Parvekkeella

[~Dataman~]

Jorre peräänkuulutti toiminnatonta tarinaa. Tässä tarinassa on toiminnallisuus kuin toisesta maailmasta kun verrataan muihin tarinoihini, huolimatta siitä että 1+1=2.
_________

Parvekkeella



Kaide oli melko kylmä naisen käsiä vasten, olihan se metallia. Auringonsäteitä kuvaavat korkokuvat sekä kaiverrukset eivät saaneet sitä tuntumaan yhtään lämpimämmältä. Kaiteen tumma, osin kullanvärinen päällys oli usein raivoavien sateiden aikana raapiutunut irti. Kaide itse oli sivuilta koristeltu kiehkuroilla, ja edessä oli ympyränmallinen rengas, josta kaiverrukset lähtivät sektorimaisesti kukin omalle taholleen.
Rakennuksen kylkeen tehty yhden hengen parveke oli jäänne ajoilta jolloin hallitsija puhui sillä seisten kansalle. Nyttemmin oli keskusta-alue siirtynyt hyvin paljon, entinen palatsintapainenkin oli jo pahasti varjossa.

Nainen piti parvekkeesta. Se oli rauhallinen, hiljainen paikka jossa kuuli lintujen laulua sekä harvojen jäljellä olevien puiden havinaa. Erityisen mukava se oli näin myöhäisillasta, kun ihmisten häly oli hiljentynyt. Kylmyys ei ollut ennenkään haitannut vakavasti, vaikka se ikävästi muistuttikin niistä kaikista loputtomista tunneista jotka oli vietetty metsässä vallanvaihdoksen ja siihen liittyvien mellakoiden pelossa.

Nainen katseli lintujen lentoa, niiden rauhallista, onnellista räpyttelyä. Pian ne lentäisivät etelään eikä niistä olisi sen jälkeen iloa pitkään aikaan. Pensaita oli paljon, ja vaikka marjoja oli pudonnut runsain mitoin, oli niitä silti vielä pensaissakin. Puista yksi oli ainakin mänty. Sen komeat ja leveät oksat levittäytyivät joka puolelle, niitä oli ilo katsella. Linnut olivat tehneet pesiä oksistoon. Ainakin varis, varpunen ja todennäköisesti myös jonkin sortin pulu. Pesien omistajat lentelivät edelleen taivaalla, jolla pilvet liikkuivat verkkaista tahtiaan. Pilviä oli aina ollut mielenkiintoista katsella. Ne muuttuivat jatkuvasti, tunnistettavia muotojakin oli.

Nainen nojautui kaiteeseen ja käänsi päätään hieman, saadakseen paremman katselukulman. Yksi pilvistä oli aivan samanlainen kuin se kaunis kivi joen pohjassa jota nainen oli katsellut aina ulkona liikkuessaan. Se oli tähden muotoinen, mutta yhdestä sakarasta sirpaleinen. Kulmissa oli ollut vaaleaa hohtoa, ja keskikohta puolestaan oli ollut sekoitus sinertäviä ja rubiininpunaisia viiruja. Taivaalla näkyvä ilmestys oli hyvin vaikuttava.
Fraasi jota oli aina kotona ennen toisteltu, välähti mieleen. ”Muista aina suunnitelmasi, pidä niistä kiinni.” Nainen ei ollut ymmärtänyt sen tarkoitusta aiemmin, mutta nyt se alkoi valjeta hänelle.

Pimeys eteni leveinä viiruina pitkin taivaankantta, pilvet kulkivat kuka milläkin nopeudella horisontin taakse, jättäen jäljelle tyhjän taivaan jolla näkyi jatkuvasti kaunis valonäytös. Lopulta oli jäljellä enää yksi harhaileva valojuova joka kimpoili päämäärättömästi joka puolelle. Mieleen tuli laulu päivänsäteestä, laulusta josta nainen oli oppinut vain ensimmäisen säkeistön. Se oli hänestä kuitenkin yhä koskettavimpia lauluja ikinä, ja hän hymyili tyhjälle taivaalle kaihoisasti. Tämä kaikki oli niin kaunista... Nainen pyyhkäisi silmäkulmiaan kämmenellään. Hänen mekkonsa hihaan jäi pieni märkä jälki, sattumalta keskelle yhtä kukkakuviota. Silloin tuntui kuin olisi elänyt lähes koko elämänsä tätä hetkeä varten.

