Results 1 to 6 of 6

Thread: Kaivostyöläinen osa 3

  1. #1
    Tarinamaisteri jorre's Avatar
    Join Date
    Nov 2009
    Location
    Aamu-usvainen niitty
    Posts
    765

    Default Kaivostyöläinen osa 3

    Terve taas kaikki!
    Eli kyllä, olen viimeinkin saanut kolmannen osan kaivostyöläiseen tehnyt, jopa varmaan melkein etuajassa (osien ilmestymistahtihan on sitä kolmen kuukauden luokkaa, lähinnä johtuen laiskuudestani). Toivottavasti osa on yhtä hyvä kuin edelliset, ja kommentteja toivotaan aina!

    ---

    Olin vanhalla kotipihallani maaseudulla. Istuin kotini hiekkapäällysteisen tienpäätteen keskellä, ja katselin pilviä. Yksi yhä valkoisista pilvistä näytti aivan autolta, hymyilin sillä meillä ei ollut autoa. Toivoin että saisin joskus auton. Käänsin katseeni pilvestä ja katsoin pihaa, jonka keskellä olin. Kotitaloni oli kymmenisen metrin päässä edessäni iloisen keltaisella olemuksellaan. Kaksikerroksinen puutalo oli kokenut jo monet sodat, vallankumoukset ja kansannousut, mutta silti se yhä seisoi siinä, noudattaen yhä aikaistansa kuluttavaa tyyliä. Terassin kaiteitten valkoinen maali alkoi jo rapistua ja portaat alkoivat olla käyttökelvottomat, ikkunoitten karmien maalit olivat jo kuluneet pois, ja savupiipun pää oli tippunut alas punaiselta levykatolta. Silti se oli kotini, sinne kuluisin.

    Äitini ja isäni seisoivat oven edessä hymyillen minulle rakastavaa hymyään. Hymyilin heille takaisin, ja nousin hiekkaisesta maasta ravistaen hiekat pois housuistani, aivan kuten ennen vanhaan. Vanhempieni takaa astui heidän sivuilleen vaimoni Roosa ja poikani Toivo. Toiselle sivulle astui isovanhempani, ja kaikki hymyilivät minulle iloisesti ja toiveikkaasti. Tänne minä kuulun, ajattelin, ja lähdin kävelemään kohti heitä.

    Jokin oli kuitenkin pielessä, en tiedä oliko auringon säteet vinossa, puuseinän sävy väärä, vai mikä, mutta kun lähdin kävelemään kohti taloa, tuntui kuin se olisi vain joutunut kauemmaksi.
    ”Tule, ruoka-aika Rene!” äitini huusi minulle, ja huiskutti kädellään minulle.
    Nopeutin kävelyvauhtiani suorastaan pikakävelyyn, halusin itselleni rakkaiden ihmisten luokse. Samaan aikaan heidän viereen saapui yhä enemmän ihmisiä, paras ystäväni, serkkujani, vanha kiltti opettajani. Lähdin juoksemaan, mutta en jostain syystä kuitenkaan päässyt lähemmäksi heitä. Pakokauhu alkoi kalvaa mieltäni, ja kiihdytin juoksuvauhtiani. En kuitenkaan päässyt lähemmäksi, ennemminkin jouduin kauemmaksi heistä, kotitaloni portin läpi, kohti tietä.

    ”Ethän jätä meitä yksin? Me tarvitsemme sinua!” Toivo huusi minulle huolestuneena, kotitaloni portin pamahtaessa kiinni edessäni.
    ”Ei!” huusin kun rakkaani liukuivat yhä kauemmaksi. Tuntui kuin jalkani olisivat hitsattu maahan, en pystynyt liikkumaan. Pystyin vain katsomaan kun ystäväni, perheeni, elämäni liukui pois luotani, jonnekin minne en enää koskaan pääsisi uudestaan. Samaan aikaan tehtaat, kaivokset, nuo kuoleman loukot ympäröivät minua, kunnes koti oli poissa. Olin yksin eksyneenä, ilman ystäviä, ei mitään.

    ”Nouse ylös!” kuulin äänen takaani, en halunnut totella sitä, halusin vain painua omaan surkeuteeni, surkeuteeni josta en pääsisi yli. Häivy ääni, ajattelin, mutta se ei totellut vaan toisti:
    ”Herää hyvä mies että pääsen ovesta sisään!”

    Havahduin yhtäkkiä hereille painajaisestani, ja nousin seisomaan ovenkarmin eteen, juuri siihen mihin olin kaatunut. Hieroin selvästi kaatumisesta tulleesta kolahduksesta kipeää päätäni ja väistin kellariin pyrkivän miehen edestä. Nojasin likaista ja rappeutuvaa seinää vasten ja ajattelin asioita. Tajusin sen lopullisuuden, he olivat poissa. En pystynyt ajattelemaan asiaa, vaan yritin saada muuta ajateltavaa ja käännyin kellaria kohti, johon mies oli mennyt.

    Kellari oli varmaan entinen väestönsuoja, sillä se oli tehty vahvasta betonista, mutta sisustus oli uusi. Seinät olivat hyllyjen peitossa, jotka taas olivat täynnä erinäisiä elokuvia, kiellettyjä elokuvia itse asiassa. Minut herättänyt mies kyykki kauimmaisen hyllyn lähimmässä päässä selvästi etsien jotain.

