Page 1 of 2 12 LastLast
Results 1 to 10 of 18

Thread: Erään tarinan alku

  1. #1
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Wink Kruunun valittu

    Jaahas neljäs osa ei mahtunut tähän samaan syssyyn :/.
    "The text that you have entered is too long (63259 characters). Please shorten it to 50000 characters long."

    Lisäsin tuon neljännen osan kuitenkin tuohon ensinmäisen kommentin alapuolelle...

    Muutin tuon nimen sentään nyt järkevämmäksi, koska "erään tarinan alku" ei ollut mikään oikea nimi, vaan oikea nimi on Kruunun valittu!

    ----------------------------------------
    Torvet soivat, miekat helisivät, nuolet lensivät. Miehet taistelivat ja kuolivat. Kaupungin muurit oli jo aikaa sitten menetetty ja ellei hän kiirehtisi olisi pian koko kaupunki vallattu. Jarah juoksi käytävää pitkin kohti suurta kuninkaan salia. Ovet auki ja sisään.
    Jarah juoksi salin perällä olevan jalustan luokse. Jalustalla oli kultainen kruunu. Kruunu oli hyvin koristeellinen ja siinä oli punaisia, vihreitä ja sinisiä jalokiviä. Juuri kun Jarah oli ottamassa kruunua suuri musta korppi tuli ja nappasi kruunun. Jarah tippui polvilleen ja itki.
    Itkien kadotti Jarah Hope viimeisenkin toivon rippeen. Niin kaatui Denramin kaupunki ja jäi varjon alle.

    Hän Saapuu pimeydestä,
    varjo kulkee edellänsä.
    Toivo on kadonnut,
    ja valokin jo kaikonnut.
    Hän tuhoaa tämän maan,
    Ei häntä pysäyttää voi kukaan.
    Ellei kadotettua löydetä uudelleen.

    Dariot avasi silmänsä. Oli vielä hämärää. Hän haukotteli ja nousi istumaan sängylle, jossa oli olkipatja, tyyny, sekä villasta kudottu viltti. Oljet pistelivät ja kutittivat ikävästi. Juuri tuohon painajaismaiseen kutinaan ja pistelyyn Dariot olikin herännyt. Dariot haukotteli uudelleen. Tällä kertaa kovempaa ja venytteli samalla.
    Hän haki katseellaan vaatteitaan ja havaitsi niiden olevan edelleen mytyssä lattialla. Juuri siinä mihin hän ne oli edellisenä iltana riisunut, eli sänkynsä viereen. Ainoastaan toinen sukka oli jostain kumman syystä siirtynyt vaatemytystä metrin sivuun.
    Makuuhuone ei ollut suuri. Sängystä katsottuna oikealla seinän vieressä oli pöytä ja tuoli. Huonekalut olivat koristelemattomia, mutta valmistettu tammesta. Sängyn toisella puolella ei ollut mitään. Lukuun ottamatta olkimattoa ja seinässä olevaa ikkunaa.
    Dariot nousi sängystään ja istuutui heti uudelleen, sillä häntä alkoi huimata ja näkö hävisi hetkellisesti. Toisella yrittämällä Dariot nousi seisomaan ja alkoi kiskoa vaatteitaan päälleen. Ensin paita, housut ja sukka.
    Dariot astui toisen sukan luokse ja nosti sen lattialta. Sukka alkoi sätkimään ja Dariot hätkähti. Sukka tippui lattialle ja sukasta kipitti hiiri joka oli säikähtänyt, kun oli joutunut kokemaan moisen retuutuksen. Hiiri livahti Dariotin jalkojen välistä hurjasti vikisten samalla ja kipitti suoraan sängyn alle ja sieltä johonkin koloonsa, tai kuka tietää minne.
    Dariot laittoi sukan jalkaansa. Sukka oli värittömän harmaa, niin kuin Dariotin muutkin vaatteet. Värittömyyden lisäksi vaatteet olivat kuluneet ja likaiset. Housuissa oli reikiä lahkeissa ja oikean jalan polven kohdalla. Toisesta sukasta esiin pilkisti ukkovarvas, toisesta näkyi kantapää.
    Dariot lähti makuuhuoneestaan ja suunnisti kohti keittiötä. Keittiö oli heti suoraan makuuhuonetta vastapäätä. Oikealle jäi isän verstas ja vasemmalla oli isän makuuhuone. Dariot ei kävellytkään suoraan, vaan kääntyi isänsä verstaaseen oikealle. Siellä nimittäin oli jokin heijastava esine. Hän ei tiennyt mikä se oli, mutta kun siihen katsoi niin siitä näki itsensä. Dariot oli löytänyt sen isänsä lukitusta arkusta eilen. Avain arkkuun oli riippunut isän kaulassa olevassa ketjussa. Dariotin isä oli kuollut eilen ja hän oli haudannut isänsä samana päivänä.
    Dariot avasi verstaan oven. Käveli sisään, kiersi pöydän ja istuutui tuolille. Pöytä oli keskellä huonetta ja sen ääressä Dariotin isä oli työskennellyt. Oikealla seinustalla oli erilaisia työkaluja joilla työstettiin puuta. Vasemmalla oli koko seinän pituinen ja korkuinen hylly. Hyllyssä oli erilaisia puusta valmistettuja töitä. Suurin osa töistä oli keskeneräisiä.
    Pöydän vieressä oli suuri arkku. Dariot kyykistyi arkun eteen ,otti avaimen taskusta ja laittoi sen lukkoon. Lukko oli hieman jäykkä, mutta ei ruosteessa. Dariot käänsi avainta ja lukosta kuului loksahdus. Hän nosti arkun kannen ja katsoi arkkuun. Arkussa oli muutamia kirjoja, rahapusseja, rasia ja esine jota hän oli tullut katsomaan.
    Dariot otti esineen ja nousi seisomaan. Hän käveli takaisin tuolin luokse ja istuutui. Dariot katsoi esineeseen ja siihen ilmestyi hänen kuvansa. Hänellä oli mustat vähän kihartuvat hiukset, jotka juuri ja juuri peittivät hänen korvansa. Dariot omisti myös siniset silmät jotka olivat saaneet useat tytöt haukkomaan henkeään. Dariot hymyili, koska olihan hän komea 18-vuotias mies. Dariot ei ollut kovin pitkä, mutta useampia kavereitaan pidempi.
    Dariot hätkähti. Hän ei ollut talossa yksin. Jostain keittiön suunnalta kuului askeleita. Askeleet lähestyivät. Dariot kiirehti arkulle. Laittoi esineen arkkuun ja sulki kannen. Juuri hänen lukittuaan arkku, sisään verstaaseen astui mies. Se oli Peter.
    Peter oli hänen paras ystävänsä. Hän oli saman ikäinen. Vähän Dariottia lyhyempi, mutta leveäharteisempi. Peterillä oli harteille asti ulottuvat suorat ja mustat hiukset.
    - Eikös mennä jo? Kysyi Peter.
    Dariot ei vastannut, vaan katsoi ystäväänsä sanomatta mitään.
    - Meidänhän piti lähteä tänään käymään Vuorikylässä. Lisäsi Peter.
    Dariot huokaisi ääneen.
    - Anteeksi, minä olin unohtanut kokonaan sen, mutta lähdetään kohta. Satuloisitko hevoseni valmiiksi niin minä hoidan täällä sisällä erään asian.
    - Kyllä herra, kyllä herra saisinko vielä ratsastaa puolestasi ettei herra rasitu matkasta. Mutisi Peter kiukkuisesti, mutta lähti kävelemään pihalle.
    Dariot avasi arkun kannen uudelleen ja otti sieltä kolme kirjaa. Ainakin yksi niistä oli isän päiväkirja. hän otti myös rahapussit sekä hopeisen rasian jossa oli kauniit koristelut. Hän kiirehti isänsä makuuhuoneeseen ja otti sieltä repun. Hän laittoi kirjat, ja rasian sekä muita hyödyllisiä tavaroita reppuun.
    Dariot meni pihalle ja huomasi että oli vieläkin pimeätä. Peter oli satuloinut hänen hevosensa ja Dariot kiirehti sen luokse.
    - Peter, isäni kuoli eilen.
    Peter oli vähänaikaa vaiti ja sanoi sitten.
    - Olen pahoillani isäsi takia. Jaksatko lähteä Vuorikylään tänään?
    - Jaksan, mutta isäni kuolema… se ei ollut luonnollinen, sillä hänet tapettiin. Hänen rinnassa oli miekan tekemä haava.
    - Meidän kannattaa siis olla varovaisia. Mehän joudumme yöpymään matkanvarrella, koska vuorikylään on vuorokauden matka tuumiskeli Peter ääneen.
    Pojat matkasivat tiellä mikä kulki myös Dariotin kodin ohi. Tie oli nimeltään vuoristotie, sillä se jatkui Vuorikylän ohi aina usvavuorille asti ja kiemurteli solissa ja laaksoissa.
    Oli noin keskipäivä. Pojat olivat matkanneet jo kuusi tuntia ja pitivät nyt taukoa. Dariot luki isänsä päiväkirjaa ja Peter keitti teetä. Äkkiä Dariot haavahtui.
    - Peter, minulle voi tulla tällä matkalla hiukan nälkä. Unohdin ottaa muonaa mukaan.
    Peter naurahti ja heitti Dariotille omenan.
    – Äitini kyllä muisti sinuakin. Hän laittoi reppuuni ylimääräistä muonaa, koska arveli sinun unohtavan taas jotain oleellista. Pojat nauroivat suureen ääneen ja söivät ja joivat.
    Pojat olivat taas ratsailla. Oli kulunut pari tuntia edellisestä tauosta. Kumpikaan ei naureskellut eikö soittanut suutaan. Ainoat äänet olivat vain hevosten kavioiden kopina. Äkkiä Dariot rikkoi hiljaisuuden.
    - Minulla on outo tunne.
    - Millainen? Kysyi Peter.
    Dariot tuli aivan Peterin vierelle ja hiljensi äänensä melkein kuiskaukseksi.
    - Tuntuu kuin joku tuijottaisi minua. Tiedäthän sen tunteen mikä on ennen, kuin katsot vaistomaisesti taaksesi ilman mitään järkevää syytä ja huomaat, että joku katselee sinua. Minulla on juuri tuollainen tunne nyt, mutta ketään ei ole näkyvissä.
    Peter ratkesi nauruun ja horjahti satulastaan, mutta jäi roikkumaan jalastaan pää ylösalaisin. Hän jatkoi nauruaan kunnes tajusi jotain ja nousi istumaan pelokkaan näköisenä ympärilleen vilkuillen.
    - Enhän minä voi nauraa. Isäsi on surmattu ja ties mitä roistoja ja murhamiehiä täällä on. Sitä paitsi muistin juuri, että kun pidimme taukoa niin minä hain vettä teen keittoa varten läheisestä purosta. Silloin minulla oli sama tunne. En nähnyt ketään, joten luulin kuvittelevani. Kun käännyin ympäri ja lähdin kävelemään nuotiolle niin olin aivan varma, että kuulin rasahduksen puron toiselta puolelta. Myöhemmin koko juttu tuntui mielikuvituksen aikaansaannokselta ja lapselliselta.
    Dariot lisäsi vauhtia ja oli pitkään hiljaa. Lopulta hän sanoi.
    - Peter luulen, että joku tai jotkin seuraavat meitä.
    Poikien rauhallinen ratsastus oli muuttunut raviksi. Samaa vauhtia ravattiin monta tuntia. Ilta alkoi hämärtyä, mutta pojat päättivät ratsastaa vielä vähän aikaa. Oli jo pilkkopimeää, kun pojat viimein pysähtyivät.
    - Teemmekö leiripaikan mihin? Kysyi Peter.
    - Tehdään se niin syvälle metsään, ettei nuotio varmasti näy tielle. En tahdo herätä veitsi kurkulla.
    Juuri kun pojat olivat aikeissa poistua tieltä metsään heidän edessään rasahti. Kuului toinen rasahdus ja joku selvästi juoksi kiireellä syvemmälle metsään poikien kohdalta, kun oli tajunnut mitä pojat aikoivat.
    - Emme voi yöpyä! Meitä on seurattu koko ajan. Voihkaisi Peter.
    - Lähdetään nopeasti! Nopeasti nyt! Kuiskasi Dariot.
    Pojat nousivat ratsaille ja laukkasivat tietä pitkin kohti Vuorikylää. Äkkiä heidän eteensä ilmestyi metsästä ratsastaja. Ratsastajalla oli musta haarniska ja outo suippo kypärä josta ei näkynyt naamaa. Ratsastaja huusi jotain oudolla kielellä. Ratsastaja laukkasi heitä kohti ja pojat hidastivat vauhtiaan. Noin viidenkymmenen metrin ratsastaja veti miekan esiin vyöltään.
    Dariot kääntyi metsään ja huusi Peteriä seuraamaan ja Peterhän seurasi. Pojat laukkasivat metsässä. Oli pimeää eikä eteensä juurikaan nähnyt. Adrealiini virtasi niin kovaa, että Dariot luuli pyörtyvänsä. Äkkiä tärähti ja kaikki sumeni.
    Peter ei nähnyt Dariotia ja hän laukkasi yhä syvemmälle metsään. Peter vilkuili välillä taakseen. – Missä Dariot on? Mihin se outo ratsastaja katosi ja mihin minä olen menossa? Kuka se ratsastaja oikein oli ja miksi se seuraa meitä. Peter säikähti, kun tajusi mitä oli voinut käydä.
    Hän pysähtyi ja alkoi miettiä eri vaihtoehtoja. – Mitä jos se ratsastaja nappasi Dariotin? Niin sen täytyy olla, koska Dariot ja se ratsastaja katosivat. Ainakaan se ratsastaja ei jahtaa enää minua. Hmm.. Pitäisi varmaan ratsastaa täällä metsässä jonkin aikaa ja ottaa suunnaksi Vuorikylä. Sitten myöhemmin menen tielle jos se vaikuttaa turvalliselta.
    Peter tekikin niin. Eteni varovasti ratsastaen ja pysähtyi välillä kuuntelemaan. Ei mitään muita ääniä, kuin pöllö huhuili jossain kaukana. – Eteenpäin siis! Jos Dariotille ei ole käynyt mitään niin hän on varmasti jo matkalla Vuorikylään. Silloin me olisimme vain eksyneet toisistamme. Niin sen täytyy sittenkin olla ja minä hölmö harhailen jossain metsässä. Viimein Peter tuli tielle. Hän kuunteli vähän aikaa. Mitään vaaralliselta vaikuttavia ääniä ei kuulunut. Hän ohjasi ratsunsa tielle ja katosi synkkään yöhön suuntana kohti Vuorikylää.
    Dariotin taju alkoi palailla. Päätä särki ja hän sylki verta. – Tuntuu kuin hevonen olisi potkaissut päähäni. Hevonen! Missä on hevonen? Ja missä kirotun montussa minä makaan? Taisin ratsastaa suoraan tähän kuoppaan ja hevoseni on tietysti säikähtänyt rysäystä ja karannut.
    Se idiootti Peter lähti väärään suuntaan. Minä käskin seuraamaan minua, mutta Peter laukkasi suoraan metsään. Minun tarkoitukseni oli vain koukata metsän kautta ratsastajan ohi ja palata tielle. Toivottavasti Peter ei ole loukannut itseään. Minä taas olen maannut tässä tajuttomana varmasti monta tuntia.
    Dariot nousi montusta ja lähti hortoilemaan tielle päin. Yhtäkkiä hän kuuli lähestyvän hevosen ja meni makuulle pensaaseen. – Viisi ratsastajaa matkalla päinvastaiseen suuntaan kuin Vuorikylä. Kuinka ikinä selviydyn kävellen Vuorikylään nuo perässäni.
    Dariot nousi jälleen ylös ja jatkoi kävelyään. Ketään ei näkynyt tiellä joten hän meni tielle. Dariot käveli tiellä ja vaipui ajatuksiinsa. Dariot havahtui sillä hänen takaansa kuului laukkaamista. Hänen suunsa kuivui. Adrealiini virtasi kovempana, kuin koskaan aikaisemmin. Dariot lähti juoksemaan metsää kohti, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Hän kompuroi pystyyn, tai siis yritti sillä konttaamiselta se olisi näyttänyt sivusta katsojan silmissä.
    Nyt oli jo liian myöhäistä paeta, koska mutkan takaa tuli hevonen näkyviin ja adrealiinin vyöry oli liian suuri. Hevonen laukkasi suoraan Dariotia kohti. Hevosen ollessa juuri Dariotin kohdalla hän syöksyi sen selkään ja kipusi satulaan istumaan.
    Hän oli löytänyt hevosensa. Hevonen oli ihan vauhkona ja Dariot sai vain vaivoin hevosen taas rauhoitettua. Dariot alkoi laukata kohti vuorikylää niin nopeasti kuin vain osasi.