Viimeinen valosäde katosi pimeyden levittäytyessä ympärille peiton tavoin. Linnut visersivät hiljaa. Puiden havina rauhoitti mieltä.

Yllättäen kuului huuto. Yksittäinen huuto, häivähdys pelkoa, surua ja ennen kaikkea säkenöivää, yllätetyn vihaa. Huuto oli raju ja päättyi äkisti äänen hitaaseen kurlaavaan nuottiin. Nainen hymyili itsekseen. Hän oli oppinut olemaan näyttämättä ilon ja riemun merkkejä, elämä oli opettanut. Hän oli nyt kylmästi riemuissaan, hän oli pitänyt suunnitelmastaan kiinni viimeiseen asti.



______

Can you rate?

[Von Gjylp]

Vihdoin ja viimein olen niin virkeä tähän aikaan vuorokaudesta, että voin rustailla jotain tekeleestäsi. Pahoittelen toistamiseen myöhästymistä, mutta koulu vie nykyään yllättävän paljon aikaa ja ennen kaikkea motivaatiota kaikelta muulta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Koska tekstisi on niin lyhyt, käyn sen kappale kappaleelta läpi.

Ensimmäinen kappale nojasi pitkälti kaiteen kuvailuun. Naisen olemassaolo ja tapahtumapaikan historia olivat toissijaisia asioita, mikä on sinänsä hämmentävää, koska kaiteella ei kuitenkaan ollut sen kummempaa roolia tekstin muissa osissa. Nainen ja historia taas tuntuivat liittyvän tekstin kulkuun eri tavoin näkökulmasta riippuen, joten kaiteen liiankin yksityiskohtainen kuvaileminen vaikutti epämääräiseltä täytteeltä, joka olisi pitemmässä tekstissä ollut sopiva lisä, mutta tässä tapauksessa merkitys jäi ontumaan. Toisaalta kuvailuun oli ainakin panostettu ja se oli osittain hienoa työtä. Kaiteen pintakuviointi jäi kuitenkin hämärän peittoon; millaisia kiehkuroita? Oliko kiehkuroilla jokin symbolinen tarkoitus? Oliko kaiteen kuviointi tehty sattumanvaraisesti vai oliko sillä jokin yhteys parvekkeen aikaisempaan käyttötarkoitukseen? Näihinkin olisit voinut kiinnittää huomiota, koska kaide sitä muutenkin varasti melkoisesti.

Toinen kappale keskittyy naisen tuntemusten ja aiempien tapahtumien selailuun. On ymmärrettävää, että jätit naisen roolin tekstin kannalta auki nimenomaan nykytilanteen kannalta, mutta menneisyyttä olisit voinut valottaa enemmän. Nainen vaikutti kuitenkin merkittävältä henkilöltä viime aikojen tapahtumien tiimoilta. Miksi nainen oli joutunut piilottelemaan metsässä? Mikä vallanvaihdos, ketkä mellakoivat, miksi? Oliko nainen ollut hallitsija vai korkea-arvoinen virkamies - jos sitäkään? Mikä naisen oli johdattanut metsistä takaisin parvekkeelle ja kuinka kauan sitten? Tekstisi herättää paljon kysymyksiä - sekä olennaisia että epäolennaisia. Toisen kappaleen aikana nainen muuttuu tekstin päähenkilöksi ja korvaa kaiteen.

Kolmoskappale on asiasisällöltään sekalaisin. Se sekoittaa keskenään lintuja, puita, pensaita, marjoja, linnunpesiä ja pilviä. Sekalaisia lauseita peräkkäin, jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään mitenkään. Nämä kaikki olivat havaittavissa parvekkeelta, mutta mikä niiden rooli on? Nainen pystyi havainnoimaan useita eri asioita, jotka hänen näkökenttäänsä osuivat; oliko asioissa jotain muistoja tai tunnetiloja herättävää, joka sai naisen kiinnostumaan niistä? Hyvin pintapuolinen pätkä tekstiä, otetta ei saanut oikein mistään. Sivuhuomiona voinen myös mainita, ettei varpunen tee pesää männyn latvustoon.

Neljäs kappale viipyilee jonkin verran kolmannen teemoissa, mutta jaksaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan tovin pidempään. Jälleen sekoitat naisen puolihataria muistikuvia ja nykyhetkeä selventämättä muistikuvien perää ja niiden aiheuttamia emotionaalisia reaktioita. Oliko kaunis kivi joen pohjalla muisto jostain lapsuusvuosilta vai kenties metsässä piilottelun aikana syntynyt mielikuva - vai sekä että? Lukija yhdistänee sen automaattisesti lapsuuteen, koska kappaleen lopussa ilmaantuu kotona toistettu fraasi, perhekohtainen motto. Nainen ei joko ole kovin vanha tai sitten hän on ollut koko elämänsä hyvin naiivi, jos ei ole ymmärtänyt noinkin yksinkertaisen lausahduksen tarkoitusta ennen tätä. Fraasi olisi voinut olla jotain syvällisempää ja monitulkintaisempaa, jotta se olisi tuonut omanlaisensa sykähdyksen tekstiin, kun lukijakin olisi voinut muodostaa oman käsityksensä fraasin tarkoituksesta.

Viidennessä kappaleessa kehiin astuu pimeys, jonka mielsin välittömästi jonkinlaiseksi uhaksi kaikelle; sen saapuminen oli tehty dramaattiseksi, vaikkakin hitaaksi. Valonkajastuksen leikki taivaalla pimeyden saapuessa on itsessään klisee, mutta oikein käytettynä uppoaa aina. Harras tunnelma keskeytyi, kun teksti siirtyi taivaankappaleiden liikehdinnän kuvaamisesta naisen mielen maailmaan. Jokainen lukija tunnistaa varmasti kappaleen, jota nainen miettii - nainen lie siis suomalainen. Onko tekstin tapahtumapaikka Suomi vuosikymmenten tai -satojen jälkeen vai scifi-tyylisesti jokin täysin toinen todellisuus? Jonkinlaiset ääriolosuhteet ovat joka tapauksessa kyseessä muuttolintujen perusteella.

Kuudes, kolmen virkkeen kappale lähinnä nostattaa odotuksia tekstin loppua kohden ja on kaikessa mitäänsanomattomuudessaan jännitystä tiivistävä. Seitsemäs kappale sitten laukaiseekin sen jännityksen, mutta ei todellakaan tavalla, jota minä odotin. On hyvin helppo päätellä, mitä huudon ja etenkin sen loppumisen yhteydessä tapahtuu, mutta miten nainen taas liittyi asiaan? Miksi hän hymyili? Oliko hän takapiru salamurhaoperaatiossa, jonka jälkeen viimeinenkin poliittinen vastustaja oli pyyhitty pois päiviltä? Naisen historian valottaminen tekstin alussa olisi ollut erittäin valaisevaa myös lopun kannalta, sillä nyt naikkonen jäi lähinnä skitsofreenisen taiteilijasielun tasolle taivasta selaavine katseineen ja murhanhimoisine riemuntunteineen.

Viimeinen kipale pyöriskeli häilyvällä turhuuden rajamaalla. Jos tälle olisi tulossa jatkoa, se olisi saattanut toimia cliffhangerina, mutta yksiosaisen teoksen viimeisiksi virkkeiksi nuo jättävät vielä enemmän kysymyksiä kuin koko muu teksti yhteensä. Mikä idylli? Oliko kaikki ollut hyvin ennen yhtä yöllistä huudahdusta, joka muutti - jos muutti - maailman? Oliko hyvinvoipaisuus ollut vain pintapuolista, kun pinnan alla kyti sammumaton liekki? Mikä oli se kammottava näky; sisällissota, poliittinen kriisi...? Lopun jättäminen avoimeksi ei ole huono ratkaisu, mutta nyt se jäi liian avoimeksi niin kuin teksti kokonaisuutena muutenkin.

Lyhytnovelliksi tämä menetteli. Paketti oli kuitenkin hyvin sekava ja lukijan mielenkiinto laski väkisin aiheesta toiseen hypähdellessä. Minun oli hankala tarrata mihinkään yksittäiseen asiaan, minkä kannalta seurailla teoksen etenemistä, koska olit sekoittanut siihen niin paljon eri elementtejä ja etenkin epäolennaisia sellaisia. Olet kuitenkin kehittynyt kirjoittajana, se on selvästi harjoittelun tulosta. Kielioppiasiaa sen verran, että relatiivipronominien pilkkusäännöt voisit käydä läpi, muuten sujuvahkoa suomea.

[~Dataman~]

Kai se on sitten hyväksyttävä, että arvostelun vähäisyys johtuu tarinan sekavuudesta... Vaikkakin tämä Gjylpin arvostelu syväluotasi mukavasti tarinaani. Sekavuus johtunee siitä että kirjoitin tämän yhteen putkeen. Useimmiten en tee niin, tämä voi itse asiassa jäädä viimeiseksi sillä sekaviin tarinoihin en saa yleensä kommentteja.
Teemaksi valitsin tarkoituksella yksinkertaisen ja selkeän tapahtuman, päätin kokeilla jotakin omista tavallisemmista kirjoituksistani poikkeavaa.
Ainakin kerronnan hämäryyden tasossa onnistuin, ilmeisesti.

No kiitos Gjylp arviosta. Vastasi suurin piirtein odotuksiani.

[radioaktiivinen jänö]

nojoo sori että tulee arvostelu näin myöhään. Olen koko ajan aikonut arvostella tämän, mutta kun ei vaan ole ollut aikaa. Mutta nyt korjaan virheeni..

Nojaahas eli ensimmäiset kappaleet olivat pelkkää kuvailua täyttä turhuutta, mielestäni koko teksti oli vähän hutera, koska tapahtumia oli mitättömästi. No kuitenkin koitan tähän jotain vääntää. Pituutta oli nyt minulle ihan riittävästi, koska en ole lukutuulella, mutta tunsin tämän arvostelun pakoksi tehdä. Tosiaan toimintaa ei ollut oikeastaan yhtään. yhdessä kohtaa huudettiin, siinä se. Ja idylli särkyi, siis mikä? (tiedän mitä sana tarkoittaa en vain saanut selkoa tästä kohdasta) ja tosiaan loppu oli vähän turhan johdatteleva, kuin moniosaisen sarjan loppu.

Positiivisia asioita. Tässä novellissa oli paremmin sujuva teksti kuin missään ennen kirjoittamassasi. Siinä suuri parannus. Pilkkuvirheitä oli paikoin, mutta ei se sitä liikaa haitannut. Ja taisi myös yhdyssanavirheitä olla ainakin yksi. mutta ei niistä lisää. Joten kaiken kaikkiaan tarina oli hieman sekava, mutta kuitenkin sujuvammin luettava, ja kerronta onnistunutta. Kuvailua oli, hieman liikaakin, mutta ainakin sitä löytyi.

Vielä lopuksi voisin kysäistä että mikä oli tämän novellin tarkoitus? Kuvailu harjoitus?

No katsotaan oliko tästä enää apua gjylpin arvostelun jälkeen. Ettääjo. Ihan onnistunut.

[Dragon]

No minäkin kommentoin tekemisen puutteeltani.

Ympäristöllä on tavallaan merkitys kuvailussa, sillä jospa tässä kuvaillaan sitä idylliä? Jospa nainen huusi kuollen sinä hetkenä ja pääsi idylliin? Tästä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä.

Peruskauraa, ehkä vähän ohraakin.

Dragon