    ”Mikä tämä paikka on?” kysyin häneltä. Hän käänsi katseensa minua kohti ja tunnistin hänet hän oli lyhyempi minut tänne tuoneista vartijoista. Hän hymyili nähdessään ilmeeni, ja nousi ylös hyllyltä.

    ”Hei Rene, nimeni on Roope, Roope Alastalo” hän sanoi ja ojensi kätensä kätelläkseen minua. En kuitenkaan ojentanut omaa kättäni, vaan katsoin häntä varautuneena, onkohan tämäkin joku temppu saada minusta vielä lisää irti, mietin.
    ”Ymmärrän että olet yhä shokissa, siitä mitä on tapahtunut, haluatko että selostan mitä on tapahtunut?” Roope kysyi hymyillen, aivan kun olisin ollut joku 10-vuotias lapsi, jolle pitää selostaa kaikki kädestä pitäen, ettei mikään vain menisi pieleen.

    ”Mistä tiedät nimeni, ja mitä olet tehnyt perheelleni?! Mitä enää juonit minua vastaan, minua vastaan, jolta on viety kaikki?! Tiedätkö miltä se tuntuu tiedätkö?!” huusin menettäen malttini. Stressi ja huoli olivat kerääntyneet mieleeni, ja ne olivat vihdoinkin löytäneen purkauskanavan. Aloin työntymään vihaisena miestä kohti, tartuin hänen paidastaan, ja työnsin hänet seinää vasten, niin että seinällä oleva kaappi oikein rysähti kunnolla.

    ”Hei älä suutu. Mehän pelastettiin sinut työleiriltä” hän sanoi selvästi huolestuneena ja hiukan pelokkaanakin, ja teki käsillään rauhoittelevia liikkeitä. Ylhäältä kuului askeleitten ääniä, mutten välittänyt niistä, sillä tunteeni tarvitsisivat jonkun purkauskeinon, eikä sitä purkausta mikään pieni voisi estää.
    ”Pelastitte? PELASTITTE?! Vangitsitte minut ilman syytä, riistitte minulta perheen ja veitte kaiken minkä takia elän! Vai että pelastitte!?” huusin ja aloin nostamaan vihasta tärisevää nyrkkiään motatakseni vartijaa niin kovaa kun pystyin, kun toinen henkilö saapui huoneeseen hengästyneenä.

    Käänsin katseeni taakseni, juuri sopivasti että Roope ehti livahtaa käsistäni hiukan sivummalle pelosta hiukan henkeään haukkoen. Huoneen perällä oli vanha mies, hänellä oli päällään vanha musta puku, ja turkoosin värinen kauluspaita sen alla. Miehen hiukset oli kammattu vanhanaikaisesti taakse, ja vaatteiden värit olivat aikojen kuluessa haalistuneet harmahtaviksi. Mies seisoi kuitenkin suhteellisen suorassa vanhasta iästään huolimatta.
    ”Mitä täällä on meneillään? Miksi ahdistelet kauppa-apulaistani?” mies kysyi johtajamaisella äänellä, joka laittoi useimmiten ihmiset tottelemaan häntä äänessään kuitenkin hiukan selvää hämmästystäkin.

    ”Vai että kauppa-apulainen!? Mieluumminkin hullu murhamies joka tykkää tuhota toisten vaivaiset elämät!” huusin miehelle raivosta punaisena ja kävelin vihaisesti osoitellen kohti miestä.
    ”Ja kukas sinäkin olet?! Joku Puolueen lellikkipappa, jonka kätyrit tuhoavat toisten elämiä ja perheitä!?” huusin jääden vain puolen metrin päähän miehestä, jonka ilme ei värähtänytkään.
    ”Voi poikaseni, olet ymmärtänyt väärin, emme ole Puolueen puolella, vaan vahvin vastarinta sitä vastaan. Saanko esittäytyä, olen Jeremias Piesjoki, Itä-Mahlun vastarintaliikkeen paikallisjohtaja” hän sanoi hymyillen välittämättä ollenkaan ensiksi vihaisista, mutta vähitellen puhtaaseen hämmästykseen ja epäuskoon kääntyvistä ilmeistä. Mitä ihmettä, mies ei voinut puhua totta. Hänhän oli syyllinen, hänen piti olla, joku oli syyllinen ja minun oli löydettävä hänet.

    Raivoni oli tiessään ja epätoivo valtasi minut taas. Astuin askeleen taaksepäin pukumiehestä, ja asetuin istumaan tiputtamieni DVD:eiden päälle mitään ajattelematta, minulla ei ollut mitään, ei edes syyllistä.

    ”Mikä nimesi on mies?” pukumies kysyi ystävällisesti polvistuen eteeni. En katsonut häntä enkä jaksanut vastata, ei se kuitenkaan vaikuttaisi mitenkään mihinkään muutenkaan. Millään ei olisi väliä, ei olisi mitään, ei edes kostoa.
    ”Noh sanopa” mies sanoi yhä aivan yhtä kärsivällisellä, ystävällisellä ja ymmärtävällä äänellä kuin edelliselläkin kerralla. Jostain syystä hän toi mieleeni vaarini, hänkin oli ollut aina kärsivällisyyden perikuva. Vaikka mikä riita olisi ollut, hän oli aina rauhallisena ratkaisemassa sitä. Ehkä juuri tuo sai minut avautumaan, tai sitten vain halusin puhua asioista ihan kenen tahansa kanssa.
    ”Rene” sanoin hiljaisen heikolla äänellä.
    ”Aivan, se jostain pikkurikoksesta tuomittu, jonka sitten pelastimme, no tervetuloa vastarintamaliikkeen leipiin” hän sanoi ystävällisesti ja ojensi kätensä kättelyyn. Tartuin siihen löysästi ja kättelin asiaa ajattelematta.

    Hän nousi seisomaan pudistellen vaatteitaan pitkään siivoamatta olleen lattian pölyistä ja lioista, jonka jälkeen hän avasi suunsa ja sanoi:
    ”Sinun on peseydyttävä ja vaihdettava vaatteesi, sillä näytät katupummilta, tai vankikarkurilta, jota kyllä oletkin, mutta en halua että aiheutat epäilyksiä. Toimit työapulaisenani, ja nimesi on Tommi Mäkinen, ymmärrätkö? Älä huoli, saat kyllä kostosi, mutta emme juuri nyt voi tehdä mitään. Mutta menes nyt vaihtamaan vaatteesi siitä, suihku on yläkerrassa. Ensimmäinen ovi oikealla, jossa roikkuu pieni WC kyltti. Sinulle on myös siellä puku työpuvuksesi, näemme vuokraamon peruskerroksessa, kun olet peseytynyt”

    Sen sanottuaan Jeremias käveli yllättävän nopeasti portaille, ja ne ylös ensimmäiseen kerrokseen. Nousin ylös mitään ajattelematta, kävelin portaisiin välittämättä siitä että tönäisin matkalla yhä jännityksestä hengästynyttä Roopea. Kävelin portaat koneisen tasaisen hitaasti ylös, astuin lyhyen, noin viiden metrin mittaisen, käytävän ensimmäisestä oikeasta ovesta sisään vanhaan kylpyhuoneeseen. Kylpyhuone oli selvästi tehty varakkaampaan aikaan, tai muuten vain rikkaamman ihmisen käyttöön. Se oli kolmisen metriä leveä ja muutaman metrin pitempi. Käytävän ovi avautui sen toisen pitkittäissivun oikeaan päähän, josta sai hyvän kuvan jo hiukan rapistuneesta, mutta selvästi ennen hienosta kylpyhuoneesta, jonka lattia oli paneloitu sinisillä neliön muotoisilla laatoilla, ja jonka seinät oli myös maalattu rauhallisen taivaansinisiksi. Suoraan edessäni oli suihku, jonka vieressä oli käsienpesuallas ja peilikaappi. Huoneen perällä oli matalalla korokkeella oleva kylpyamme, ja muutama metriä minusta vasemmalle oli käsitelineellinen vessanpönttö, jonka suljetun kannen päälle oli viikattu nätisti minulle selvästi tarkoitettu puku ja kauluspaita, joka oli neutraalin valkoinen. Pilvenvalkoinen pyyhe oli laitettu roikkumaan huoneen oikeassa päässä olevaan pyyhetelineeseen.

    Laitettuani oven säppiin, riisuuduin nopeasti, ja menin suihkuun. Käänsin lämpötilan mukavan lämpimäksi, ehkä vähän turhankin kuumaksi, ja annoin pinttynen lian valua pois mielestäni ja murheiden sen mukana. Nautin ainoastaan lämpimästä vedestä ihollani, ja seisoin siinä mitään miettimättä varmaan kauankin, kunnes lopulta muistin miksi olin suihkussa. Peseydyin sen jälkeen hitaasti suihkusta, jossa en ollut ollutkaan varmaan moneen päivään, vaikka aika tuntui paljon pidemmältä. Lopulta kuitenkin peseydyttyäni jouduin hyväksymään sen tosiasian, etten voinut olla vapauttavassa suihkussa loputtomiin, jolloin suljin vesihanan, ja astuin ulos sinertävänturkoosista suihkukopista kuivattelemaan.

    Pian astuin videovuokraamon takaovesta ulos uuteen pukuun pukeutuneena. Videovuokraamossa ei ollut juuri silloin ketään paikalla, ellei myyntitiskin takana istuvaa Jeremiasta laskettu. Minut nähdessään hän nousi vanhalta toimistotuoliltaan ja käveli luokseni.
    ”Minun pitää kertoa sinulle pari sääntöä täällä toimimisesta, kuunteles” hän sanoi, ja vei minut takaisin takaovesta, laittaen oven kiinni takanansa. En yrittänyt vastustella, en halunnut ajatella ollenkaan, sillä tiesin mikä minua odottaisi jos ajattelisin.

    ”Eli kerronpas nyt vähän toiminnastamme. Olemme virallisesti ”täysin laillinen ja lainkuuliainen” videofirma, mutta yleisesti tiedetään että vuokraamme myös kiellettyjä elokuvia. Bisnes pysyy toiminnassa, koska paikallinen poliisikin on meidän puolella, sillä jopa hekin haluavat katsoa muutakin kuin propagandaa. Asiasta ei kuitenkaan saa puhun muiden alueiden osastoille”
    ”Toiminnastani vastarintaliikkeen aluejohtajana ei kuitenkaan tiedetä, ja pidäkin huoli ettei sitä saada tietoon” hän sanoi ankaran käskevä ilme kasvoillaan. Ihmettelin miten joku pystyi vaihtamaan tunnetilaansa niin nopeasti, ensiksi vihainen, sitten yhtäkkiä auttava, ja sitten ankara. Nyökkäsin kuitenkin hänen sanoilleen, jonka jälkeen hän jatkoi:
    ”No kai sinä osaat. Aloita työsi vaikka lakaisemalla lattiat” hän sanoi, osoitti oven vieressä olevaa harjaa, ja meni takaisin videovuokraamon puolelle.

    Otin harjan käteeni, ja kävelin Jeremiaan perässä takaisin videovuokraamon lailliselle puolelle. Jeremias osoitti pikaisesti sormellaan pienen tilan kaukaisimpaan nurkkaan, merkiksi mistä minun piti aloittaa. Kävelin ”Toiminta” hyllyn eteen, ja aloin lakaista lattiaa. Katselin lakaistessani huonetta hiukan ympärilleni. Huone oli hiukan isompi kuin olin yöllä tänne saapuessani katsonut, se olikin ainakin kolmisen metriä leveä, ja kauppatiskin kohdalla oli pieni syvennys, jonka sivulla oli ovi, josta selvästi pääsisi vessaan, tai jonkunlaiseen pieneen varastoon. Rakennuksen julkisivun elokuvamainokset olivat peitetty vain ulkoapäin, jonka vuoksi harmaalle kadulle näki yllättävän hyvin, lähinnä varmaan jotta paikalle saapuvat poliisit nähtäisiin ajoissa. Videot taas olivat lajiteltu huoneeseen aihetyypeittäin, toiminta heti ovesta oikeinpuoleisimpana, siitä seuraavana draama, sitten komedia, trillerit ja lopuksi lastenelokuvat. Kaikki olivat täysin tuon 50 vuotta sitten itsensä johtoon nimenneen Puolueen hyväksyntälistan hyväksymiä, eli lähinnä propagandaa, tai vähintään anti-ei-Puoluelaista.

    Lakaistessani lattiaa, ja katsellessani ympäristöäni, aika meni yllättävän nopeasti, onnekseni, sillä kipeät muistot yrittivät aina hetkittäin palata mieleeni, kun en keskittynyt enää oikein mihinkään. Pian olin kuitenkin saanut lakaistua lattian, ja heittänyt kiinni saamani pölyt ja hiekat ovesta pihalle muiden hiekkojen ja pölyjen seuraksi. Kävin viemässä harjan takaisin portaikon taakse, josta olin sen ottanutkin, jonka jälkeen palasin päätilaan kysymään lisää tehtävää, en halunnut jäädä ajattelemaan asioitani. Kuitenkin ennen kuin ehdin palata kysymään hommaa yhä rahanlaskuhommissa myyntitiskillä rahoja laskevalta työnantajaltani, astui ovesta yhtäkkiä sisään poliisin pieni partio, joka koostui kolmesta miehestä.

    Jähmetyin tietenkin yllätyksestä, sillä olinhan juuri edellisyönä paennut poliiseja, ja muutenkin olin karkurina työleiriltä. Jeremias kuitenkin nosti katseensa rahoista, ja nousi tervehtimään kohteliaalla äänellä poliiseja:
    ”Ai, tervetuloa konstaapelit. Miten voin olla avuksi?” hän kysyi kohteliaalla ja rehellisenkuuloisella vanhan miehen äänellä, sellaisella, jota tekee mieli uskoa.
    ”Terve vaan sullekin. Etsimme eilen ulkona nähtyä liikkumiskieltoa rikkonutta katupummia, olisitko sattunut näkemään jotain?” kysyi kolmesta poliisista lyhyin, ehkä noin 160 senttinen, jonka tupakasta kiinnipitävät kädet tekivät kuitenkin selvästi, ettei miehelle ryppyiltäisi. Hän jäi odottamaan miehen vastausta, jatkaen samalla tupakan polttamista, välillä karisuttaen hiukan tuhkaa lattialle.
    ”En ole valitettavasti nähnyt mitään, itse olin tuohon aikaan jo nukkumassa omassa petissäni, että jaksaisin tänäkin päivänä tehdä työni, ja etenkin hankkia verotulot, Puolueelle” Jeremias sanoi ihan kuin tilanne ei olisi millään tavalla painostava, ja mitenkään reagoimatta poliisien hirveisiin käytöstapoihin.
    ”Aah, Jeremias ystäväiseni, aina yhtä lainkuuliainen ja kohtelias, tietenkin tiettyjä asioita lukuun ottamatta. Muista kuitenkin, että jos saan sut kiinni jostain muusta kuin videohommista, se tekee putkaa, parhaassa tapauksessa” mies sanoi naurahtaen omasta vallastaan tietoisena.
    ”Tietenkin ymmärrän, en sekaantuisi muuhun puuhaan, joka on vielä kaikkien oikeuksia vastaan, kuin videovuokraamiseen Herman”
    ”Älä kutsu minua sillä nimellä!” Herman huudahti, niin että tupakka melkein tippui hänen suustansa, samalla heiluttaen nyrkkiään varoitukseksi pomolleni.

    ”Hei kukas tuo on?” toinen, tähän mennessä hiljaa ollut, poliisi yhtäkkiä kysyi huudahtaen, ja osoittaen minua. Ennen kuin ehdin vastata, Jeremias vastasi yhä täysin rauhallisella ja kohteliaalla äänellä, vaikka ehkä hiukan epäilyttävän nopeasti:
    ”Uusi kauppa-apulaiseni, Tommi, Tommi Mäkinen. Joku vanha kaivostyöläinen, kuuroutui kaivosonnettomuudessa. Hiukan tyhmä, ja laiska, mutta kyllä se lakaisemaan lattioita pystyy. Pitää vain käyttää elekieltä että tajuaa jatkaa töitä” Jeremias puhui kuin olisin ollut aivoton hyypiö, joka ei voisi ymmärtää sanaakaan. Tunsin vihan kasvavan sisälläni, mutta tajusin kuitenkin hillitä tunteeni, kun Jeremias heilautti kättään kohti ovea merkiksi poislähtemisestä. Tottelin, ja kävelin takaovesta portaikkoon. Kuulin vielä oven sulkiessani Hermannin alkavan puhumaan jotain bisneksistä, mutta ovi toimi yllättävän hyvänä äänieristeeni, enkä ehtinyt kuulla muuta.

    Jäin hetkeksi seisomaan aivan oven taakse, mutta en halunnut seistä vain paikallani, ja päätin mennä katsomaan kellarin elokuvavarastoa. Kävelin pikaisesti hiukan harmahtavat ja narisevat puuportaat alas, ja astuin pian alas tuttuun videokellariin. Huone oli ainakin kuusi metriä leveä, ja varmaan kymmenisen metriä pitkä, en nähnyt aivan kunnolla kiitos ahtaasti tungettujen hyllyjen, mutta se oli kuitenkin selvästi suurempi kuin yläkerran laillinen puoli. Edessäni oli huoneen ainoa avoin kohta, huoneen levyinen ja parin metrin pituinen filmitön kaistale, jossa olin kohdannut Roopenkin, minut vanginneen, ja pelastaneen vartijan. Maassa oli yhä aiheuttamani sotku, parisenkymmentä laitonta elokuvaa maassa sotkuisena röykkiönä. En kuitenkaan jaksanut katsoa niitä, vaan lähdin katselemaan elokuvavalikoimaa.

    Huomasin onnekseni että hyllyt olivat nimetty aihepiirien mukaan: samat aihepiirit kuin ylhäälläkin, toiminta, draama, komedia, trillerit, lastenleffat, mutta myös lisäksi kauhua, aikuisviihdettä ja dokumentteja. Aloitin selaamiseni dokumenteista, ei-propagandaisoista sellaisista, sillä oli mielenkiintoista nähdä miten asiat oikeasti menevät, ilma Puolueen propagandasuodatusta.

    Silmiini alkoi heti hyppiä kiinnostavan nimisiä dokumentteja: Puolueen valtaannousun – Vapauden loppu, Fysiikan totuudet, Kristinuskon peruspilarit, Kulttuuria lapsille ja aikuisille. Nimiä oli monia, mutta en jäänyt katselemaan niitä vielä tarkemmin, sillä olin päättänyt selata ensiksi kaikki hyllyt läpi. Pujottelin nopeasti aikuisviihteen ohi, mielialani ei ollut oikein oikea sille, ja skippasin suoraan kauhun. Lastenleffojen kohdalla hidastin kuitenkin, kun huomasin ympärilläni olevan monia vanhoja tuttuja lapsuudenleffojani. Aku Ankka, Wall-E, Harry Potter ja monet muut elokuvien nimet hyppivät silmilleni. Aah, niitä aikoja, muistelin. Kun katsoimme noita elokuvia perheeni kanssa, isäni ja äitini, ja nauroimme kaikille niille hauskoille jutuille joita niissä tapahtui. Voi kuinka ihanaa aikaa tuo oli, mutta se ei tule takaisin, tajusin. Pudistin itseni juuri ennen unelmistani, kun aloin itkemään, ja poliisikolmikko astui sisään huoneeseen.

    ”Eli katselkaa rauhassa, minulla ei ole mitään kiirettä” kuului Jeremiaan ääni huoneeseen tulleiden poliisien takaa.
    ”Eihän sulla ole edes varaa kiirehtiä, on ainoastaan meidän ansiota että tää paikka on yleensäkään olemassa, etkä sä viru putkassa” kuului Hermannin vastaus, jonka jälkeen kuulin hänen kääntyvän jollekin oikeanpuoleisista riviväleistä, alueelle, jossa en ollut vielä käynyt. Päätin että olisi viisasta lähteä pois, kun yksi poliiseista, henkilö joka ei ollut vielä puhunut, astui tielleni rivien ulospääsyn eteen. Ensiyllätyksen jälkeen hymyilin hänelle puolihullun hymyä, yrittäen noudatella mahdollisimman paljon Jeremiaan minusta antamaa kuvaa. Se selvästi toimi, ja mies väisti hiukan että pääsin pois kujalta, ja jotta hän pääsisi katsomaan leffoja.

    Poliisin sujahdettua lastenelokuvien sekaan lähdin kävelemään pikaisesti kohti tyhjää ovenkarmia, en mielelläni halunnut jäädä yksin noiden poliisien, varsinkaan Hermannin kanssa, sillä Jeremias oli tainnut lähteä ylös kassalle vartioimaan tilannetta, ja odottamaan että asiakkaat saisivat rauhassa valita haluamansa elokuvat. En kuitenkaan ihan ehtinyt ovelle, kun tunsin jonkun käden laskeutuneen olkapäälleni. Käännyin pikaisesti ympäri, ja näin Hermannin ilkeän ja selvästi minua tutkiskelevan naaman edessäni.
    ”Eikös sun pitänyt siivota, tuolla on leffoja lattialla” hän sanoi ja osoitti aikaisemmin aamulla minun tiputtamaan elokuvakasaan. Esitin ymmärtäväni hänen osoituksensa nyökkäämällä hänelle, ja menin pikaisesti nostamaan elokuvia lattialta hyllylle.

    ”Vai että oot oikein kaivostyöläinen, ja kuulemma kuurokin. Jaahas, jaahas” miehen ääni seurasi minua, ja hän asettui nojaaman viereiseen hyllyyn, kun aloin nostelemaan leffoja hyllylle.
    ”Mitäköhän sinä sitten täällä teet, lähin kaivoshan on yli sadan kilometrin päässä täältä. Aika epätodennäköistä että tyhmä ja kuuro kaivosmies selviäisi tänne, kun oot tommone heikkokin” hän jatkoi, ja naurahti viimeiset sanat. Miehen sanat alkoivat ärsyttämään minua: mitä muka hän itse teki? Vangitsi viattomia sivullisia huvikseen? Kokeilisi edes oikeaa työtä joskus.

    ”Aika epätodennnäkköistä kylläkin. Ei kai vanha kunno lainkuuliainen Jeremias valehdellu minulle? Et kai sinä ole joku vankikarkuri, tai jotain muuta pohjasakkaa?” hän kysyi ilkkuen, ja potkaisi hiukan hyllyä, niin että minulta ei loppuisi siivottava kesken, ennen kuin hän saisi sanottavansa sanottua.
    ”Hups” hän sanoi teko anteeksipyytävällä äänellä, ja jatkoi sitten taas saarnaansa.
    ”Niin. Voisi ehkä olla mahdollista että et olisikaan kuuro… Kuulut joka tapauksessa siihen yhteiskunnon roskasakkiin, joka pitäisi tappaa. Vaimot, lapset, kaikki, viette vain yhteiskunnan varoja, ettekä muusta välitäkään kuin omista tuloista. Tekisitte edes kunnon työtä, kuten poliisihommia” hän sanoi, ja löi pari kertaa rintaansa ylpeänä.

    Vai että oikein pitäisi tappaa? Ja kunnon työtä? En keksinyt enää edes ajatuksia nouseville vihan tunteilleni, ja hänen onnekseen juuri silloin kaksi muuta poliisia olivat valinneet leffansa, ja odottivat häntä, sillä muuten olisin murskannut hänet palasiksi.

    ”Sori turhake, mun pitää mennä tekemään isojen poikien hommia” hän sanoi ilkkuvalla äänellä minulle. En enään kestänyt, vaan laitoin päähänpistosta jalkani hänen eteensä, niin että hän kamppaantui siihen. Onnekseni, ja epäonnekseni hän ei kuitenkaan kaatunut, vaan sai tasapainonsa ennen kuin kaatui, ja kääntyi takaisin minua päin. En ehtinyt edes kääntyä vastaan, kun hän nosti minut ylös käsillään ja sanoi, hänen vihasta punaiset kasvonsa vain muutaman sentin päästä minusta, vihaa uhkuen:
    ”Älä yritä kampata minua vitun paskiainen!” sanottuaan sen hän työnsi minut suoraan takanani olevaan seinään kaikilla voimillaan, niin että koko hylly kaatui päälleni. Hylly ei kuitenkaan ollut kovin painava, ja selvisin pelkillä kolhuilla.

    ”Tiedän ettet ole kuuro, ja selvitän kuka olet saatanan orja. Elämäsi ei tule enään olemaan helppoa, ja siitä päätän minä, Pippurinyrkki” hän sanoi, ja asteli tiehensä. Tiesin että olin tehnyt yhden elämäni pahimmista mokista, Pippurinyrkki Herman pitäisi kyllä lupauksensa, sen näki hänen olemuksestaan.

    ---

    Osa neljä pyritään julkaisemaan ennen joulua.
    Kaivostyöläisen kolmas osa ilmestyy tällä viikolla.

  2. #2
    Tarinamaisteri jorre's Avatar
    Join Date
    Nov 2009
    Location
    Aamu-usvainen niitty
    Posts
    765

    Default

    Lukeeko kukaan muu kuin Piippis ylipäätänsä tätä sarjaa? Jos lukee, niin olisi kiva jos tekisi jonkunlaisen arvostelun.
    Kaivostyöläisen kolmas osa ilmestyy tällä viikolla.

  3. #3
    Kirvessoturi ~Dataman~'s Avatar
    Join Date
    Jun 2010
    Location
    Dataviidakon kätköissä, hylätyn sivuston raunioissa...
    Posts
    332

    Default

    Hyvä että saa arvostella! Tässä on Jorrelle se kauan kaivattu arvostelu:

    Tarina oli hieman sekavampi ja kuin edelliset osansa, minkä lisäksi myös kirjoitusvirheitä näkyi selvästi enemmän. Päähenkilön nimi sanotaan tässä osassa ensimmäisen kerran, mikä on sinänsä hyvä ratkaisu. Edellisen osan tunnelmaan tämä ei ole yltänyt, luulen sen johtuvan siitä että edellisessä osassa oli tiiviimpää tekstiä ja kiivas pako.
    Nimet sekoittavat minua melko paljon, on Rene, Toivo, Tommi, Roope, Jeremias ja Herman. Rene tuo mielen Belgian tai Ranskan, Tintin piirtäjä oli nimeltään Rene. Tommi, Roope, Toivo ja Jeremias ovat suomalaisia nimiä, mutta Herman melko yleinen Saksassa. Muun muassa eräs Luftwaffen komentajista oli sen niminen. No, ei nimistä sen enempää.
    Kolmas kohta onkin sitten toistosta huomauttaminen: Alussa kun Rene saapui videovuokraamoon, hän mainitsi ainakin viidesti melkein samoilla sanoilla että he yrittävät tuhota hänen vaivaisen elämänsä. Myös tuntuu oudolta ettei Jengistä ole tässä osassa mitään mainintaa, vaikka edellisessä se oli vakava uhka.
    Kouluarvosanoja en oikein uskalla antaa, sillä siitä voisi seurata äkillinen kuristumistapaus...
    DeviantArt for pictures, Youtube for videos, Skype for chat!

    Kynä on miekkaa mahtavampi, vaikka Word olisikin välikätenä!

  4. #4
    Tarinamaisteri jorre's Avatar
    Join Date
    Nov 2009
    Location
    Aamu-usvainen niitty
    Posts
    765

    Default

    No tehäämpä quotevastaus arvosteluun.

    Tarina oli hieman sekavampi ja kuin edelliset osansa, minkä lisäksi myös kirjoitusvirheitä näkyi selvästi enemmän.
    Saattaa johtua tietynasteisesti siitä, että pidin kuukauden tauon ekan ja tokan puolikkaan välillä, ja kirjoitusvirheistä sen verran että ekassa lauseessasi on jo kielioppivirhe.

    Päähenkilön nimi sanotaan tässä osassa ensimmäisen kerran, mikä on sinänsä hyvä ratkaisu. Edellisen osan tunnelmaan tämä ei ole yltänyt, luulen sen johtuvan siitä että edellisessä osassa oli tiiviimpää tekstiä ja kiivas pako.
    Mielipiteet kullakin, kaverini mukaan oli osista ehdottomasti paras tähän mennessä.

    Nimet sekoittavat minua melko paljon, on Rene, Toivo, Tommi, Roope, Jeremias ja Herman. Rene tuo mielen Belgian tai Ranskan, Tintin piirtäjä oli nimeltään Rene. Tommi, Roope, Toivo ja Jeremias ovat suomalaisia nimiä, mutta Herman melko yleinen Saksassa. Muun muassa eräs Luftwaffen komentajista oli sen niminen. No, ei nimistä sen enempää.
    Tarkoitukseni on luoda helposti omaksuttavia nimiä, jotka saattavat auttaa eläytymään tarinan maailmaan, Drifghutskinsdyt kun eivät sitä oikein tee, enkä halua enkunkielisiä nimiä.

    Kolmas kohta onkin sitten toistosta huomauttaminen: Alussa kun Rene saapui videovuokraamoon, hän mainitsi ainakin viidesti melkein samoilla sanoilla että he yrittävät tuhota hänen vaivaisen elämänsä. Myös tuntuu oudolta ettei Jengistä ole tässä osassa mitään mainintaa, vaikka edellisessä se oli vakava uhka.
    Yeitän kiinnittää tuohon toistoon enemmän huomiota seuraavassa osassa ettei se toistuisi. Ja en pysty tunkemaan joka ikikstä juonen sivujuonta yhteen osaan, ja kuvaan tarinaa yhden ihmisen näkökulmasta, ja siksi lopulta vain yhden kerran näkynyt jengi ei ollut huolista suurin hänelle enään, kun oli turvassa siellä talossa.

    Otan kuitenkin huomautukset huomioon, ja yritän myös vähentää kirjoitusvirheitä, kun niitä jostain syystä tuppaa nykyään tulemaan niin paljon minulla.
    Kaivostyöläisen kolmas osa ilmestyy tällä viikolla.

  5. #5

    Default

    Noniin, nyt sain viimeinkinjostain käsiin tarpeeksi aikaa sen arvostelun, jonka lupasin kirjoittaa, kirjoitteluun.

    Juoni lähti tällä kertaa nyt rakentumaan eteenpäin, vaikka tapahtuma köyhyys vähän vaivasikin, toisaalta saattaa olla viisasta välillä pysähtyä rakentelamaan tarinaa, jottei kaikki kaadu niskaan. Äxöniä ei ollut niin kauheasti, toisin kuin viime tarinassa, mutta kuten jo sanoin joskus tarinaa pitää rakennella, jottei se kaatuisi niskaan.
    Kun ajattelee sitä mihin viime tarina jäi, ja aloittaa lukemaan tämän tarinan, niin hetkeksi tuli mieleen onko jokin osa jäänyt lukematta, mutta hetken lukemisen jälkeen kuitenkin tunne meni ohi, ja kaikki selkiintyi.
    Jos ajatellaan nyt tätä tilannetta:
    Quote Originally Posted by jorre View Post
    ”Mistä tiedät nimeni, ja mitä olet tehnyt perheelleni?! Mitä enää juonit minua vastaan, minua vastaan, jolta on viety kaikki?! Tiedätkö miltä se tuntuu tiedätkö?!” huusin menettäen malttini. Stressi ja huoli olivat kerääntyneet mieleeni, ja ne olivat vihdoinkin löytäneen purkauskanavan. Aloin työntymään vihaisena miestä kohti, tartuin hänen paidastaan, ja työnsin hänet seinää vasten, niin että seinällä oleva kaappi oikein rysähti kunnolla.
    Niin ajattelempa vaan, että miksi se poliisi ei olisi tietänyt sen Renen nimeä, kun kuitenki se varmaan oli siellä oikeuden käyntiä valvomassa(?). No mutta jos ei tiennyt se saanut tietää sitä sieltä, jolloin myös Rene olisi tajunnut miksi hän tietää nimen. Siis selvennätkö, mistä ne siis tietävät Renen nimen?
    Tarinan pätkällä oli jälleen kivasti pituutta, eli ei tullut semmoinen olo, että vasta kun pääsi lukemisen alkuun, niin nyt se jo loppui. Tosin olisihan se pidempikin voinut olla, olisi se silti tullut luettua ja arvosteltua, kunhan siihen vaan ajan olisin jostain löytänyt
    Tässä osassa selittelit paljon sellaisia asioita, mitkä varmasti on kiinnostanut kaikkia (Toivottavasti monia) tarinan lukijoita, mutta onneksi kuitenkin tämäkin osa jättää kysymyksiä auki, ja huokuttelee tulevaa osaa varten.
    Eli kyllä sitä 4 osaa tullaan jälleen tämän koneen ääressä odottelemaan, joten äläpäs edes yritä jättää sitä kesken.

    Yhteen vedoksi vielä Tämä osa jäi seuraavan osan alustukseksi, sekä edellisten osien selittelyksi. Se oli tärkeä tarinan kannalta, mutta jos se olisi saatu liimattua esimerkiksi 2 osaan, niin se olisi ollut mahtavempaa, mutta kyllähän se tälläisenä erillisenäkin menee ainakin paatuneeseen lukijaan, joka tuntuu lukeneensa yli puolet lähikirjaston kirjoista (eikä se ole mikään pikku kirjasto).

    Pahoittelen kirjoitusvirheitä (jos niitä on pahasti liikaa) ja sitä ettei aikana meinannut riittää tämän kirjoittamiseen. Toivottavasti se että pistin viestiä siitä että kirjoitan arvostelun kun ehdin loi toivoa. Nyt ettei mene jaarittelun/oftopicin puolelle, niin lopetampa tämän viestin tähän.
    Last edited by Piippis; 09-07-2011 at 04:37 PM. Reason: QUOTE typon korjaus
    Mikään ei yllätä enempää kuin yllätys silloin, kun sitä ei osaa odottaa ja sellainen saattaa yllättää aivan yllättävällä tavalla.

  6. #6
    Falangi radioaktiivinen jänö's Avatar
    Join Date
    May 2011
    Location
    RPG-looota
    Posts
    86

    Default

    voi muistele poikaseni, minä olen kommentoinut kahteen ensimmäiseesi, ja nyt jaksoin lukee tänkin

    tarina oli samanlaista peruspaskaa (sinulle) kuin kaikki aikaisemmatkin eli hyvä. Pari kielioppivirhettä spottasin suht alusta tässä kertomuksessa, mutta ne ei menoa haittaa, joten jätetään ne kielioppivirheitten korjaaminen asiantuntijoille..
    Niin kuin piippis mainitsi tämä osa oli kertausta ja johdattelua. Se ei ole paha asia ja tiedän toki miten kova olet kuvailemaan ja kertomaan maisemista, mutta jos vaihtelua haluat antaa yleisölle vaihtelua, niin pistä vähän lisää actionia (toki pidennä samalla kertomusta älä luovu kuvailusta) niin sitten tarina etenisi vauhdilla, mutta toki se on hyvää pullaa näinkin. Ei mulla oo nyt valitettavasti paljon asiaa, vähän ruosteessa näitä kirjoituksia tehdessä kun ei hetkeen oo sivulla käynyt.. nojoo odotan seuraavaa osaa, ja mieti ehdotustani!!

    ja ite aloitan nyt sitte työstämään omaa tarinaani, ilmoittelen siitä myöhemmin

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •