitte paikan, tulette sitten maanantaina kahdeksalta Johnsoninkadulle.”, hän sanoi.
Minä kuljin kadulla hyvin sekavassa mielentilassa. Oli kuin olisin repinyt melkein parantuneen haavan auki. Olin samalla myös onnellinen uudesta työpaikasta. Nämä kaikki tuntuivat samaan aikaan, ja lisäksi oli hämärä tunne että olin juuri välttänyt kohtalon.
Lopulta pääsin kotiin. Ovella minua odotti jokin mustanpuhuva hahmo. Säikähdin erittäin voimakkaasti nähdessäni univormuun pukeutuneen hahmon olkanauhassa mustan sudenpään.
Sitten se syöksähti kohti minua.
En ehtinyt väistää ja kaikki pimeni.
______
Commency...
Reply With Quote