    ----------------------------------------------------------------
    Osa 2.

    Oli alkanut sataa vettä. Peter ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan ratsasti täyttä laukkaa. Huolimatta siitä, että näkyvyys oli mitä oli.
    - Toivon todella, että pääsen Vuorikylään ilman enempiä ongelmia. En todellakaan tahtoisi tutustua siihen ratsastajaan lähemmin. Enkä todellakaan tahdo nähdä häntä enää ikinä.
    Peter lisäsi vauhtiaan, koska häntä hirvitti ajatus törmätä ratsastajaan uudelleen.. Hän oli aivan märkä, lisäksi vesipisarat tuntuivat neulan pistelyiltä osuessaan naamaan.
    Alkoi ukkostaa rajusti ja tuuli yltyi myrskyksi. Tuo voimakkaasti ulvova tuuli lennätti oksia ja risuja ympäriinsä. Salamat välkkyivät taivaalla ja jyrinä oli repiä taivaan riekaleiksi. Puut huojuivat tuulessa hurjasti, ja muutama puu räsähtikin poikki.
    Salama iski juuri Peterin eteen. Hevonen pillastui, heitti Peterin alas selästään ja juoksi metsään hirnuen pelokkaasti. Peter ei nähnyt mitään, koska oli sokaistunut salaman välähdyksestä. Soraa oli lentänyt suuhun ja silmiin. Hän kompuroi pystyyn ja hieroi silmiään. Hän yritti aukoa luomiaan, mutta näki vain erivärisiä kuvioita. Oli silmät sitten auki tai kiinni.
    Peter hieroi aikansa silmiään ja näkö alkoi palailla. Hän lähti kävelemään tien reunaa pitkin. Hänen silmänsä olivat yhä arat ja hiekka kirveli silmissä.
    Hän kuuli usean hevosen lähestyvän takaa. Peter juoksi metsään ja piiloutui läheiseen pensaaseen. Hän makasi siinä aivan paikoillaan. Peter oli aivan kauhuissaan. Hän ei uskaltanut edes hengittää. Hän kuunteli täysin lamaantuneena, kun joku miehistä huusi jollain oudolla kielellä jotain mitä Peter ei ymmärtänyt.
    - Se meni tuonne! Näin sen varmasti!
    - Tutkikaa! kuului toisen miehen huuto.
    Peter oli lähellä laskea alleen. Miehet olivat laskeutuneet ratsailta ja kävelivät nyt häntä kohti. Peter ei ymmärtänyt kuinka miehet olisivat voineet nähdä hänet, sillä hänkään ei ehtinyt nähdä miehiä. Peter oli kuullut vain hevoset ja sen että tulijoita oli useita.
    - Tuolla se on! Ottakaa kiinni!
    Peter ampaisi juoksuun, mutta se oli toivotonta. Peterin jalat olivat aivan makaronia ja juoksu näytti epämääräiseltä lyrrellykseltä. Yksi miehistä oli aivan Peterin takana. Mies löi jollakin Peteriä päähän.
    Peter heräsi. Hänen kätensä olivat sidottu selän taakse ja päässä oli huppu. Peter kääntyi selälleen nosti jalat koukkuun ja pujotti sidotut kätensä jalkojen ali. Näin hän sai kätensä etupuolelle ja sai revittyä hupun pois päästään.
    Huoneessa oli hämärää. Hän nousi seisomaan ja katseli ympärilleen. Huoneessa ei ollut mitään muita huonekaluja kuin yksi sänky. Peter meni ikkunan luokse jossa oli verhot. Hän raotti verhoa.
    - Minähän olen Vuorimäessä! Mutta keiden vankina ja miksi?
    Peter tunnisti kadun ja sen varrella olevat liikkeet ja talot. Hän tiesi myös sen missä oli. Hän oli Vuorimäen ainoassa majatalossa. Majatalossa jonka nimi oli Ensilumi. Oli aamu, mutta se jäi Peteriltä huomaamatta. Peter ryntäsi ovelle ja painoi kahvaa, mutta se oli lukittu ulkopuolelta. Hän otti vauhtia ja ryntäsi ovea päin. Ovi avautui juuri ennen kuin Peter osui siihen. Hän horjahti ja kaatui käytävälle. Joku nosti hänet pystyyn. Kaikki pimeni, sillä häntä lyötiin ja huppu laitettiin silmille jälleen.

    Aamu alkoi sarastaa ja aurinko nousta. Myrsky oli loppunut aikaa sitten, ja Dariot oli vieläkin aivan märkä. Dariot saapui Vuorimäkeen joka oli rakennettu kukkulalle. Kylään jossa ihmiset alkoivat heräillä askareisiinsa. Kylä ei ollut kovin suuri, mutta väkeä siellä oli kylän kokoon nähden runsaasti. Se johtui siitä, että kylän ympäristössä oli paljon maatiloja. Maatiloilta tuli kolmenlaisia ihmisiä. Ensimmäinen ryhmä tuli myymään tuotteitaan kylän torille. Toinen ryhmä tuli taas ostamaan niitä. Kolmas ryhmä koostui niistä ketkä tulivat kylään viettämään laatuaikaa majatalo ensilumessa oluen ääressä tai muuten vain lorvimalla.
    Kylän keskellä oli pieni tori, jossa kylän kauppiaat ja maatilojen ihmiset möivät hedelmiä, vihanneksia, lankoja, villoja, käsitöitä ja sen semmoista. Torin ympärille kaikki muu sitten olikin rakennettu. Oli yksi puoti mistä sai kankaita ja vaatteita. Puotia pitivät vanha pariskunta. Naisen nimi oli Anna ja miehen nimi oli Ralf. Dariot tiesi, että Anna oli kylän kovin juoruämmä, eikä mikään pysynyt häneltä salassa. Anna liikkui aina korvat höröllään kytäten ja etsien uusia ja mehukkaita juoruja.
    Kylässä oli myös sepän paja josta kuului nytkin kalsketta ja kolketta, kun metallia taivutettiin alasimen ja vasaran välissä mitä näyttävimpiin muotoihin. Seppä oli kalju mies, jolla oli tuuheat viikset. Seppä oli ollut hänen isänsä ystävä. Sepän nimi oli Karl.
    Kangaspuodin vieressä oli majatalo jonka takana oli talli. Dariot kiiruhti kohti tallia ja jätti hevosensa sinne.
    Dariot jatkoi matkaansa Kangaspuotiin. Anna istui tiskin takana neuloen jotain. Annalla oli harmaat hiukset, mutta Dariot ei kiinnittänyt Annaan enempää huomiota, vaan valitsi uuden vaatekerran.
    Sinisen takin, mustat housut, ja ostipa hän mustan viitankin sekä uuden saappaat. Dariot ihaili hetken niitä ja kysyi myyjältä.
    - Paljonko nämä maksavat?
    - Niin paljon, ettei sinulla ole varaa. Kuului vastaus.
    Dariot heitti pöydälle rahapussin mistä vieri muutama hopeinen ja kultakolikko ulos. Anna haukkoi henkeään ja katsoi silmät pyöreinä ahnehtien kolikoita ja nuolaisi samalla huuliaan.
    - Olen pahoillani. Nämä maksavat viisi hopea markkaa. Anna sanoi lopulta
    Dariot antoi pussista viisi hopeista markkaa.
    - Kiitos Sanoi Dariot tylysti ja lisäsi. Mistähän minä voisin ostaa miekan?
    - Miekanko? Mitä sinä poika miekalla teet? Sinähän voit vielä satuttaa itsesi, tai jonkun muun. Mitä isäsikin sanoo.
    - Se ei kuulu sinulle ja pidä huoli omista asioistasi. Älä sotkeennu muiden tekemisiin, vastasi Dariot tylysti. - niin ja isäni on kuollut, lisäsi hän vielä. Dariotia harmitti, että oli pitänyt möläyttää miekasta Annalle.
    -Mi miekan sinä saat ostettua ihan helposti kylän sepältä, mutta kerro kuinka isäsi kuoli ja milloin?
    - Se ei kuulu sinulle! Karjaisi Dariot.
    Dariot poistui liikkeestä raivoissaan. Dariot vihasi Annaa, koska Anna puuttui aina hänen tekemisiin, vaikka ne eivät hänelle kuuluneet. Dariotilta jäi näkemättä miten Anna juoksi takahuoneeseen itkemään hysteerisesti miehensä olkapäätä vasten. Dariot jätti kertomatta Peteristä ja kauhujen matkasta, koska Anna juoruaisi siitä kaikille ja kohta koko kylä tietäisi.
    Dariot käveli majatalon ohi ja meni sepän pajalle, joka oli majatalo Ensilumen vieressä. Dariot astui sisään pajaan, mutta Karlia ei näkynyt. Ilma haisi tunkkaiselle ja mille pajassa nyt yleensä haisee. Ilmeisesti Karl laittoi ruokaa, koska ilmassa tuoksui kaiken tunkkaisuuden seassa heikosti myös kaalisoppa. Dariot otti tiskiltä kellon ja kilisytti sitä. Karl ilmestyi takahuoneesta, jossa hän säilytti takomiaan esineitä.
    -Noh poika, mitä Sinulle? Ei mutta sinähän olet Jarahin poika. Dariothan sinun nimesi oli?
    - Niin, tahtoisin ostaa miekan. Parhaan mitä sinulla on tai minkä osaat takoa. Vastasi Dariot.
    Pooika… Miksi sinä miekan ostat? Eihän täällä ole mitään minkä takia tarvitsisi kannella painavaa metallinpätkää vyöllään. Ihmetteli Karl.
    Dariot kertoi Karlille isänsä kuolemasta. Hän kertoi koetuista kauhunhetkistä Vuoristotiellä ja siitä, että Peter ja hän olivat eksyneet toisistaan heidän paetessaan outoa ratsastajaa. Hän lopetti kertomuksensa siihen, kun oli nähnyt ne viisi miestä. Hän jätti kertomatta sen, että oli pudonnut monttuun ja maannut siellä monta tuntia.
    - Ajattelin, että Peter olisi tullut tänne Vuorimäkeen. Oletko nähnyt häntä? Kysyi Dariot.
    - Eikä! Olisin niin kovasti tahtonut puhua isäsi kanssa. Otan osaa isäsi takia. Sanoi Karl surkeana Valitan myös sitä, että en ole nähnyt ystävääsi. Täällä on liikkunut outoa sakkia viime aikoina. Sen olen pannut merkille. Heitä on viisi miestä jotka ilmestyivät tänne kaksi viikkoa sitten. Välillä he katoavat, mutta parin päivän päästä he ilmestyvät takaisin. Miehet pitävät majaansa kylän majatalo Ensilumessa. Kyllähän sinä paikat tunnet.
    Dariot kuunteli kiinnostuneena ja tuumaisi sitten.
    - Lyön vetoa, että he ovat ne samat miehet jotka minä näin Vuoristotiellä. Tarvitsen tosiaankin sen miekan, että voin puolustaa itseäni. Rahaa minulla on tarpeeksi miekkaa varten.
    - Tuleppas Dariot tänne. Sanoi Karl ja lähti harppoman kohti rappusia.
    Dariot käveli Karlin perässä. Rappuset narisivat kovasti ja Dariot pelkäsi jokaisella askelmalla lankkujen pettävän jalan alta. Yläkerrassa sijaitsi Karlin asuintilat, ja alakerrassa paja. Kaalisopan tuoksu oli sen verran voimistunut, että Dariot tajusi olevansa erittäin nälissään.
    Yläkerta oli yksinkertainen, eli kolme huonetta. Rappuset johtivat pieneen aulan tapaiseen tilaan. Karl oli tunnettu omituisesta halusta kerätä maalauksia. Niinpä yksi sellainen oli aulassa ikkunan vastapäätä vasemmalla. Ensimmäinen ovi oikealla johti Karlin makuuhuoneeseen, mutta he kävelivätkin sen ja vasemmalla puolella olevan kylpyhuoneen ohi suoraan keittiöön.
    Keittiöön ei ollut ovea, toisin kuin makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen.
    Karl pyysi Dariottia istumaan pöytään ja odottamaan. Karl itse hävisi makuuhuoneeseensa.
    Keittiössä oli liesi jossa kaalisoppa porisi, aivan niin kuin Dariot olikin arvellut. Täälläkin oli taulu, taulu joka esitti kotkaa. Huone oli muuten aika yksinkertainen, eikä mitenkään tavallisuudesta poikkeava. Huoneessa oli ruokailua varten tarkoitettu pöytä jonka ääressä oli neljä tuolia. Dariot istui juuri tuossa pöydässä tällä hetkellä. Huoneeseen tuli valoa ikkunasta, joka oli tälläkin hetkellä auki. Dariot vilkaisi ikkunasta ulos ja ehti juuri parahiksi nähdä vilauksen Peterin naamasta majatalo Ensilumen erään huoneen ikkunasta.
    Dariot ei tietenkään tajunnut, että Peterillä olisi joku hätänä. Hän vain hymyili iloista hymyään.
    - Karl! Minä löysin Peterin.
    Karl ilmestyi makuuhuoneestaan jonkin liinaan kätketyn esineen kanssa.
    - Mitä tarkoitat? Siis missä hän on? Kysyi Karl.
    - Näin Peterin tuon pienen kujan toisella puolella olevan majatalon ikkunasta, tuosta noin. Dariot osoitti ikkunaa..
    - Etkai! huudahti Karl. Tuossa huoneessa asuu osa niistä viidestä miehestä.
    Dariotin naama kalpeni ja häntä alkoi pyörryttämään. Huone alkoi pyöriä hänen silmissään. Karl alkoi muuttua epäselväksi. Ensin vain epämääräiseksi hahmoksi, mutta alkoi pidentyä kunnes jäljellä oli enää pelkkiä viivoja. Huone oli muuttunut raidoiksi ja viivoiksi, jotka huojuivat ja väreilivät. Hän ei enää nähnyt Karlia, ikkunaa eikä mitään muutakaan. Hän ei tuntenut edes istuvansa, tai ei siis tuntenut enää yhtään mitään. Jäljellä oli enää pelkkää pimeyttä ja hänen päänsä sisältä kolkko naurua.
    "Hahahaha"
    Tuo nauru kaikui tyhjyydessä kimpoillen näkymättömistä seinistä voimistuen ja yhä voimistuen. Hän erotti myös raivoavia sanoja. Ensin nekin hiljaisena, mutta voimistuvana ilkkuvana äänenä.
    ”Dariot, et mahda minulle mitään! Sinä kuolet, kuolet pian ja maailma on oleva minun! Toivon Kruunu on tarkoitettu minulle! Minulle! Minulle! Minulle! Se on minun! Ei kenenkään muun! Ja sinä kuolet pian! Hahahaha hahahaa!”
    Dariotista tuntui että hänen päänsä olisi halkeamaisillaan. Kunnes äänet vaintuivat hiljaiseksi mutinaksi ja haihtuivat kokonaan pois.
    Hän oli niityllä, aurinko paistoi ja linnut visersivät kauniisti puissa. Lempeä, lämmin tuuli hyväili hänen vartaloaan. Vihreä nurmi liikkui myötäilen tuulta, joka puhalsi myös Dariotin hiukset sekaisin. Hän näki isänsä joka käveli niitynlaidalla etsien sopivaa puuta hänen puutöitään varten.
    -Isä! Isä! Minä olen täällä! Huusi Dariot.
    Dariotin isä Jarah ei kuullut, vaan käveli edelleen etsien sopivaa puuta.
    Dariot juoksi isäänsä kohti, mutta jalat lipsuivat kostealla nurmella. Hän muisti miltä tuntui olla pieni lapsi ja istua isän polvella, kun isä kertoi tarinoitaan. Muisti sen kuinka isä tuli joka ilta peittelemään ja kertomaan iltasadun. Hän muisti kaikki retket ja yhteiset hetket, jotka oli isänsä kanssa viettänyt. Hänen silmänsä kostuivat, mutta ne eivät olleet surun kyyneliä, vaan ilon. Dariot muisti miten kovasti rakasti isäänsä, joka oli hänet kasvattanut.
    Metsästä ilmestyi mies. Dariot tunnisti miehen, vaikka näki hänet nyt paremmin. Mies oli se sama mies jonka he olivat nähneet Peterin kanssa. Miehiä olikin äkkiä viisi ja he kävelivät Jarahia päin.
    - Isä varo! Katso taaksesi! Huusi Dariot niin kovaa kuin jaksoi, mutta Jarah ei kuullut.
    Miehet piirittivät Jarahin ja yksi miehistä iski miekan Jarahin rintaan.
    Dariot kuuli jälleen tuon kamalan naurun, viisi miestä yhtyivät tuohon kolkkoon nauruun ja katsoivat Dariotia.
    ”Hahahahaha hahahahaha haa. Sinä kuolet Dariot! Kuolet!” huusivat ääni ja miehet yhteen ääneen.
    - EEEEI! ISÄÄÄ!
    Dariot muisti sen saman tuskan jonka oli tuntenut löydettyään isänsä tältä samalta niityltä aikaisemmin. Hänen kyyneleensä eivät olleet enää ilon kyyneleitä, vaan surun, tuskan ja raivon kyyneleitä. Hänen teki mieli tappaa, kiduttaa ja lukuisia muita asioita kävi hänen mielessään mitä hän tekisi noille miehille.
    Dariot juoksi edelleen, ja nyt hän kohotti nyrkit pystyyn ja juoksi päin miestä joka oli surmannut hänen isänsä. Juuri kun Dariotin piti törmätä mieheen niin hän menikin miehen läpi ja rysähti johonkin muuhun. Rintaan tai otsaan ei koskenut. Sen sijaan hänen selässään ja takaraivossaan tuntui äärimmäistä kipua.
    - Dariot! Dariot! Herää! Kuuletko sinä minua, herää!
    Dariot avasi silmänsä ja näki Karlin kumartuneena hänen yläpuolelleen ja ravistelevan häntä.
    - Mitä tapahtui? Kysyi Dariot itkuisella äänellä. Hän nyyhki edelleen, sillä nyt hän vasta todella tajusi isänsä kuoleman ja alkoi käsitellä sitä.
    - Sinä taisit pyörtyä. Miten voit? Jaksatko nousta istumaan?
    Dariot nousi istumaan lattialle, ja tunnusteli oloaan. Häntä ei huimannut enää, joten Dariot nousi seisomaan ja istuutui tuolille uudelleen. Karl istuutui Dariotia vastapäätä.
    - Otatko kaalisoppaa? Näytät aika nälkiintyneeltä.

    Heidän syötyään Karl otti taas sen liinaan käärityn esineen käteensä. Hän otti liinan pois ja sieltä paljastui miekka. Miekka jonkalaista Dariot ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Sähkön sininen terä hohti, kuin kuu mustalla taivaalla. Miekan kahvassa oli upeat kullatut koristelut, ja siinä luki jotain oudolla kielellä.
    - Tämä on minun vanha miekkani, mutta luulen sinun tietävän paremmin mihin sitä käyttää. Tuumi Karl.
    - Onhan minulla rahaa, mutta luulen etteivät ne riitä. Sanoi Dariot synkkänä.
    - Dariot, tämä miekka on sinun isäsi tekemä lahja minulle. Minun sepän taitoni eivät riitä takomaan toista tälläistä, eikä kyllä kenenkään muunkaan. Tämä miekka ei ole kovinkaan tavallinen, mutta minulla ei ole voimia käyttää sitä. Tässä miekassa on nimittäin taikuutta. Ehkäpä sinä osaat käyttää tätä paremmin. Minulla tämä on ollut tuolla arkussa pölyttymässä. En ole raaskinut myydä sitä ja sen isäsi kyllä kieltikin.
    Dariot hämmentyi ja katsoi Karlia epäuskoisesti ja aikoi sanoa jotain, mutta Karl ehätti ensin.
    - Älä kysy minulta, että miten. Minä en tiedä mitään, mutta luulen, että sinun kannattaisi lukea isäsi päiväkirjoja. Niistä olettaisin löytyvän moneen kysymykseen vastauksen.
    Dariot otti miekan käteensä ja katseli sitä. Punnitsi sitä ja siirteli kädestä toiseen. Lopulta hän sai sanotuksi.
    - Kiitos, miten voin korvata tämän? Voisin tehdä sinulle vaikka uuden ruokapöydän. On isäni sen verran minulle puusepän töitä opettanut. Sanoi Dariot.
    En tarvitse mitään. Mutta yritä jotenkin pelastaa ystäväsi. Minä kyllä autan, tietenkin siinä määrin missä voin.
    Dariot nousi ylös tuolistaan ja lähti kohti rappusia. Takaansa hän vielä kuuli Karlin huikkaavan.
    - Ole Dariot Jarahin poika varovainen, äläkä tee mitään typerää.

    -------------------------------------------------------------------
    Osa 3

    Dariot käveli torilla ja vilkuili epäluuloisesti ympärilleen. Myös ihmiset vilkuilivat pelon ja epäluulon sekaisilla ilmeillä Dariottia ja hänen miekkaansa. Hän ei enää uskaltanut liikkua ilman sitä.
    Torilla oli poikkeuksellisen vähän melua. Ihmiset olivat jostain syystä hermostuneen oloisia ja epäluuloisia kaikkea kohtaan. Kauppiaat yleensä huusivat ja mainostivat tuotteitaan suureen ääneen, mutta nyt kukaan ei huutanut. Kaikilla oli vakavat ilmeet ja ihmiset välttivät katsomasta toisiaan silmiin. Hän havaitsi ihmisten antavan tietä jollekkin ja Dariot näki syyn. Yksi näistä viidestä ratsastajasta käveli torilla juuri häntä kohti. Ilmeisesti ratsastaja ei ollut tunnistanut häntä, sillä olihan hänellä uudet vaatteetkin. Dariot pysähtyi nähdessään hedelmä kojun, joka oli vähän matkan päässä oikealla. Hän kääntyi ja käveli sitä kohti. Dariot toivoi ratsastajan kävelevän hänen ohitseen.
    Hän osti kojusta omenan, vilkaisi taakseen ja kirosi. Ratsastaja käveli kojua kohti katse liimaantuneena häneen. Dariotin karvat nousivat pystyyn. Hän melkein hätääntyi, ratsastajan tultuaan samalle kojulle ostamaan jotain hedelmää mistä Dariot ei ollut kuullutkaan.
    Ratsastaja lähti kävelemään poispäin kojusta hedelmän saatuaan, ja Dariot huokaisi ääneen helpotuksesta. Dariot empi vain hetken ja vaan lähti sitten seuraamaan ratsastajaa.
    - Toivottavasti tuo murhaaja ei huomaa että minä seuraan häntä. Ehkä saan jotain selville ehkä en, mutta tämä tilaisuus on varmasti ainutkertainen kostaa edes vähän isäni kuolemaa.
    Dariot ei edes itse tajunnut laittaneensa käden miekan kahvalle, koska murhamiehen tarkkailu vei kaiken hänen huomionsa. Hän ei nähnyt edes sitä, että häntäkin seurattiin.
    Joku mies kulki hänen takanaan. Miehellä oli musta takki ja housut viitta hänellä oli aavistuksen vihertävän värinen. Miehellä oli huppu päässä, joka teki varjon hänen kasvoilleen. Kasvoille joista vain nenä, huulet ja leuka näkyivät selvästi hupun varjon alta. Vain jos tarkoin olisi katsonut niin olisi erottanut kiiluvat silmät, jotka välillä pilkistivät esiin hupun varjon alta. Miehen kasvoilla oli ilkikurinen virnistys.
    Murhamies kääntyi kapealle kujalle, jonne aurinko ei paistanut. Myös pilvet pimensivät aurinkoa peittämällä sen taakseen. Pilvet olivat täysin mustia ja kamalan paksuja. Ne olivat niin paksuja, että kirkas päivä oli muuttunut iltahämärän tapaiseksi hämäryydeksi.
    Dariot seurasi miestä kujalle, mutta miestä ei näkynyt. Dariot lisäsi vauhtiaan ja saavutti kuin saavuttikin murhamiehen taas näköpiiriinsä. Kujalla oli tynnyreitä, roskasäiliöitä, kärryjä ja muuta tavaraa joita Dariotin täytyi väistellä.
    Alkoi sataa vettä. Ensin vain muutama pisara mitkä tippuivat epäsäännöllisin väliajoin Dariotin naamalle. Sade kuitenkin yltyi lopulta ripeskelyksi ja Dariot veti huppunsa päähän. Jossain välähti salama ja kuului kamalan kova jyrähdys. Yhtäkkiä taivas oli täynnä salamointia ja jyrähtelyä.
    Dariotista tuntui, että maa vapisisi jyrähtelyjen tahtiin, mutta se oli sentään pelkkää mielikuvituksen aikaansaannosta. Salamoiden tekemä valo välkkyi maassa kuin lepattavan kynttilän valo pimeässä huoneessa, mutta paljon paljon voimakkaampana.
    Dariot päätti juosta murhamiehen kiinni, koska arveli jyrähdyksien ja rankkasateeksi yltyneen vedentulon peittävän hänen juoksustaan kuuluvat askeleet. Hän alkoi juoksemaan ja saavutti murhamiestä. Dariot veti miekkansa esiin ja juoksi kohti murhamiestä. Dariotin tarttuessa miekkaan hän tunsi outoa kihelmöintiä. Hän muisti tunteneensa samanlaista kihelmöintiä koskettaessa isän arkussa olevaa esinettä joka näytti siihen katsovan ihmisen kuvan.. Kihelmöinti alkoi kämmenestä ja levisi hänen kättään pitkin koko vartaloon. Se oli hyvin miellyttävää ja jollain tapaa myös pelottavaa. Murhamies kääntyi katsomaan taaksensa, mutta kääntyikin taas ja jatkoi matkaansa normaalisti.
    Dariot oli kaatua hämmennyksestä.
    - Eikö tuo murhaaja muka nähnyt minua? Onko tämä jonkinlainen ansa ja tuo mies vain tarkisti minun seuraavan häntä.
    Dariot jatkoi epäilyistään huolimatta juoksuaan. Hän Saavutti murhamiehen, laittoi miekan terän hänen kaulalleen ja huusi.
    - Pysähdy tai viillän kaulasi auki! Käänny minuun päin senkin murhaaja! Äläkä yritä mitään temppuja!
    Mies pysähtyikin ja kääntyi kohti Dariottia. Murhaajan silmät laajenivat kauhusta ja leuka liikkui, aivan kuin hän yrittäisi puhua, mutta sanoja ei vain kuulunut. Mies vilkuili ympärilleen, ollen aivan kauhuissaan. Hän ei kertaakaan katsonut Dariottia päin, eikä miekkaa.
    - Mitä tämä on? Näyttäydy! parkaisi mies kauhun kangistamalla äänellään.
    Dariot ei ymmärtänyt, vaan luuli pelon sekoittaneen miehen pään.
    - Ole hiljaa ja kävele sinne minne minä käsken, tai tapan sinut tähän kujalle koirien syötäväksi.
    Dariot alkoi ladella miehelle ohjeita mihin kävellä ja piti miekanterää kokoajan miehen kaulalla. He kävelivät näin tätä kujaa suoraan aina Karlin pajan kohdalle. Vasta sitten he poistuivat kujalta ja kiiruhtivat Karlin talon ovelle.
    - Koputa! Käski Dariot.
    Murhaaja nosti hitaasti kättään ja koputti. Meni hetki ennen kuin Karl avasi oven.
    - Mitä tämä oikein tarkoittaa? Kysyi Karl.
    Murhaaja änkytti jotain epäselvää ja Karl veti jo ovea kiinni, mutta Dariot ehti estää sen.
    - Päästäisitkö meidät sisään Karl? Kysyi Dariot.
    - Karl etsi katseellaan Dariottia, mutta ei nähnyt murhamiehen lisäksi ketään. Dariot?
    Dariot laittoi miekkansa huotraan ja se omituinen kihelmöinti lakkasi. Samassa Karlin silmät laajenivat ja suu aukesi.
    - Miten sinä tuon teit? Kysyi Karl järkyttyneenä.
    - Minkä? Mitä tarkoitat? kysyi Dariot hieman jo ärtyneeseen sävyyn.
    Karl antoi asian kuitenkin olla ja päästi Dariotin ja murhamiehen sisään taloonsa.
    - Karl! Tuo köyttä ja sido tämä murhaaja.
    Karl katsoi Dariottia kummissaan ja pyöritteli päätään. Hän katosi kuitenkin pajan takahuoneeseen.
    - No tuleeko sitä köyttä, vai täytyykö sekin etsiä itse? Huusi Dariot ärtyneenä.
    Karl ilmestyi takahuoneesta köyden kanssa ja alkoi sitoa miehen käsiä selän taakse. Karl sitoi myös miehen jalat nilkoista yhteen.
    Dariot tuuppasi Karlin syrjään ja löi miestä nyrkillä. Murhaaja kaatui lattialle ja vapisi silmät laajentuneena kauhusta. Murhaaja laski vetensä housuun ja oli täysin poissa tolaltaan.
    Dariot potkaisi murhaajaa päähän. Hän oli raivoissaan ja hänen äänensä värisi. Hänen koko ruumiinsa tärisi raivosta.
    - Mitä tahdotte minusta? Huusi Dariot raivonsekaisella äänellä. - Te kuolette kaikki, koska tapoitte isäni!
    Murhaaja oli jo hiukan tässä ulottuvuudessa eikä enää vaikuttanut pelokkaalta.
    - Se oli pakko tehdä! Jarah Hope oli menetetty varjolle. Hän sekosi menetettyään Toivon kruunun ja hän alkoi takoa pahoja esineitä. Tuo miekka, se on ilmeisesti isäsi tekemä, koska sinulla on voima käyttää tuota asetta niin olet kruunun valittu. Jos tuo miekka on isäsi tekemä niin se on paha ja myös sinut on menetetty.
    Meidät lähetettiin etsimään sinua, mutta tulimme ilmeisesti liian myöhään.
    Dariot muisti lukeneensa isän päiväkirjasta järjettömiltä vaikuttavia asioita. Runoja, ennustuksilta vaikuttavia katkelmia, mutta vasta nyt hän ymmärsi mitä tämä kaikki oli. Hän vaipui ajatuksiinsa.
    ”Isäni, hän oli siis pahuuden riivaama ja jos tuo murhaaja puhuu totta niin minäkin olen.”
    Dariot potkaisi murhaajaa ja murhaaja ynähti.
    - Minä en usko sinua senkin kirottu valehtelija! huusi Dariot raivoissaan ja potkaisi miestä uudelleen.
    Samassa pajan ovi lennähti auki ja sisään astui Dariottia seurannut mies. Avonaisesta ovesta tuuli sisään rajusti ja se sai Dariotin hiukset ja viitan hulmuamaan villisti.
    - Kannattaisi uskoa. Se pitää paikkansa. sanoi mies joka oli juuri marssinut sisään.
    Ja sinusta Dariot tulee pimeyden ruhtinas ja se on kohtalosi. Karl annoitko pojalle sen miekan?
    - Annnoin Eret, tein juuri niin kuin käskit.
    Dariot ei enää tiennyt mikä on totta, mikä ei. Häntä pyörrytti ja paja alkoi huojua. Hän oli kaatua, mutta hän tarttuikin miekkaan ja tuo oudolta tuntuva kihelmöinti valtasi hänen kehonsa. Häntä ei pyörryttänyt enää ja ajatukset vaikuttivat selkeiltä.
    - Tunnetko miten pimeys virtaa sinuun Dariot? kysyi Eret, mutta Dariot ei kuullut.
    Dariot tempaisi miekan huotrastaan ja survaisi terän suoraan murhamiehen sydämeen. Nyt hänen kehoonsa levisi lämmin virtaus. Kihelmöinti muuttui lämmön väristyksiksi ja hän tunsi elävänsä ensimmäistä kertaa elämässään.
    Koskaan ei mikään ollut tuntunut näin hyvältä eikä Dariot ollut edes kuvitellut tuollaista tunnetta edes olevan. Voimaa ja valtaa päättää muiden ihmisten kohtaloista. Se oli se tunne, mutta siihen oli sekoitettu jotain outoa, joka oli pimeyttä.
    Pimeys valtasi myös huoneen, koska Dariot pyörtyi.

    Joku mies hiipi Vuorikylän kujia pitkin pysytellen varjoissa. Edes kuu ei paistanut sinä yönä puhumattakaan tähdistä. Oli täysin hiljaista, joka oli todella aavemaista. Ei tuullut, ikkunoissa ei palanut valoja eikä ketään näkynyt missään. Edes miehen askeleista ei kuulunut minkään laista ääntä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt, koska mikään ei edes liikkunut, paitsi tämä mies. Mies seisahtui majatalo Ensilumen ja kylän sepän pajan väliin. Dariot ei nähnyt miehen kasvoja koska miehellä oli huppu joka loi pimeyden jo ennestään varjoisille kasvoille, mutta mies oli tutun oloinen. Mies hiipi Ensilumen ovesta sisään.
    Hän käveli majatalon saliin missä oli tiski ja kymmenen pöytää. Ketään ei näkynyt ja mies jatkoi matkaansa rappusiin mitkä veivät asiakkaiden huoneisiin.
    Mies hiipi käytävää pitkin katse nauliintuneena erääseen oveen, joka oli käytävän toisessa päässä. Hän seisahtui sen kohdalla ja avasi sen. Huoneessa oli viisi nukkuvaa miestä. Huoneeseen oli ilmeisesti tuotu kaksi lisäsänkyä. Nämä neljä sänkyä sijaitsivat seinien vieressä kaksi molemmilla puolilla vierekkäin. Sänkyjen päädyt osoittivat keskelle huonetta. Näissä sängyssä makasi neljä miestä.
    Viides makasi lattialla käsistään sidottuna ja pää peitettynä hupulla.
    Mies veti miekkansa huotrasta ja kohotti sen. Hän astui muutaman askeleen eteenpäin ja katkaisi nukkuvalta mieheltä kaulan.
    Dariot tunsi lämpimän väreilyn kehossaan joka voimistui kun tämä mies sivalsi vielä kolmelta nukkuvalta mieheltä päät poikki.
    Mies asteli lattialla nukkuvan vangin luokse ja veti häneltä hupun pois päästä. Dariot tunnisti vangin, joka oli Peter.
    Mies tönäisi Peterin maahan ja kohoitti miekkansa. Huppu valahti miehen niskaan, eikä enää varjostanut tai pimeyttänyt miehen kasvoja. Dariot näki itsensä miekka kohotettuna parasta ystäväänsä vastaan.
    Hän hätkähti hereille sänky aivan hiestä märkänä. Hän oli vielä Karlin asunnossa. Ilmeisesti vierashuoneessa, joka oli Dariotilta jäänyt huomaamatta aikaisemmin. Ovi lennähti auki ja Dariot näki itsensä taas. Tällä kertaa tuo toinen Dariot oli hiukan eri näköinen. Hän oli läpikuultava ja jotenkin kuolleen näköinen.
    - Minä olen sinun pahuutesi tiivistymä, varjosi. Voit kutsua minua vaikka varjoksi. Näit varmaankin yöllä unta siitä mitä tein. Se ei ollut tavallista unta, koska se tapahtui oikeasti. Kuten huomaat niin sinulla ei ole varjoa lattiassa, koska olen nyt tässä erkaantuneena sinusta.
    Dariot oli noussut seisomaan ja katsoi nyt lattiaa missä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla hänen varjonsa, mutta hänen varjonsa seisoi erkaantuneena hänen edessään. Dariot nosti hitaasti katseensa lattiasta ja katsoi varjoaan kysyvästi.
    Hän ei pelännyt varjoa, tai hän ei pelännyt enää mitään. Hän ei tuntenut enää mitään isäänsä kohtaan tai ylipäätään mitään kohtaan. Ainoat tunteet mitä hän tunsi ja edes halusi tuntevansa oli viha, raivo ja vallan tunne. Hän ei tiennyt mistä tuo halu vallan tunteeseen tuli, mutta sitä hän tunsi myös.
    Lisäksi hän tunsi että jotain puuttui. Aivan kuin hänestä olisi revitty osa pois. Hän tunsi aukon josta oli revitty jotain pois se aukko oli noin puolet siitä mitä oli jäljellä. Ja jäljellä oli vain hänen pimeät puolensa.
    Varjo kumarsi hänelle.
    - Ruhtinas, Ymmärrät paremmin, jos tulen osaksi sinua. Voin keskustella kanssasi ajatuksilla.
    Dariot ei ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt alkuunkaan mitä oli meneillään ja mitä oli tapahtunut hänen pyörtymisensä jälkeen.
    Varjo syöksyi häntä kohti, mutta ei törmännytkään vaan Dariot tunsi kuinka tuo aukko täyttyi pahuudella. Pahuudella mikä oli syrjäyttänyt aukossa olevan hyvyyden. Aukko ei kuitenkaan täyttynyt kokonaan pahuudella sillä pahuuden sisään aivan aukon keskelle oli jäänyt hiukan, mutta vain hiukan hyvyyttäkin. Pahuus vain kiertyi sen ympärille, mutta ei pystynyt tuhoamaan sitä.

    Nyt hän ymmärsi. Hänestä oli revitty kaikki hyvyys pois ja vain hänen pimeät puolensa olivat jääneet jäljelle tuon aukon viereen, tai niin varjo luuli.
    Miekan pimeys oli saanut tuon aikaan. Lisäksi hänen oma pimeä puolensa kopioitui ja tiivistyi varjoksi, joka nyt täytti hänen hyvän puolensa aukkoa, paitsi sitä kohtaa mihin oli jäänyt hiukan hyvyyttä.
    Last edited by zattar1; 03-23-2011 at 03:37 PM.

  2. #2
    Tarinamaisteri jorre's Avatar
    Join Date
    Nov 2009
    Location
    Aamu-usvainen niitty
    Posts
    765

    Default

    Jee. Eka kommentoija.

    Aloitetaampa vaikka kuvailusta:

    Kuvailusi oli yllättävän laadukasta verrattuna että kirjoitit ensimmäistä kertaa (ainakin tänne) ja se on iso plussa. Varsinkin alussa kuvailu oli onnistunutta.
    Tiettyä syvyyttä kuvailuun olisi kuitenkin kaivannut. Miltä hahmoista tuntui?Miten Dariot kesti isänsä kuoleman?
    Eli kuvailua juuri näiden tunteiden osalta kannattaa vastaisuudessa lisätä. Asiakuvailu kun on nyt jo ihan hyvällä mallilla.

    Tarinan kulku oli hiukan vaihtelevaa. Alussa kuvaillaan hartaasti huonetta ja muuta sälää, mutta sitten lähetään ratsastamaan, ja loppupäivä on samassa määrässä tekstissä kuin alku. Tarinan loppuosaa voisi helposti pidentää juuri tuolla syvemmällä kuvauksella. Tässä esimerkki:
    "Dariot havahtuu kuullessaan hevosten kavioiden äänen uudestaan. Niiden kaiku jähmettää hänet, ja saa adrealiinin virtaamaan taas kovempana. Nyt on toimittava nopeasti, sillä nuo pahaa enteilevät äänet lähestyvät hurjaa vauhtia"

    Sitten itse tekstin rakenteeseen. Tekstisi oli hiukan tönkköistä sivulauseitten puutteen vuoksi. Kokeile vastaisuudessa käyttää myös sivulauseita, ne tekevät tekstistä huomattavasti sulavampaa ja mukavampaa luettavaa. Löysin myös muutamia lause- ja kirjoitusvirheitä, mutten niitä ota tässä nyt esille, sillä niitä ei ollut mitenkään erityisen paljon.

    Jatka vaan ihmeessä kirjoittamista. Sinulta selvästi löytyy siihen taitoa kunhan vain saat vähän harjoitusta.
    Kaivostyöläisen kolmas osa ilmestyy tällä viikolla.

  3. #3
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Default

    Laitoin sen neljännen osan nyt sitten tähän kun joku valopää on keksinyt laittaa maksimi merkkimäärän tänne foorumille....

    ------------------------- OSA 4

    Dariot nauroi, koska nyt hän ymmärsi kaiken. Se ääni joka aikaisemmin oli puhunut hänelle olikin ollut hänen pimeä puolensa ja puhunut hänen hyvälle puolelleen.
    Näky taas oli ollut sekoitus mennyttä ja tulevaa. Hän oli nähnyt isänsä kuoleman, joskin varmasti osittain kuvitellusti. Tuleivaisuuteen hän oli nähnyt vain viittauksen. Näyssähän hän hyökkäsi murhaajien kimppuun. Näin kävikin, mutta hänen varjonsa teki sen. Ilmeisesti varjolla oli jonkinlainen yhteys hänen alitajuntaansa.

    Andreas ei tiennyt missä oli, hän ei nähnyt nenäänsä pidemmälle ja oli hätääntynyt. Hän ei tuntenut maata jalkojensa alla ja polki jaloillansa tyhjää. Oli täysin pimeää ja tyhjää, tämänlaista pimeyttä Andreas ei ollut kuvitellut olevankaan.
    Andreas ei ollut täysin vielä sisäistänyt asiaa, vaan oli jonkinlaisessa shokkitilassa. Tyhjyydessä hän oli ensin luullut näkevänsä unta ja oli nipistänyt itseään. Silloin vasta järisyttävän järkyttävä totuus oli alkanut valjeta Andreasille.
    Andreas oli suuresti järkyttynyt ja itki, koska hänen paras ystävänsä luotettava toveri ja paljon, paljon muuta oli tehnyt sen mitä ei tekemättömäksi enää saa.
    Hänen ainoa kuuntelija epätoivoisilta tuntuvina hetkinä, ainoa ihminen johon hän täysin luotti, ainoa paras ystävä oli pettänyt hänet, mutta Andreas ei tiennyt miksi. Sitä kysymystä hän karjui itkuisella äänellä.
    ”Miksi? Miksi? Miksi Dariot miksi?”
    Saamatta vastausta tyhjyydestä hän alkoi hiukan tuntea raivoa ja epätoivoakin. Andreas ei hengittänyt, koska hänen ei tarvinnut. Hän yritti nähdä, mutta ei nähnyt. Hän ei nähnyt mitään, ei edes omia käsiään, vaikka kuinka läheltä katsoikin.
    Jokin veti Andreasiä puoleensa. Hän tunsi sen selvästi, mutta sitä hän ei tiennyt mikä se oli. Andreas tiesi vain liikkuvansa sitä kohti. Sitäkään Andreas ei tiennyt miten, koska hän ei tuntenut liikkuvansa.
    Äkkiä hän näki! Hän näki jotain himmeää valoa kaukana edessään. Tuo valo veti Andreasiä puoleensa, kuin magneetti.
    Nyt hän tiesi että liikkui, koska valo minkä hän näki tuli lähemmäksi ja muuttui kokoajan hiukan kirkkaammaksi.
    ”Enää hiukan niin pääsen tuon valon luokse, mutta mikä kumma tuo oikein on?” Ihmetteli Andreas mielessään.
    Pian tuo valo saavutti Andreasin ja hän ymmärsi valon liikkuvan. Hän itse oli räpiköinyt tyhjyydessä täysin paikoillaan.
    Tuon valon tullessa lähemmäksi hänen ajatukset vähäkerrassaan kävivät kevyemmiksi ja suuntautuivat pois päin Dariotista, kunnes hänen koko huomiokykynsä oli kiinnitettynä valoon, valoon joka oli muuttunut jo erittäin voimakkaaksi.
    Valo ympäröi Andreasin. Tuo valo, tai paremminkin kirkkaus tai jotain vielä sitäkin voimakkaampaa ympäröi hänet täysin.
    Andreasin silmiä alkoi särkeä ja hänen täytyi sulkea ne. Sekään ei riittänyt ja hän laittoikin kämmenensä silmien eteen, koska nyt silmiin suorastaan koski.
    ”Aikasi ei ole tullut vielä.” kuului ääni, ääni jollaista Andreas ei ollut eläessään kuullut.
    Tuo ääni jopa tuntui, se tuntui taivaalliselta. Ääni sai hänen ihonsa kihelmöimään ja tuntemaan kaikki positiiviset tunteet kerralla. Yksi kuitenkin tuli ylitse muiden ja se oli ilo.
    Hän kykeni jopa haistamaan tuon äänen, ääni tuoksui siltä kuin siinä olisi ollut yhdistettynä maailman kaikki hyvältä tuoksuvat asiat.
    Ja entä miltä tuo ääni kuulosti, se oli uskomatonta ja Andreas itki onnesta. Ääni oli kuin hennolla ja kauniilla enkelillä, mutta myös samalla se kuulosti siltä kuin vuoret olisivat jyrähdelleet toisiaan vasten, tai taivas olisi tippunut maahan.
    ”Minä palautan sinut takaisin, koska sinulla on tärkeä osa tulevissa tapahtumissa. Se on ennalta määrättyä ja se on kohtalosi.
    Annan sinulle jotain hyvin erikoista, eikä tätä ole tehty koskaan aikaisemmin, mutta se on osa tätä sinun kohtaloasi niin kuin tämä meidän tapaamisemmekin.
    Kuuntele tarkkaan nyt Andreas. Ihmisillä on sisimmässään kaksi sielua, koska pahuus saastutti puolet ihmisen sielusta ja saastunut puoli irtaantui puhtaasta. Paha sielu heijastuu ihmisen varjona maahan ja mitä tummempi varjo niin sitä voimakkaammin paha sielu on vallassa. Muilla roduilla ei ole varjoja ollenkaan, koska pahuus ei ole vielä saanut otetta noista roduista.”

    Andreas oli aivan hämillään, tässä oli kysymys siihen miksi muilla roduilla ei ollut varjoja, ja miksi ihmisillä oli varjo ja miksi eri ihmisillä oli erilaisia varjoja. Tätä kysymystä olivat viisaimmat yrittäneet selvittää vuosituhansia.

    Tuo kirkkaudesta tuleva ääni jatkoi: ”Varjo ei kuitenkaan täysin onnistunut tavoitteessaan, sillä sen tarkoitus oli saastuttaa koko ihmisen sielu eikä luoda pahaa sielua hyvän rinnalle, tuolloin olisi ihminen muuttunut pahaksi ja olisi rotu päätetty tuhota.
    Kun paha sielu tuli ihmiseen, niin samalla hetkellä ihminen ymmärsi hyvän, pahan, väärän ja oikean ja pystyy siksi nyt itse päättämään kumpi sielu vallan saa, mutta ei se tietoisesti yleensä tapahdu.
    Lisäksi puhdas sielu on voimakkaampi, kuin paha ja on näin luonnostaan vallassa vastasyntyneillä lapsilla.
    Se kumpi sielu saa vallan myöhemmin riippuu ihmisestä itsestään ja siitä miten häntä opetetaan ja kasvatetaan.
    Paha sielu saa siis joskus vallan ihmisessä, mutta on olemassa ihmisrodun edustaja josta jo ennustuksissa kerrotaan. Hänen paha sielunsa saa vallan ja hyvä sielu revitään irti. Hänen varjonsa, eli pahan sielun heijastus herää ja ottaa hyvän sielun jättämän aukon ihmisen sisimmässä.
    Tuo varjo jota myös pahuuden sielun tiivistymäksikin kutsutaan, voi erkaantua ihmisen sisimmästä ja liikkua kyseisen ihmisen näköisenä, mutta vain öisin voi hirmuteot tapahtua varjon osalta, koska päivisin varjo ei voi kiinteää muotoa saada ja näkyy siksi vain pahan sielun heijastuksena maassa.
    Tämä ihminen ja minun kertomani muut asiat ovat jo tapahtuneet, ja siksi tämä on juuri oikea hetki, hetki jonka kohtalo on määrännyt.
    Minä en voi nousta kohtaloa vastaan ja kohtalo ohjailee minua, koska minä tiedän kohtaloni enkä siksi voi sitä muuttaa.
    Sinä, ihminen joka kohtaloon on sidottu, mutta silti niin vapaa ja tulevasta tietämätön voit päätöksilläsi kohtaloasi rakentaa.”
    Andreas ei saanut suusta sanaakaan, vaikka olisi halunnut. Hänen päänsä oli täynnä kysymyksiä, joita hänen olisi tehnyt mieli kysyä, kuten mikä tai kuka sinä olet, missä minä olen, kuka tuo ihminen on ja miksi kerrot tämän minulle?
    Andreasiä raastettiin revittiin ja poltettiin sisältä hän huusi tuskasta, mutta sitä ei onneksi kestänyt kuin hetken. Nyt hän tunsi itseensä virtaavan jotain, se jokin täytti hänen sisimpänsä ääriä myöten ja vahvisti häntä. Enää hän ei ollut epävarma mistään, tai ainakin hän oli varma siitä, että palvelisi hyvyyttä koko loppuelämänsä.
    ”Andreas, minä kitkin sinusta pahan sielun lopullisesti irti ja annoin sinulle tuon kyseisen ihmisen hyvän sielun tilalle ja solmin sen ja omasi yhteen. Sinulla on nyt täysin puhdas hyvä sielu ja mikä tärkeintä, vain yksi sielu. Tunnettakoon sinua tästä lähtien nimellä ”Varjoton”
    En paljasta tämänhetkisestä kohtalostasi mitään, jotta voit sitä itse muuttaa.”
    Lopulta tuo kirkkaus ja ääni hävisivät ja Andreas oli jälleen tyhjyydessä. Pianpa hänet tempaistiin matkalle sekä toiselle, jonka hän muistaisi aina.
    Andreas alkoi liikkua tyhjyydessä vauhti kasvoi ja nyt hän näki kirkkaita valopisteitä edessään ja yläpuolella. Pian valopisteitä oli hänen alapuolellaan ja sivuilla.
    Andreas kiisi valojen ohitse edelleen kasvavalla nopeudella. Hän ymmärsi niiden olevan samoja valopisteitä, joita on taivaankansi öisin täynnä, eli tähtiä.
    Nyt nuo tähdet vilisivät hurjaa vauhtia hänen ohitseen. Itse asiassa hänen ohitseen kiisi tähtiä kirkkaita, planeettoja pyöreitä, galakseja suuria ja universumeja valtavia sekä vielä äärettömyyttäkin enemmän, loputtomasti tyhjyyttä ja tyhjyyttä.
    Lopulta hän ei erottanut yksittäisiä tähtiä, planeettoja, tai mitään muutakaan vaan näki enää pelkkiä viivoja jotka vilisivät ja kieppuivat hurjasti hänen ympärillään, eikä ollut enää yhtään varma olivatko ne edes planeettoja ja universumeita. Se jäikin Andreasin viimeiseksi mietteeksi, koska hän menetti tajuntansa.

    Anna oli herännyt aikaisin aamulla outoon tunteeseen. Kaikki ei ollut kohdallaan hän oli yöllä nähnyt kamalan painajaisen. Painajaisessa Dariot oli surmannut ystävänsä Andreasin joka oli ollut unessa vankina kylän majatalossa. Dariot oli surmannut myös neljä hyvyyden Lähettilästä, missä lie viides.
    Häntä kylmäsi koska hyvyyden Lähettilään murhaaminen oli kamala rikos mistä seurasi hidas ja tuskallinen kuolemanrangaistus.
    Anna istui keittiössä juoden teetä. Aurinko oli juuri nousemassa ja hän katseli sitä lasittuneella katseellaan ja ajatuksiinsa vaipuneena.
    Anna piti auringon laskuista ja sen nousemisesta. Se oli hänestä kaunein näky mitä tässä maailmassa oli olemassa. Kun auringon ensimmäiset säteet osuu puiden latvuksiin niin se näyttää siltä, että puun latvukset olisivat kultaa.
    Unelmoijaksi Ralf häntä aina haukkui, niin ehkä hän olikin hiukan unelmoija. Ei hän kuitenkaan laiska ollut. Ehei, Anna ahkeroi puodissa sen minkä kerkesi ja puodin sulkemisen jälkeen hän tutki ennustuksia.
    Vanhan rouvan hahmo ja puoti olivat vain teatteria, eikä hän Ralfin kanssa naimisissakaan oikeasti ollut. Nimet Anna ja Ralf olivat tietenkin myös teatteria täysin turvallisuus syistä ja heidän oikeat nimensä olivat Mary ja Ethan.
    Hän ja Ethan olivat viisaiden neuvoston jäseniä ja tutkivat molemmat ennustuksia. He olivat saaneet tietoonsa Jarah Hopen piilopaikan ja muuttaneet lähistölle tarkkailemaan miestä.
    Liian myöhään he olivat tajunneet Jarahin menettäneen järkensä. He olivat ilmoittaneet hyvyyden sanansaattajien johtajalle ja tehtävän antajalleen Adamille Jarahin sekopäisyydestä.
    Adam oli ilmeisesti antanut täysin idioottimaisia käskyjä, sillä nyt Jarah oli kuollut. Se oli järkyttänyt Marya suuresti, koska Jarah olisi täytynyt vangita. Ehkä hänen hulluutensa olisi ollut parannettavissa.
    ”Missä hiivatissa se Ethan viipyy. Käskin hänet ottamaan selvää onko uneeni uskomista”
    Mary nousi pöydästä ja alkoi pestä astioita. Hän siivosi aina silloin, kun oli hermostunut, tai vihainen.
    Huone oli perinteinen vuorilaaksolainen keittiö. Mary oli yrittänyt sisustaa taloa, mutta huonolla menestyksellä, sillä hän pelkäsi liiallisen poikkeavuuden muiden taloihin herättävän liikaa huomiota ja vaarantavan koko tarkkailuoperaation.
    Mary oli sitä mieltä ettei Jarah ei ollut mikään idiootti ja jos epäilyksiä olisi tullut hänen mieleensä, niin olisi hän liuennut vähin äänin piilopaikastaan.
    Maryn tiskatessa astioita oli Ethan tullut huomaamatta keittiönpöytään ja näytti järkyttyneeltä.
    ”Mary.”
    Mary pelästyi, koska oli täysin uppoutunut ajatuksiinsa ja pudotti juuri kuivaamansa posliinikannun jonka hän oli ostanut kalliilla hinnalla kylän torilta.
    ”Älä säikyttele minua noin! Kuinka monta kertaa minun täytyy sinulle sanoa, ettet saa tulla noin hiljaa minun taakseni!”
    ”Olen pahoillani.” Mutisi Ethan edelleen oudon näköisenä.
    Ethan oli vähänaikaa hiljaa ja tuijotti lasittuneella katseella johonkin, johonkin tyhjyyteen. Lopulta hän huokaisi ja kasvoille tuli päättäväisempi ilme. Ethan oli pohtinut äsken asioita hyvin tarkkaan.
    ”Mary, olit oikeassa. Majatalo Ensilumesta on löydetty viiden miehen ruumiit. Neljä ruumista kuului hyvyyden sanansaattajille ja yksi ruumiista oli Andreasin. Ruumiit oli löytänyt koeajalla oleva palvelustyttö joka oli mennyt vahingossa siivoamaan väärää huonetta.
    Viidennestä Lähettiläästä tai Dariotista en kuitenkaan kuullut yhtään mitään. Lisäksi se seppä nimeltä Karl on myös kadonnut, kuin maan nielemä.”
    Yleensä Mary oli se joka tiedusteli huhuja ja puheita esittämällä juoruakkaa samalla kun hän kertoi meheviä juoruja kyläläisistä sai hän itsekin tietoja, sillä eihän keskustelu ole yksipuolista.
    Tällä menetelmällä hän oli onkinut tiedot Jarahin hulluudesta.
    Tänään hän ei pystynyt metsästämään tietoja, koska oli niin järkyttynyt unesta jonka oli nähnyt, siksi Ethan oli sanonut, että menee itse, koska Mary oli poissa tolaltaan.
    ”Mary ymmärräthän sinä mitä tämä kaikki tarkoittaa?” kysyi Ethan.
    ”En ole varma, en ollenkaan varma mistään, enkä voin kun vain arvailla mitä täällä on ollut tekeillä.
    Ensinäkin tulkitsin uneni ja niin järkyttävää kuin se onkin mielestäni Dariot on ennustuksien ruhtinas, ja on hyvin todennäköisesti myös kruunun valittu sillä Jarah on sanonut kruunun valitsevan aina voimakkaan ihmisen jättäen huomioimatta onko tämä hyvä vaiko paha ja on hän myös maininnut, että kruunu saattaa valita edellisen valitun verisukulaisen.
    Pohdin untani tarkasti ja tajusin erään huomaamatta jääneen seikan. Se joka murhasi lähettiläät ja Andreaksen oli Dariotin varjo. Tästä voimme päätellä hänen olevan pimeyden ruhtinas. Muistathan, että eräässä ennustuksessa puhutaan varjosta, joka saapuu ruhtinaan edellä. Tuollaisia varjoja voi olla vain yksi kerrallaan ja se kuuluu aina pimeyden ruhtinaalle.” selitti Mary unohtaen, että seinilläkin on korvat.
    ”Hys, älä puhu niin kovaa” torui Ethan Marya ja jatkoi: ”Mitä me nyt teemme? Pitäisikö minun mennä utelemaan lisää? Eihän sitä tiedä, jos joku on sattunut näkemään jotain.”
    ”Ei älä mene, se voi olla jopa vaarallista. Täällä on varmasti paljon enemmän pimeitä sieluja, kuin hyviä. Hehän ovat voineet jo tunnustaa Dariotin ruhtinaakseen, jos ovat löytäneet hänet käsiinsä. Ties mitä hirmutekoja täällä aletaan pian tehdä, jos noin on.
    Ehdotan matkustamista neuvoston luokse, koska siellä toivottavasti tiedetään mitä tehdä, jos he eivät tiedä niin ei tiedä kukaan muukaan.”
    Ethan pomppasi tuolista heti tuon kuultuaan. ” Minä menen satuloimaan hevoset. Pakkaa sinä sillä välin kaikki tarpeellinen muona ja muut tarvikkeet. Älä ota mitään ylimääräistä, äläkä varsinkaan mitään rojua. Tuskin ne täältä mihinkään katoavat, ellei koko kylä muutu Varjojenlaakson tapaiseksi jäätyneeksi painajaiseksi.”

    Adam käveli hermostuneesti edestakaisin työhuoneensa pöydän edessä pitäen käsiään selän takana. Oikeassa kädessään hän piti juuri lukemaansa raporttia, jossa kerrottiin Vuorilaaksoon lähetetyistä hyvyyden lähettiläistä.
    Hänen pöytänsä oli suuri, ainakin sen kolme metriä pitkä ja tietenkin se oli valmistettu parhaasta puusta eli tammesta. Huone ei itse asiassa ollut kamalankaan suuri, vaikka pöydän koosta voisi niin päätellä.
    Ainakaan se ei ollut niin suuri, mitä hänen arvossaan oleva ihminen olisi voinut käyttää. Hän tiesi, että joillain hänen alaisistaan oli suurempi huone. Adam ei kuitenkaan pitänyt työskentelystä isoissa huoneissa.
    Pöytä oli huoneen perällä ja tietenkin siinä istuttiin kasvot kohti ovea. Itse huone oli viisi metriä leveä eli seinän ja pöydän reunojen väliin jäi noin metrin väli molemmille puolille.
    Huoneessa ei ollut muita hänen lisäkseen, koska hän oli ajanut viestin tuoneen lähetin ulos karjuen tälle naama punaisena. Nyt hän kuitenkin jo katui reaktiotaan, koska hermojensa menettäminen ei antanut koskaan vakuuttavaa kuvaa ja saattoi aiheuttaa jos jonkinmoista huhupuhetta.
    ”Toivottavasi se lähetti osaa pitää suunsa supussa tuosta äskeisestä” ajatteli Adam täristen samalla raivosta.
    Hänen mielessään kävi kutsua lähetti takaisin ja mainita asiasta, mutta sen ajatuksen Adam torjui jyrkästi. Ei ollut hyvästä näyttää alaisilleen, että oli tehnyt virheen ja tuollainen käytös saattaisi vaikuttaa epätoivoiselta ja heikolta.
    Hän ei halunnut vaikuttaa epätoivoiselta, eikä etenkään heikolta vaan hän tahtoi olla vahva ja täysin itsevarma.
    Hän oli saanut Marylta ja Ethanilta kiireellisen viestin Jarah Hopen Hulluudesta. Niin mahtavan ja voimakkaan miehen sekopäisyys oli erittäin vaarallinen asia. Siksi hän oli käskenyt lähettää viisi luotettavaa Hyvyyden lähettilästä eliminoimaan mahdollisen vaaran.
    ”Ei Jarah minulle ole vaaraksi, mutta toisaalta taas on. Jarah oli neuvoston jäsen ennen kuin katosi, jos viisaiden salaisuudet pääsevät joskus vääriin käsiin, niin en uskalla edes kuvitella miten siinä kävisi.” Tuumi viisaiden neuvoston ja hyvyyden lähettiläiden johtaja Adam.
    Nyt hän oli saanut raportin jossa käy ilmi, että hänen viidestä lähettiläästään ei ollut kuulunut mitään enää viikkoon. Lähettiläiden olisi pitänyt lähettää raportti joka päivä, mutta vasta nyt heistä alettiin olla jo huolissaan.
    ”Kuka tässä on taas tyrinyt!” sihisi Adam itsestään. ”Miksi tieto ei ole tullut minulle heti, kun ensimmäinen raportti jäi saapumatta tehtävään lähetetyiltä läheteiltä. Olisin voinut reagoida tilanteeseen paljon aikaisemmin. Täytyypä kysyä selvitystä miten tämä tieto tuli vasta nyt minulle ja minkälaisia toimia alaiseni ovat aloittaneet. Varjo heidät periköön, jos he ovat tyrineet tämän täysin.”
    Samassa oveen koputettiin. Adam veti syvään henkeä ja pyyhki hikeä otsaltaan, sekä otti vakaan ja rauhallisen ilmeen. Nyrkin sisälle rypistyneen raportin hän tunki kiireesti taskuunsa. Oveen koputettiin uudelleen se oli hieman edellistä kovempi, mutta silti hillitty ja rauhallinen.
    Adam kutsui koputtajan sisään ja istui itse omaan tuoliinsa
    ”Sisään”
    Sama lähetti jonka Adam oli ajanut naama punaisena karjuen ulos astui sisään nyt hiukan aran oloisena ja kumarsi syvään.
    ”No, mitä nyt?” Kysyi Adam hippusen verran kärsimättömyyttä äänessään. Hän pureskeli huomaamatta peukalon kynttään ja hiki oli taas alkanut valua hänen otsalleen.
    ”Tu –tulin tuomaan viestiä Adam herralle.” Sopersi noin 23-vuotias lähetti. ”No anna se viesti äläkä seiso siinä paikallasi, kuin jokin arkajalka.
    Lähetti ojensi viestin Adamille kumartaen samalla. Adam avasi kuoren ja luki viestin, joka oli kirjoitettu viisaiden neuvoston omalla salakielellä.
    Kirje oli selvästi kirjoitettu kiireesti, koska käsiala oli erittäin epäselvää ja viestin sisältö ei ollut kovinkaan pitkä.

    Viestissä luki: ”Neljä lähettilästä löytyi kuolleena tänään yhdessä Jarahin pojan parhaan ystävän Andreaksen kanssa. Jarahin poika Dariot on uneni mukaan syypää tähän hirmutekoon.
    Olemme tulossa neuvoston kuultavaksi joten kerromme tarkemmat tiedot siellä. Näin kirjeitse en uskalla ilmoittaa enempää, mutta 5 vuotta kestänyt operaatio sai tänään päätöksensä.”

    - Mary.

    Adamin verenpaine alkoi nousta ja hän tärisi jälleen, koska tämäkin tieto saapui hänelle vasta näin myöhään, seitsemän päivää liian myöhään.
    Hänen kätensä ja naamansa olivat täysin märät hiestä. Nyt hän sylki kynnenpalaset suustaan ja Rypisti juuri lukemansa viestin jolla hän heitti lähettiä.
    Hän nousi ylös tuolistaan ja alkoi repimään hiuksiaan eikä itsehillinnästä ollut enää tietoakaan.
    ”Ulos! Ulos täältä, äläkä näytä enää naamaasi minulle. Kuulitko sinä, muuten sinulta lähtee pää!”
    Lähetti oli täysin kalpea ja vaikutti kivettyneen paikalleen. Äkkiä Lähetti kuitenkin kääntyi ja otti askeleen poispäin, mutta hänen jalkansa eivät toimineet ja hän kaatui maahan. Lähetti löi päänsä ja pyörtyi pöydän toiselle puolelle tulleen Adamin jalkojen juureen.
    Adam potkaisi lähettiä ja huusi vartijan huoneeseen, joka oli oven toisella puolella.
    ”Kanna tuo kömpelö idiootti pois silmistäni! En tahdo nähdä häntä tämän jälkeen enää ikinä!”
    Vartija totteli ja jaloista raahaten lähettiä kiskottiin käytävään. Vartija ei huomannut, että hänen raahatessaan lähettiä rypisti hän Adamin lempimaton.
    Adamia alkoi pyörryttää ja yhtäkkiä hänelle iski heikko olo ja siksi hänen oli nopeasti loikattava omaan tuoliinsa, muuten hän olisi saattanut pyörtynyt lattialle.
    ”En enää kestä tätä alaisuudessani on pelkkiä torvia, eikä mistään saa enää kunnon väkeä, väkeä jotka hoitaisivat tehtävänsä kunnialla!” karjui Adam naama punaisena.
    Hän istui nojatuolissaan painaen käsillään polvia rintaansa ja päätä polviin. Verenpaine alkoi viimein laskea ja tärinä muuttui hytinäksi. Hän alkoi avautua vartijalle ja pyysi anteeksi käytöstään.
    Vartija katseli esitystä silmät pyöreinä. Oli vartija kuullut ettei Adam herra ole ollut täysin oma itsensä viimeaikoina, mutta tämänlaiseksi ihmisraunioksi ja hermoromahduksen saaneeksi ei hän ollut Adam herran uskonut muuttuneen.
    Vartija poistui huoneesta lähetti mukanaan. Lähetin hän käski viedä sairastuvalle ja jäi itse vartioimaan herransa ovea.
    ”Ajatella, että hän on joskus ollut kunnioitettu uskonnollinen ja poliittinen johtaja jonka käskyjä on toteltu välittömästi ja kyseenalaistamatta. Onhan hän johtaja vieläkin, mutta ei häntä enää kuunnella samalla tavalla, kuin joskus hyvinä aikoina. Hänen mahtava vaikutusvaltansa taitaa olla nykyisin paljon pienempi, kuin ennen” pohdiskeli vartija vartioiden samalla ovea.
    Vartijan poistuttua ja vietyään tuo säälittävän arkajalkainen lähetti mukanaan otti Adam kaulastaan avaimen ja avasi työpöytänsä laatikosta lukon. Hän avasi laatikon ja nosti sen pohjan pois, koska siellä Adamilla oli salalokero. Lokerosta Adam nappasi purkin missä oli lääkärin hänelle antamaa lääkettä.
    Lääkkeen oli tarkoitus pitää hänen hermonsa kurissa ja auttaa häntä keskittymään. Se olikin auttanut vaivaan oikein hyvin, mutta nyt hän oli siihen koukussa. Hän ei enää voinut olla ilman pillereitä, koska se aiheuttaisi kamalia vieroitusoireita ja itsehillinnän menettämistä.
    Viime viikolla hän oli käynyt erääseen toiseen lähettiin käsiksi, koska ei ollut tuonut Adamin odottamaa viestiä, vaan jonkin muun.
    Pillerit tietenkin auttoivat vieroitusoireisiin, mutta nykyään hänen oli silti lääkkeitä käyttämälläkin erittäin vaikeaa hillitä hermonsa.

    Andreas avasi silmänsä ja ensin hän luuli olevansa edelleen tyhjyydessä, mutta kauhukseen hän huomasi makaavan jollain kovalla ja että hänet oli lukittu johonkin laatikkoon. Hän yritti potkia, hakata ja työntää, mutta mikään ei auttanut.
    Andreas tunsi kauhun väristyksiä kehossaan, kun tajusi missä makasi. Hän laski yksi plus yksi ja tulokseksi tuli arkku, hauta-arkku.
    ”Ei! Auttakaa joku! Kuuleeko kukaan! Apua! Minulta loppuu happi! Auttakaa nyt joku” Nuo viimeiset sanat tulivat enää vaimeana itkunsekaisena kuiskauksena.
    Andreas oli tajuttomuuden ja älyllisen elämän rajamaastossa, välitilassa. Hän kuuli pauketta sekä huutoja ja koska ei osannut tuossa tilassa miettiä järkevästi niin hän ajatteli kuoleman tulevan äänekkäästi hakemaan hänet ja vievän mukanaan.
    Last edited by zattar1; 03-23-2011 at 03:33 PM. Reason: Osa 4

  4. #4
    Nuijamies Secret~'s Avatar
    Join Date
    Jan 2011
    Location
    Lappi
    Posts
    270

    Default

    Yay, toka. No luin tämän itse asiassa jo eilen, mutta en ehtinyt/jaksanut/viitsinyt kommentoida vielä silloin. Nyt voisin minäkin ehkä sanaseni sanoa tästä tarinan alusta.

    Jep, ensivaikutelma oli kovin puuduttava, koska kappalejako ei (mielestäni) ollut ihan riittävä noin pitkälle tarinalle. En myöskään henkilökohtaisesti pidä siitä, että dialogit hukkuvat tarinan sekaan, vaikka ne olikin ihan asianomaisesti merkattu paikalleen. Tuo runonpätkä alussa jäi vähän hämäräksi, koska et ollut laittanut sanoja kenenkään suuhun. Aavistan kuitenkin, että se on perusfantasiamainen ennustus tai vastaava. Tämän lisäksi alun (prologi?) sekoittaa varsinaisen tarinan alkuun liian helposti. Tai sitten vain en osaa lukea hyvin.

    Tarina vaikuttaa perusfantasiamaiselta ja muutamaan kliseeseenkin törmää, mutta se ei merkittävästi haittaa. Asetelma näyttäisi olevan perus päähenkilö-avustaja sydeemi, jossa päähenkilö on jotenkin ehkä arvoituksellinen ja avustaja sen sijaan maanläheinen kaveri. Kuvailit erityisen hienosti alussa päähenkilöä, mutta myös tapahtumapaikat olisivat ehkä kaivanneet hieman kuvailemista. Lopussa kuvailu sitten menee aika minimiin tai se on piilotettu silmiltäni taitavasti. (Tässä kohdassa komppasin Jorrea.)

    Lopussa sinulla on ilmeisesti tullut kiire, sillä teksti töksähtelee pahasti. Kaikki henkilöiden teot ja ajatukset eivät ole ihan loogisia ja lauseet lyhenevät kummasti. (Tässäkin kohdassa komppaan Jorrea, sillä lauseet eivät ole kovin sujuvia.) Neuvoisin sinua kiinnittämään erityistä huomiota tekstin sujuvuuteen, sillä hyväkään juoni ei peitä kieliopillisia virheitä. Eivätkä mestariajatuksesi välttämättä toimi, jos kielesi ontuu noin pahasti.

    Itse juoni - tai mitä nyt juonesta voi sanoa tarinan alun perusteella - on kohtuu kiinnostava ja varmaan lukisin jatkoa tälle tarinalle, kunhan ensin saat tekstiä sujuvammaksi. Ehkä perusfantasiaa, mutta saat siitä varmasti kehiteltyä uskomattoman yksilöllisen tarinan, kun kirjoitat lisää.

  5. #5
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Cool Uusia osia

    Jos uusia osia tullaan julkaisemaan missään niin ne julkaistaan tässä aiheessa.
    Olen jo yhden osan lisännyt tarinani jatkoksi.

  6. #6
    The Walrus Equardo's Avatar
    Join Date
    Dec 2007
    Location
    Viemäri Tämä on roskakori. Kaikki asiaan kuulumaton tai spämmi siirtyy tänne.
    Posts
    2,387

    Default

    Kolmas kommentti mursun näyttää. Eikun.. no antaa olla.

    Elieli, tarina alkaa selvästi päästä alkuun ja tuot esiin lisää henkilöhahmoja - myönnettäköön, että lievästi kliseisiä. Kliseiden kanssa voi temppuilla hahmoja luodessaan, mutta usein kliseet voivat lyödä hahmoista yhtä älykkäitä ja omaperäisiä kuin Steven Seagalin näyttelemistä actionsankareista. Kliseiden karsimiseen on muutama keino. Helpoin on täysin anarkisten ja ylilyötyjen henkilöhahmojen luonti. Se tosin toimii harvemmin "perusfantasian" kanssa ja iskee joskus kapuloita rattaisiin jopa huumoripohjaisen tekstin kanssa. Sinulle suosittelisin inhimillisyyden lisäämistä hahmoihin, ylivertaisiin supersankareihin on yllättävän vaikeaa samastua. Mieti kirjoittaessasi, miten itse toimisit, tai miten ystäväsi toimisivat tilanteissa, joihin henkilöhahmojasi kuljetat. Päähenkilöiden ei missään nimessä tule olla täydellisiä heti alussa - Fantasiatarinoissa tehdään useimmiten "matka", joka kasvattaa henkilöiden luonnetta.

    Toinen klise tulee esiin hahmojen rooliasetelmasta. Päähenkilö on "sankari", jolla on näin toisen osan jälkeen käsissään jo taikamiekka ja rohkeutta mennä haastamaan viisi kokenutta "pahista" ilman mitään suurempaa taistelukokemusta. Tämän lisäksi pojan apuri, Peter, on otettu kiinni ja on tosiaan nyt ensimmäisen "pelastettavan" roolissa. Seppä näyttelee ilmeisesti viisaan ja vanhan neuvonantajan roolia ja tähän mennessä ainoa naishenkilö, Anna, on juorukello, mutta silti jollain tapaa normaalia herkempi ja jossain määrin epärationaalinen. Hahmoistasi Anna on parhaiten luotu, yhdistelet naisessa useampaa klisettä ja saat aikaan melko mukavahkonkin sekoituksen. Toisaalta lukija saattaa tuntea itsensä jatkossa hieman petetyksi, mikäli tämä naikkonen tulee olemaan vain se "neito pulassa". Lisää sekoitusta ja inhimillisyyttä muiden hahmojen välillä, älä tee ääripäähahmoja, vaan jotain "välimuotoja"; sekoittele ominaisuuksia, kunnes tunnet olosi tyytyväiseksi henkilöiden suhteen.

    Kieli on ihan selkeää luettavaa ja minä pysyn kärryillä ihan hyvin. Puhdasta teksti ei kuitenkaan ole. Paras neuvo on lisää lukemista ja kirjoittamista. Sitä paranee ajan kanssa ja kokemuksen myötä. Sen lisäksi kannattaa käyttää Wordin oikolukua ja tarkistaa teksti läpi itse, tai kaverin avulla, uutamaan otteeseen ennen varsinaista julkaisua. Näin saat pahimmat selkeysvirheet ja kirjoitusvirheet karsittua. Tämän lisäksi kannattaa lukea ainakin tämän foorumin ohjeet kirjoittamiseen liittyen. Ne eivät ole pitkiä ja selventävät esimerkiksi vuorosanojen sulattamisesta tekstiin todella paljon.

    Ja sitten tekstissä on yksi suuri ongelma; kappalejako ontuu ja paikoin pahastikin. Käytät kappalejakoa liian vähän. Asioiden ja tapahtumapaikkojen vaihtuessa kannattaa melkeinpä aina vaihtaa kappaletta. Entteriä tulee painella myös vuorosanojen yhteydessä ja kertojan muuttuessa. Häh? Kertojan muuttuessa? Jep, kertojan muuttuessa. Jos ensin käytät teksiä kertoessasi kaikkitietävää kertojaa, mutta haluatkin seuraavassa kappaleessa eläytyä jonkun henkilöhahmon ajatuksiin, kannattaa joko siirtää henkilöhahmon ajatukset dialogiin, tai sitten vaihtaa kappaletta ja omata vielä uuden kappaleen alusta virke sille, kuinka siirryt jonkun henkilösi ajatusmaailmaan.

    Dialogi on yllättävän sujuvaa, vaikkakin paikoin kliseistä. Kliseitä et kuitenkaan luo dialogilla, vaan lähinnä juurikin ääripäähahmoilla, joita inhimillistämällä siitäkin ongelmasta selviät. Vuorosanat tosiaan kannattaa erottaa muusta tekstistä ja niihin liittyy monta muutakin (turhaa) hienoutta. Esimerkiksi se, että vuorosanan jälkeen ei tule isoa kirjainta, ellei kappale vaihdu, tai vuorosanan jälkeinen sana ole erisnimi. Joku on kuitenkin kirjoittanut dialogin muodostamisesta todalla hyvin perustiedot kattavan ohjeen, joten en viitsi jauhaa siitä enempää. Kyseinen ohje kannattaa lukea. (:

    Kirjoituskirjoittamisesta en kanssa tässä viitsi enempää pälättää, annan tarkemman selonteon vaikkapa yksityisviestillä, mikäli haluat.

    Mitäs vielä... Niin! Olet onnistunut luomaan jokseenkin kiehtovan ympäristön tarinalle ja minunkin on pakko myöntää, että "koukkuun jäin". Tekstiä vaikuttaisi tulevan sinulta hyvin ja kuvailusi on parhaimmillaan todella laadukasta - älä kuitenkaan ala kiirehtiä, niin pysyt ensimmäisten "alkurunon" jälkeisten virkkeiden tasolla.

    Okei... Perusfantasiamaailma muodostuu helposti kliseiseksi, varsinkin, kun magian ja pahojen ratsumiesten kanssa aletaan säätämään. Ei siinä mitään, kyllä maailma saa minun puolestani kliseinen olla, jos ideana on tehdä vain viihdettä,eikä mennä yhtään pidemmmälle. Kliseinenkin teksti on kuitenkin tekstiä - ja kirjoittamaan harjoittuu vain kirjoittamalla. Jos kuitenkin tavoittelet jotain syvempää, sukella yhteiskuntaluokkien ongelmiin ja laita vanhat ja samat kliseet istumaan uusille paikoille. - Sekoita lukijaa aivan spontaanisti utopian ja dystopian välillä sompailulla, mikäli sitä tavoittelet.

    Mutta muista ennen kaikkea kirjoittaa omaa tekstiäsi. Lukijasta tuntuu paljon mukavemmalta, mikäli tekstiä kirjoittanut on nauttinut siitä ja tehnyt sellaisen tarinan, minkä itse halunnut, ei sellaista, jonka naapuri on halunnut.


    Ja hei, jatka ihmeessä kirjoittelua! RPG tarvitsee kipeästi uusia kirjoittelijoita.
    [16:34] <@JesseOM> Parrakas tukeva mies joka osaa runoilla

    (kuvasta painamalla pääsee FR-kokoelma-aiheeseen)

  7. #7
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Default Uusi osa tulossa.

    Olen hiukan kirjoittanut edellisiä osia uudestaan ja muotoillut niitä, mutta en julkaise näitä edellisiä osia uudestaan "parannettuna" vaan laitoin nyt tänne uuden osan.

    Aikaa on mennyt juonen suunnitteluun ja maailman luomiseen kulttuuriin jne.. Onpa luvassa hiukan juonen käänteitä jne..
    Last edited by zattar1; 02-25-2011 at 10:58 PM.

  8. #8
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Default

    Quote Originally Posted by Equardo View Post
    Kolmas kommentti mursun näyttää. Eikun.. no antaa olla.

    Elieli, tarina alkaa selvästi päästä alkuun ja tuot esiin lisää henkilöhahmoja - myönnettäköön, että lievästi kliseisiä. Kliseiden kanssa voi temppuilla hahmoja luodessaan, mutta usein kliseet voivat lyödä hahmoista yhtä älykkäitä ja omaperäisiä kuin Steven Seagalin näyttelemistä actionsankareista. Kliseiden karsimiseen on muutama keino. Helpoin on täysin anarkisten ja ylilyötyjen henkilöhahmojen luonti. Se tosin toimii harvemmin "perusfantasian" kanssa ja iskee joskus kapuloita rattaisiin jopa huumoripohjaisen tekstin kanssa. Sinulle suosittelisin inhimillisyyden lisäämistä hahmoihin, ylivertaisiin supersankareihin on yllättävän vaikeaa samastua. Mieti kirjoittaessasi, miten itse toimisit, tai miten ystäväsi toimisivat tilanteissa, joihin henkilöhahmojasi kuljetat. Päähenkilöiden ei missään nimessä tule olla täydellisiä heti alussa - Fantasiatarinoissa tehdään useimmiten "matka", joka kasvattaa henkilöiden luonnetta.

    Toinen klise tulee esiin hahmojen rooliasetelmasta. Päähenkilö on "sankari", jolla on näin toisen osan jälkeen käsissään jo taikamiekka ja rohkeutta mennä haastamaan viisi kokenutta "pahista" ilman mitään suurempaa taistelukokemusta. Tämän lisäksi pojan apuri, Peter, on otettu kiinni ja on tosiaan nyt ensimmäisen "pelastettavan" roolissa. Seppä näyttelee ilmeisesti viisaan ja vanhan neuvonantajan roolia ja tähän mennessä ainoa naishenkilö, Anna, on juorukello, mutta silti jollain tapaa normaalia herkempi ja jossain määrin epärationaalinen. Hahmoistasi Anna on parhaiten luotu, yhdistelet naisessa useampaa klisettä ja saat aikaan melko mukavahkonkin sekoituksen. Toisaalta lukija saattaa tuntea itsensä jatkossa hieman petetyksi, mikäli tämä naikkonen tulee olemaan vain se "neito pulassa". Lisää sekoitusta ja inhimillisyyttä muiden hahmojen välillä, älä tee ääripäähahmoja, vaan jotain "välimuotoja"; sekoittele ominaisuuksia, kunnes tunnet olosi tyytyväiseksi henkilöiden suhteen.

    Kieli on ihan selkeää luettavaa ja minä pysyn kärryillä ihan hyvin. Puhdasta teksti ei kuitenkaan ole. Paras neuvo on lisää lukemista ja kirjoittamista. Sitä paranee ajan kanssa ja kokemuksen myötä. Sen lisäksi kannattaa käyttää Wordin oikolukua ja tarkistaa teksti läpi itse, tai kaverin avulla, uutamaan otteeseen ennen varsinaista julkaisua. Näin saat pahimmat selkeysvirheet ja kirjoitusvirheet karsittua. Tämän lisäksi kannattaa lukea ainakin tämän foorumin ohjeet kirjoittamiseen liittyen. Ne eivät ole pitkiä ja selventävät esimerkiksi vuorosanojen sulattamisesta tekstiin todella paljon.

    Ja sitten tekstissä on yksi suuri ongelma; kappalejako ontuu ja paikoin pahastikin. Käytät kappalejakoa liian vähän. Asioiden ja tapahtumapaikkojen vaihtuessa kannattaa melkeinpä aina vaihtaa kappaletta. Entteriä tulee painella myös vuorosanojen yhteydessä ja kertojan muuttuessa. Häh? Kertojan muuttuessa? Jep, kertojan muuttuessa. Jos ensin käytät teksiä kertoessasi kaikkitietävää kertojaa, mutta haluatkin seuraavassa kappaleessa eläytyä jonkun henkilöhahmon ajatuksiin, kannattaa joko siirtää henkilöhahmon ajatukset dialogiin, tai sitten vaihtaa kappaletta ja omata vielä uuden kappaleen alusta virke sille, kuinka siirryt jonkun henkilösi ajatusmaailmaan.

    Dialogi on yllättävän sujuvaa, vaikkakin paikoin kliseistä. Kliseitä et kuitenkaan luo dialogilla, vaan lähinnä juurikin ääripäähahmoilla, joita inhimillistämällä siitäkin ongelmasta selviät. Vuorosanat tosiaan kannattaa erottaa muusta tekstistä ja niihin liittyy monta muutakin (turhaa) hienoutta. Esimerkiksi se, että vuorosanan jälkeen ei tule isoa kirjainta, ellei kappale vaihdu, tai vuorosanan jälkeinen sana ole erisnimi. Joku on kuitenkin kirjoittanut dialogin muodostamisesta todalla hyvin perustiedot kattavan ohjeen, joten en viitsi jauhaa siitä enempää. Kyseinen ohje kannattaa lukea. (:

    Kirjoituskirjoittamisesta en kanssa tässä viitsi enempää pälättää, annan tarkemman selonteon vaikkapa yksityisviestillä, mikäli haluat.

    Mitäs vielä... Niin! Olet onnistunut luomaan jokseenkin kiehtovan ympäristön tarinalle ja minunkin on pakko myöntää, että "koukkuun jäin". Tekstiä vaikuttaisi tulevan sinulta hyvin ja kuvailusi on parhaimmillaan todella laadukasta - älä kuitenkaan ala kiirehtiä, niin pysyt ensimmäisten "alkurunon" jälkeisten virkkeiden tasolla.

    Okei... Perusfantasiamaailma muodostuu helposti kliseiseksi, varsinkin, kun magian ja pahojen ratsumiesten kanssa aletaan säätämään. Ei siinä mitään, kyllä maailma saa minun puolestani kliseinen olla, jos ideana on tehdä vain viihdettä,eikä mennä yhtään pidemmmälle. Kliseinenkin teksti on kuitenkin tekstiä - ja kirjoittamaan harjoittuu vain kirjoittamalla. Jos kuitenkin tavoittelet jotain syvempää, sukella yhteiskuntaluokkien ongelmiin ja laita vanhat ja samat kliseet istumaan uusille paikoille. - Sekoita lukijaa aivan spontaanisti utopian ja dystopian välillä sompailulla, mikäli sitä tavoittelet.

    Mutta muista ennen kaikkea kirjoittaa omaa tekstiäsi. Lukijasta tuntuu paljon mukavemmalta, mikäli tekstiä kirjoittanut on nauttinut siitä ja tehnyt sellaisen tarinan, minkä itse halunnut, ei sellaista, jonka naapuri on halunnut.


    Ja hei, jatka ihmeessä kirjoittelua! RPG tarvitsee kipeästi uusia kirjoittelijoita.
    Joo kiitos equ. Olen kyllä lukenut nuo kaikki ohjeet, mutta en ole ilmeisesti sitten tajunnut niitä kovin hyvin. Kieliopistahan minä en tajua hevonaskaakaan ysillä oli äidinkieli muistaakseni 6

  9. #9
    Nuijamies Secret~'s Avatar
    Join Date
    Jan 2011
    Location
    Lappi
    Posts
    270

    Default

    Tekstisi kirjoitusasu on hieman kehittynyt ja nyt lukeminen oli paljon sujuvampaa kuin ensimmäisten osien kohdalla. en itse bongannut ainuttakaan kirjoitusvirhettä, mutta lauseesi olivat hieman "tönkköjä" paikoitellen. Mutta kirjoittamaan oppii kirjoittamalla - ja ehkä vähän lukemallakin.

    Juoni kehittyi aika paljon tässä viimeisimmässä osassa. Onnistuit todella yllättämöön lukijasi - eli minut! En menisi vannomaan, että eikö jostain löytyisi samanlainen idea, mutta tässä se pukee tarinaa oikei hyvi. Anna mielikuvituksesi lentää ja ilahduta meitä uusilla ideoillasi. Ihan tässä alkaa jännittää, mitä tapahtuu seuraavaksi... Jatka ehdottomasti suunnittelua ja kirjoittamista. Tässä olisi ainesta jopa ihan oikeaksi jirjaksi, mikäli kehität tekstiä vielä enemmän.

  10. #10
    Falangi
    Join Date
    Sep 2007
    Location
    varkaus
    Posts
    83

    Default

    Quote Originally Posted by Secret~ View Post
    Tekstisi kirjoitusasu on hieman kehittynyt ja nyt lukeminen oli paljon sujuvampaa kuin ensimmäisten osien kohdalla. en itse bongannut ainuttakaan kirjoitusvirhettä, mutta lauseesi olivat hieman "tönkköjä" paikoitellen. Mutta kirjoittamaan oppii kirjoittamalla - ja ehkä vähän lukemallakin.

    Juoni kehittyi aika paljon tässä viimeisimmässä osassa. Onnistuit todella yllättämöön lukijasi - eli minut! En menisi vannomaan, että eikö jostain löytyisi samanlainen idea, mutta tässä se pukee tarinaa oikei hyvi. Anna mielikuvituksesi lentää ja ilahduta meitä uusilla ideoillasi. Ihan tässä alkaa jännittää, mitä tapahtuu seuraavaksi... Jatka ehdottomasti suunnittelua ja kirjoittamista. Tässä olisi ainesta jopa ihan oikeaksi jirjaksi, mikäli kehität tekstiä vielä enemmän.
    Kiitos Secret Ihan mieltä lämmittää, kun tulee aamulla foorumille ja huomaa että on saanut kommentin. Sitä minä jännitän, että mitä lukija kirjoittaa kommentin.

    Itseasiassa minä luen ja kuuntelen aika paljon, mutta en vielä ainakaan ole törmännyt samanlaiseen ideaan, kun tämä minun tarinani.
    siinä sitä onkin loistava tapa rentoutua, kun asettuu sohvalle makaamaan ja laittaa jonkin kuunnelman soimaan. Silmät kiinni ja kuuntelee miten kirjailijat käyttävät kuvailua.

Page 1 of 2 12 LastLast

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •