PDA

View Full Version : Fix21 Voittopuhe



Makkonen
04-16-2016, 08:24 PM
Heipähei kaikille, rundi on viimein taputeltu ja sanottakoon että tätä lopputulemaa ei tainnut kukaan odottaa artien jälkeen asetelman nähtyään. Ja voin sanoa että silloin aikoinaan kun fix3 itse aloitin pelaamaan, en koskaan edes ajatellut rakentavani kakkua täällä, saati sitten sitä että joskus sen täällä fixillä tasolle 100 pääsisin laittamaan.


Tässä tulee se pitkä ja puuduttava romaani serverin tapahtumista meidän osalta..


Alkuasetelmia kun katsoo niin tää rundi ei muuta tee kun muuttuu vaan entistä kummallisemmaks. Inx päästiin ryysyn kanssa rakentelemaan voittokakku uuden porukan kanssa joka tuli usx puolelta kattomaan menoa, sieltä siirryttiin usx pelaamaan rundi ja heitin sitten siinä ilmoille idean kun täällä foorumia lueskelin ja kahtoin mitä kävi viime rundilla, että pitäskö käydä kattomassa näin muutaman vuoden tauon jälkeen että kivitetäänkö meidät ennen arteja muualle fixiltä. Pientä suostuttelua myöhemmin, we needed someone to run the third account, Buttercup, and we found our lovely american reinforcement, Stormz <3 Tutustuin häneen jo inx kakkua raksaillessa, hän ilmesty, otti liitosta tilin haltuun jonka omistaja hieman satunnaisesti pelaili ja siitä teki pulla ja pretotehtaan ihmeelle joka ensimmäisen voiton toi kotiin. Siinä ystävystyttiin, pelattiin usx-rundi samassa liitossa ja sitten huikkasin että haluaisko lähteä mukaan fixille. Mukaan lähti ja tässä ollaan. Thank you Stormz for everything, I sure hope you continue to play with us ;)


Sitten päästään jo serverin alkuun. Ei ollu hajuakaan mihin mikäkin liitto on tulossa, saati siitä että ketkä näistä "vanhoista naamoista" edes enää pelaa. Kolmella "pakkitilillä" haluttiin lähteä, että saadaan maholliset kivittäjät pakiteltua helpolla poikkeen, kolme capilanaa oli kans tarkotus tehdä, mutta tietty kaikki karkas käsistä artien jälkeen. Samalla tuli myös päätös siitä että me leikitään ulkomaalaisia ettei meitä nyt ihan heti tunnistettais. Aika pitkään se tais mennä läpi, mikä oli melkonen yllätys.


Kakkoskylät saatiin kartalle tuttuun tapaan korpeen, ja yllätys ja naurupuuska oli suuri kun ensimmäisenä naapuriin tuli Jaasperi! Päätettiin suoraan puskea ykköskeidas jokaselle capeihin ja siitä suoraan kivet ulos. Jaasperi ja hänen muutama pakkipelaaja ei tätä tainnu odottaa kun pakkeja kylissä ei ollut yhtään, ja heidät me kivitettiin naapurista mäkeen ilman tappioita. Siitä jatkettiin rauhallista simssiä arteihin saakka, lähinnä naureskeltiin alulle ja katottiin mihin asti päästään.


Arteissa aluks katottiin että ei tästä tuu mitään, pikkudieetti oli pakko saada ja se meni ihan (Senoneiden?) viereen. Jostain syystä päätettiin kuitenki pistää lana sinne käveleen, ja yllätys oli suuri kun se lähtikin matkaan. Tilihaukka ja pikkunarri saatiin myös haettua, sotis kun meni ihan Mahtisonnien viereen ja ne sen otti talteen. Tiliware yritettiin myös hakea, Jaasperi sen kerkes viemään edestä ja sitten oli mietinnän paikka että mitäs me nyt..


Päätettiin alottaa latoon fakeja ja scouttimaan tilihaukan voimin =MS= arteja. Oli selvää että pakkeja ei paljoa löytynyt, ja kehiteltiin hassunhauska suunnitelma muutaman päivän jatkuvien fakeattien jälkeen että pistetään jaasperin tiliwareen oikea. Jippona oli se, että pikkudieetti siirrettiin 30 min ennen osumaa, ja siinä 30 minuutissa piti myös raksailla uus lvl 20 kammio ottamaan tiliware. Tätä Jaasperi ei ilmeisesti odottanut kun pakkeja oli peräti 6k pretoja, ja läpi meni lähestulkoon ilman menetyksiä. Jälkeenpäin kuultiinkin että tunti ennen osumaa oli Jaasperi käyny ja todennu että fake tämä on :D 10 minuutissa tais nousta kammio 0->20 kiitos ajotettujen resolähetysten ja arte lähti meidän matkaan.


Sen jälkeen alettiin pohtimaan vaihtoehtoja. "Plan A" oli käydä varastamassa Ohnono tililtä pikkubootsit, ja niiden voimilla vallata Vtunfillerin offi ja viedä heiltä pikkusotis samalla. Tässä vaiheessa kuitenkin alkoi käymään selväksi se, että SRJNT/PK/WHAT! akseli oli voimistumassa siihen tahtiin että yhteistyötä on tehtävä sodan sijaan jos halutaan saada jotain jännitystä serverille aikaan. Pienen neuvottelun ja suostuttelun jälkeen sain myös Ryysyn suostumaan siihen ideaan että haudataan sotakirves Mahtisonnien kanssa ja aletaan tekemään naapureiden kanssa yhteistyötä. Minnie taisi tuolilta pudota kun paljastettiin pitkällisen englanninkielisen viestittelyn jälkeen että osataan täällä suomeakin, Ryysyn kanssa oltiin ihan satavarmoja että Jaasperi tätä yhteistyötä ei sulata kun kuulee ketä täällä pelasi mutta yllätys oli iloinen kun vanhat kaunat oltiin unohdettu puolin ja toisin ja yhteistyö kelpasi.


Siinä raksailtiin lanoja ja pakkeja, ja vähän ennen kakkurallin alkua Jaasperi ehdotti meille että meidän pitäis kakku ottaa ja alkaa raksaamaan, hän koittaa diploilla Senonit ja Mannet messiin mukaan. Olin "vähän" pessimisti, ja tässä asiassa saan kiittää Ryysyä etten sitä päätöstä lopulta pyörtänyt ja kieltäytyny kakun raksailusta. Aika satavarma olin että että suuri ihme pitäis saavuttaa jos edes 2M pakkeja saatais kakkuun, koskaan en uskaltanut voittoa edes miettiä. Infrat saatiin just ja just kuntoon, samalla kun ohjeet saatiin kaikesta sotkusta huolimatta haettua. Pakkeja otettiin sisään, 2M meni rikki heittämällä jo ennen ensimmäisiä nataareja ja sitten päivä päivältä saatiin hämmästyä yhä enemmän ja enemmän. 3M, 4M, 5M.. lopussa pamahti jo 9M pakkia ja meistä jokanen oli ihan äimän käkenä, sillä meidän suurin osa omista pakeista (~1,5M) pidettiin kotona pitämässä ohjeet ja arkkitehti turvassa, helpompi liikutella ja 3h varoajalla pääsi artesta toiseen seinät. Ja mikä parasta, kakun pullaus toimi kuin unelma. Pullaa tuli tasaseen tahtiin, pakkeja tuli koko ajan lisää eikä nälkää nähty kakussa kertaakaan.


Lopulta arkkitehtia ja ohjetta yritettiin kerran varastaa, itse haistelin että olisi kaikki lanat tullu jonossa pelkästään arkkiin ja sinne omien pakkien + pääasiassa sutkun supernopeiden fallujen, druidien ja keppien avustuksella kerettiin kasaamaan sellanen seinä että ne kaikki sinne olis jääny. Ohjeet siirrettiin varuilta pois alta, ja tämä olikin hyvä siirto kun lopulta toinen puolikas lanoista tyhjään kylään ajeli.


Siitä eteenpäin pystyttiin melko varmoin ottein pakittelemaan artet, lanat saatiin ajeltua poikkeen, kakkua nosteltiin ja lopulta voitettiin.


Tilien omat "statsit":
Blossom (minä) - http://travian-reports.net/fi/report/30664610061 + http://travian-reports.net/fi/report/306654412e5 + 640k keppejä elossa lopussa
Bubbles (Ryysy) - http://travian-reports.net/fi/report/30667c8be20 + 55k leegoja + 480k pretoja elossa lopussa
Buttercup (Stormz) - http://travian-reports.net/fi/report/30666dc7dea + 60k leegoja + 500k pretoja elossa lopussa


Jokainen voi laittaa omat raporttinsa omiin kiitospuheisiin, mulla taitaa muutenkin olla puolet rapoista irkki ja skypelogien syövereissä niin en ihan kaikkia viitsi sieltä kaivaa.


***


Sitten ne kiitokset, en mainitse kovin hirveästi nimiä koska kuitenkin jonkun unohdan.


- Ryysy! Pitkään ollaan yhdessä pelattu, unohtumattomia saavutuksia saatu aikaan tässä pelissä ja tää taitaa mennä molempien listalla korkealle. Kiitos jälleen tästä, tilit kultasit ja pelasit aina kun tarvittiin, toivottavasti vielä mun kanssa hetken jaksat pelata.
- Stormz! Thank you so much, playing from work, playing from home, playing playing and playing.. Covering when I was too tired to play, helping, making all those pretty praets <3 I sure do hope you continue playing with us, wherever we'll happen to go next.
- Kaikki irkkikannulla olleet - Kiitos näistä hetkistä. Pelaaminenkin on paljon mukavempaa kun irkissä on elämää ja juttu kulkee :P
- Johtoryhmä - Joukkotietojen keruu, allyt lähti kun pyydettiin ja omien liittojenne veto toimi nätisti. Hienosti te veditte ja taidettiin yllättää jopa itsemme :D


Liittolaisemme;
=MS=
Mannet
Senonit
Evakko


Kakkua tukeneet;
No. 1 (Osa tuki, osa ajeli lanansa meille.. laskin kuitenkin mukaan.)
-JK-
TD
RR (liittyi tukijoihin SRJNT lähdön jälkeen, kiitos smirrelle myös kaikesta infosta sen jäljiltä)


Kiitos liittojen pelaajille, kiitos pakkipelaajille, kiitos lanat rakentaneille, kiitos pullaa lähettäneille (Ribali, Bensalenkkari, Jaasperi, Lerxt, Kukkakeppi, memento, Katetri, kilaine, Sienet ja LSD, Papu27 - TOP-10 pullaajat ISO KIITOS!), erityiskiitos myös ohjeet ja WW-kylän lananneille!


Kiitos myös -EM- unearkkitehdin viemisestä. Rauha piti loppuun asti vaikka me sitä erittäin kovasti epäiltiin. Ja huhupuheita oikoakseni tehdään se selväksi, ainoa yhteistyö meidän välillä oli unearkin/fakeattien ja kakkuajojen ajoitus sekä vihollisten lanatietojen jako. Pakkeja/pullaa välillämme ei liikkunut suuntaan eikä toiseen.


Kiitos kuuluu myös vastapuolelle. Lähditte aika suurena ennakkosuosikkina matkaan, mutta tällä kertaa homma meidän onneksemme kääntyi näin päin. Hyvä taisto tästä saatiin ainakin meidän mielestä.


Team Tehotytöt kiittää ja kuittaa! Oli ilo pelailla pitkästä aikaa täällä, ja voittoon on aina kiva lopettaa. Odotan innolla tulevaa aikaa kun saa kerrankin nukkua rauhallisin mielin, itse kun olin ainoa pelaaja (salasanan kanssa) WW-tilillä niin puhelimen saavutettavissa tai paikalla piti olla 24/7 koko rallin ajan.


- Makkoo -

P.S. Nyt saa juhlia! https://www.youtube.com/watch?v=RgJvc9JnO5w :cool:

EDIT:
Yhden unohdin! Mostly Harmless! Kyliä ei alussa ollu montakaan kun yritit väkipakolla ensimmäisellä senaattorilla viedä mun spawnia. Voin sanoa etten oo vuosiin nauranu niin paljon kun näki kuinka se senaattori juoksi suoraan yksinäiseen herosplittiin pari kertaa. Kalliit reissut ;)

Evil Doctor
04-16-2016, 09:06 PM
Pitäiskö ny iteki kirjottaa tänne vaik olin vissii servul lähes yhtä turha mitä nisse viime kolmosel. (ressulle terQQ <3)

Tilihä siis oli Boxxy ja tarkotus oli tehä pari käyttist ja räiskii ympäri karttaa, ajella seinille. Ei vissii sit jaksettukaa. ":D"

En jaksais haukkuu ketää, servu oli kuraa, ja tosi aikaansaamatonta kaikilta osapuolilta. Kasa tilei kummalleki osapuolelle kasattii, mut ei sit jaksettu yrittää pienentää toisen osapuolen tilimäärää, joka on imo aika harmillista ja outoa.

In the end, voinen todeta, että olis pitäny oma pääni pitää ja olla lähtemättä servulle. Ainakin mun fixien huikea 2 servun voittoputki katkes. ":D"

Koska en halua haukkua, mennää kiitoksiin:
Koegi - Ainaki idlaus onnistu jos ei mikää muu tilil ":D"

Siihe tais jäädäki kaikki kiitettävät. ->

Ryysy
04-16-2016, 09:25 PM
Se oli sellanen kierros se!

Kun Makkoo alkoi ehdottelemaan, että kokeillaan palaamista fixille, niin ensimmäinen ajatus oli EI EI ja vielä kerran EI!!
Mutta usx-kierros humalaisten teiniegojen kanssa kypsytti kuitenkin kokeilemaan.

Olin aivan varma, että meidät kivitetään pihalle ennen arteja.
Kierros alkoi todella miellyttävästi, kun saatiin 2 kylien viereen naapurit.
Käsi haki epätoivoisesti delete-nappia, mutta kullanostot esti senkin pelastuksen.
Mielenrauhani palasi kun Makkoo ja Stormz kivitti naapurit pois.
Rauhallinen sims ja pakkitehtailu sai jatkua.

Tuli artit, Makkoo sai idean Jaasperin artin viemisestä. Se oli ehkä yksi tämän kierroksen hienoimmista operaatioista.
Olin edelleen tyytyväinen tilanteeseen ja sims jatkui leppoisasti.

Tässä vaiheessa huomasin, että foorumiacconi oli edelleen jäässä.
Kierroksen haastavin tehtävä tähän mennessä oli saada jäädytys pois.

Kunnes eräänä aamuna Makkoo ehdotti, että tehdään rauha =MS= kanssa. JooEI!!
Nyt jälkiviisaana on pakko myöntää, että se oli oikea ratkaisu, vaikka sen työstäminen vaati pari unetonta yötä.
Hyväksyin kohtaloni ja sims jatkui.
Taas meni muutama tovi ihan rauhassa, kunnes kerrottiin että meille tulee Torni tilille.
Taas oli karvat pystyssä ja kiukkua ilmassa.
Me oltiin artien jälkeen nuuskittu iso osa =MS= tilejä, ei juurikaan pakkeja, eikä nuuskuja.
Torni ja ei pakkeja, JooEI!!
Olin aivan 100 varma, että joudutaan kamppailemaan WHAT+PK+SRJNT koalitiota ylivoimaa vastaan vähäisin pakein.
Mutta oli jo toisen kerran väärässä.

Jatkuvasti väärässä oleminen alkoi ärsyttämään…..

Loppu hyvin kaikki hyvin!

Sitten vielä ne Kiitokset!

Makkoo & Stormz: You two are simply the best! As Makkoo says, this win means a lot to us.
Jaasperi: Sä oot kasvanu ja kehittynyt paljon vuosien saatossa. Susta on tullut oikea pelaaja.
Pivi21, TenNjoy, Huru: Olette parhaat spam-postin jakajat
Minnnie: Lankaa ei voi olla liikaa
Smirre: Kiitos kaikista tiedoista ja kannustuksesta.

Iso Iso kiitos kaikille, jotka osallistuivat tähän talkooseen. Ilman teidän panostanne tämä ei olisi voinut onnistua!
Kiitos myös irkissä vietetystä ajasta, se auttoi jaksamaan vaikka välillä väsytti aivan kamalasti.
NYT on lupa nukkua

Sorsa: jokos tequilat on juotu?
Juhaaa: catoilla ei kannata raidata ;)
pörri: muista, että on olemassa vain yksi Ryysy ;)

Tämä oli tässä!
Uskoisin, että tässä oli fixiä mulle taas muutamaksi vuodeksi.

Muistakaa Lapsukaiset olla kiltisti, ettei täti joudu palaamaan!

Junnu
04-16-2016, 09:37 PM
Kierros päätöksessään ja seuraavaa odotellessa.


Arvoisat taistelutoverit, tytöt, työttömät ja te kaikki muutkin, niin ja onnittelut voittajille! Jälleen kerran sitä oltiin mukana, tosin välillä enemmän ja joskus vähemmän. Alun perin kierrokselle tuli lähdettyä viime kierroksen flopin takia. Kaikkihan tietävät miten siinä kävi, nollasta sataan tahtiin Syrjäytyneiden. Tästä kierroksesta toivoin tapahtumarikasta, sitä se myös välillä jopa olikin! Valitettavasti vieläkin vain välillä.

Itse serveristä

Starttipäivästä aina fakteihin saakka tuli pelailtua tilillä Epelit. Lyötiin viime servun Nimettömät-liiton porukalla pystöön Rippikoulu. Siinä meni sitten ensimmäiset 2 viikkoa vanhalla porukalla. Ircissä kuin vahingossa parin viikon jälkeen juttelutoverina oli yhtäkkiä moe-. Viikon verran siinä pohdittiin ja päätettiin että pistetään hynttyyt yhteen -> Rippikoulu Syrjäytyneisiin.

Faktiaamuna siirryin sitten tilille Hanuristit. Arpaonni ei tällä kertaa ollut päävoittoa tarjoava, mutta ilman fakteja ei jääty. Tilipullaa ja pientä kotkaa lähistölle omille. Itse juostiin pientä sotista hakemaan, mutta ei napannut natuilta, joku oli ensin. Väkisin sitten lähdettiin sitä koittamaan vihulaiselta rakkaalta. Lopputuloksena takataskussa oli sotis, mutta lana kärsi harmittavia tappioita.

Sotiskiertohan pelas sitten vallan mainiosti, paremmin kuin odotin. Korvessa kun eleltiin ydinporukalla, niin muutaman tilin voimin pystyttiin rullaamaan sotista näppärästi. Yllättävän vähän sitä myöskään hämytettiin. Jaasperille kiitosta kun jaksoit hämyttää, niin saatiin iloa ankeisiin iltoihin. Toisaalta pitkät yli 12h matka-ajat viholliselta takasivat aina aktivoitumisen ja jonotuksen onnistumisen, jonka järkeen siirto seuraavalle.
Omalta osalta servu meni vähän puolivaloilla, pariin otteeseen kävi pitkät päällä, mutta idlaustahan se lähinnä oli. Opsuja suunnittelin koalitiolle, mutta niistäkin harmittavan moni meni reisille ennen kuin ehdittiin edes aloittaa toteutusta. Onnistumisiakin kuitenkin tuli, pari seinääkin tais löytyä.

Viimeiset viikot menikin sitten suhteellisen rauhallisissa merkeissä, tätä meidän ”mummon soppaa” lukuun ottamatta. Keski-iän kriisi painaa päälle? Noh, ainakin tuli roskasta hetkeks viihdyttävää luettavaa, kiitos siitä! Anyways, lopussa tuloksena tileillä Hanuristit, Indell ja Epelit suhteellisen onnistuneet WW-lapaset. Kinttaat lyötiin käteen porukalle toiseen pudotukseen ja kyllähän se tuutti tipahti ihan kiitettävästi. Se ei kuitenkaan riittänyt, Tytöille onnittelut vielä. Mukavat taistot silti, jopa paremmat kuin odotin. Nyt kuitenkin lienee jo aika kiitellä tiettyjä pelaajia erikseen.

Ensinnäkin meän Rippikouluporukka. Lähettiin servulle jälleen yhes ja paremmin tuskin ois voinu valita. Kaikki iha huikeita jätkii, mut alotetaas nyt omasta tilistä nää maininnat.

Hanuristit:
Peiv – Iha huikea jätkä, tieto-taitoa löytyy ja se näkyy. Teit suurimman työn tilillä ylivoimasesti varsinki lopussa. Jonotit yleensä kaikki meidän sotisjonot. Arvostus tapissa sua kohtaan <3
VTK – Mun oma idlekeisari <3 Alkuservun sims oli awsum, mut sit idlattiin huolel yhes, seura taitaa tehä kaltaisekseen. Valvotut yöt ja annetut niksit, ne ollu jotai korvaamatonta ja huikeeta!



Epelit:
Epekki– Alkuservu meni sun kans tilil, lopussa tuloksena mallikas rammeri. Servu ohi niin josko sul ois aikaa siistiä tuota sun kuontaloo. Reisipensseli Elmo <3
Tonttu – Tulit korvaan mut Epeleille. Täytit paikkas ja osaat sims ;) Kiitokset mukavasta seurasta, useless sitter ;)

Indell – Loistavaa sotiskiertoa! Molemmat tilil (t)yömyyriä. Vähä hiljasempia kavereita, mutta paikalla kun tarvii. Yhteistoiminta saumatonta.

Teurastajat - Asiallista toimintaa jälleen, harmittavasti pultit ajettiin kotiin, niin yks ww-lapa vähempänä. Onnistunut suoritus muuten!

Palindromi & Kylän Kyntäjä
Pali – Jonkun pitää ottaa alkoholia, se oot sä! Jatkat siitä mihin viime servul jäit eli oluen ottoon. Kännitarinoita mukava kuunnella.
Futari – Tähän riittää yks lausahdus: Hyvää yötä <3


Sitten voiski siirtyä näihin vähän uudempiin tuttavuuksiin. SRJNT sakista löyty varsin ihania ihmisiä, miehiä että naisia. Ja yks vihanne mummo.

moe- - En tiä pystynkö kuivaleen tätä tunnetta. Ennen servua tunnettii lähinnä viime speediltä vähäisistä porinoista Ircis. Nyt tunnen sut sitäki paremmin ja tiän susta ainaki sen ettet osaa sims ;) Upeita juttuja tehty ja suunniteltu yhes, arvostus sua kohtaan vaan kasvaa kokoajan. Ei, enkä unohda sitä tarkeintä, saat niitä kaks. <3 <3

Snowi – Huikee kännikala Rollosta, mut oot aika tylsä selvinpäin! Punanen mauto <3
Chio – Aina oli joku joka oli valmiina kuuntelee mun jukeboxii ja se olit sä! <3
SoRsA – Paljoa ei juteltu, mutta olit valmiina ottaa Nimettömät joukkoos nuina vaikeina hetkinä, jotka saatiin lopulta sovittua. Kiitos kuitenkin mahdollisuudesta!

Kiitos myös koko SRJTNT + WHAT! + PK porukalle serveristä, toivottavasti tavataan vielä! Minä kiitän ja kuittaan tältä osin, tavataan seuraavalla kierroksella! :)

– Junnu

Ps. Muistakaa että moe- ei osaa sims!



Tässä sitten pari rapoa jos huvittaa katella:

Sotiksen ryöstö: http://travian-reports.net/fi/report/27082c61d72
WW-tiputus: http://travian-reports.net/fi/report/29907e24f50,29908a77e5b,299091fda5a

Jaatinen
04-16-2016, 09:54 PM
Onnittelut voittajille Girls liitossa..

taitaa olla itellä eka osallistuminen tähän ketjuun mut ehkä se siitä.. tosiaan pari servua pidettiin omalla porukalla taukoa pelistä ja tälle rundille lähdettiin huvikseen mukaan sen kummempia odotuksia ajattelematta.. no siinä alussa karttaa tutkiessa jo havaitsin että aika WHAT ja LP painotteista on ja en yhtään yllättynyt että ensimmäisenä LP liitosta yhteistyötä ehdotettiin.. heti perään Jaasperi oli utelemassa kuvioista.. myös Pörri oli kovasti kiinnostunut PK liiton touhuista vaikkei omien sanojen mukaan ees pelannu speedillä.. Meucci tuli jossain kohtaa kuvioon mukanaan kauheen kasan kysymyksiä sekä ehdotuksia yhteistöistä.. sitä en kiellä etteikö niistä olisi keskusteltu.. taisin jokaiselle sanoa että katsotaan faktien jälkeen mitä liittoja on jäljellä..

no, faktit tuli ja samalla solmittiin rauha Whatin kanssa sekä yhteistyöstä faktien hakemisesta.. jos joku vielä jaksaa tästä asiasta kritisoida niin saa katsoa peiliin pariinkin kertaan.. tai saa myös tulla mulle henk. koht todistus aineiston kanssa puhumaan jos on eri mieltä asiasta.. muuten olkoon hiljaa ja pitäköön ne paskapuheet omina tietoinaan!!
no samaan rauhan sopimukseen tuli myös SRJNT kun ne alusta lähtien whatin kanssa olivat kimpassa.. jossakin kohtaa myös Rol liiton kanssa puolin ja toisin joitain pakituksia hoidettiin kimppaan sen kummempia sopimuksia liittojen välillä tekemättä..

ihmeet tuli ja what haki omansa.. hetken siinä seurasin koska EM liitto hakee oman.. muilla niin väliä ollut, mut tiesin että pakkohan pörrin oma on saada.. joojoo, tiiän ettet pelannu speediä mut kyllähän sen kaikki ties et paskapuhetta se oli.. turha väittää muuta.. eniten ehkä yllätyin kuinka kauan meucci oli omana liittona enneku siirty MS porukkaan..

jossain vaiheessa ihmeiden ilmestymisen jälkeen sovittiin whatin kanssa että muutetaan rauha liittoumaksi helpottaakseen ww kylän pullausta.. PK liiton johdossa aikasemmin jo päätettiin että jos ww:tä tuetaan niin se on ehdottomasti What+SRJNT jos ww:n hakevat, muuten oltaisiin pelattu ajelemalla pitkin karttaa huvikseen.. missään vaiheessa ei ollut tarkoitus PK liitolle hakea omaa ww:tä..

no.. ww taisto meni miten meni.. kaikki tuon totuuden jo tietää mitä on jo roskallakin sanottu.. Sorsan poppoo vastaan kaikki muut.. tänään se viimeistään nähtiin kun Girls, senonit, evakko, MS ajeli whatin ihmeeseen.. eli kuten Makkonen kertoi, RR smirren johdolla tuki Girlsien ihmettä ja RR sekä EM haki unearkin Juicen paskapuheiden säestämänä niin siinähän ne tulikin kaikki isoimmat.. turhaa sitäkään enää väittää.. eli Jaasperin sumu vs Sorsan poppoo.. toisin kuin me, meillä diblot oli kaikkien nähtävillä, muilla ei.. ja kuinka paljon siitäkin jaksettiin puhua paskaa vaikkei itellä riittäny pokkaa tunnustaa :D

mutta.. suuret kiitokset PK liiton porukalle ww:n pullauksesta ja pakeista, kaikki sujui todella hyvin..
What liitolle yhteistyöstä ja kaikesta.. varsinkin Sorsa, Weeper ja Indi sekä moe- srjnt puolelta.. kaikki sujui hyvin mitä milloinkin sovittiin..

vielä kiitokset nauruista eritoten Meucci, oli ihan mukavaa lueskella sun juttuja millon mistäkin..

ja vielä pakko sanoa.. koskaan en oo väittäny olevani paras mahdollinen liidu tai ylipäätään hyvä johtamaan liittoa mutta jotenkin kummasti olen saanut paljon porukkaa selkäni taakse taistelemaan johdollani.. tai muuten vaan hyviä ystäviä ja tovereita keiden kanssa pelata yheen hiileen..

Nissemaster
04-16-2016, 09:58 PM
Kiitos kaikille ja Isot onnittelut voittajille. Samalla tavalla tuntuu menevän nykyään on sitten ohjaksissa tai ei: tieto ei kulje eikä siten voittoakaan tule. Taas jäi muutamallekin alusta asti raksatut rami ja ww -lanat ajamatta kun ampukäskyjä ei tullut vaikka toistuvasti perään kyseltiin... :(
Mutta, kesä on tulossa, taimenet kohta tuikkii, terassit kutsuu, muinaiset, tai kaukaisen avaruuden, sivilisaatiot odottavat etsijöitänsä. Nauttikaa :)

Ryysy
04-16-2016, 10:19 PM
ww taisto meni miten meni.. kaikki tuon totuuden jo tietää mitä on jo roskallakin sanottu.. Sorsan poppoo vastaan kaikki muut.. tänään se viimeistään nähtiin kun Girls, senonit, evakko, MS ajeli whatin ihmeeseen..


=MS= 34
Mannet 19
Senonit 19
Evakko 7
RR 6
Girls 3
No.1 10
-JK- 7
TD 5
--------
110

---------

PK 44
SRJNT 27
WHAT! 20
[PTS] 12 (TH WW tukija, löytyy profiilista)
SS 27 (WW-tukija / miksi teillä ei tämä näkynyt?
-------
130

Mitenkäs nämä "SuMut" nyt menikään??

Stormz
04-16-2016, 10:42 PM
- Stormz! Thank you so much, playing from work, playing from home, playing playing and playing.. Covering when I was too tired to play, helping, making all those pretty praets <3 I sure do hope you continue playing with us, wherever we'll happen to go next.


P.S. Nyt saa juhlia! https://www.youtube.com/watch?v=RgJvc9JnO5w :cool:



Thank you for an awesome round. You and Ryysy are the best. It's been fun and I couldnt have asked to play with a better team. Looking forward to more.

Thanks to everyone that send troops and crop and used their hammers!! :)

Tume
04-16-2016, 11:35 PM
Jaa pitäs vissii jotain taas raapustaa.

---------------------------------------

Marski - Kahden cowboyn tarina

Päätettiin WoF :in kanssa lyödä viisaat (or not) päät yhteen ja katsoa mitä tästä tulee. Teuskat tiliksi ja WW-lappua tekemään. Pari rundia oli otettu rumasti turpaan WW-skabassa. Sovin JOA :n kanssa alustavasti viimeservun loputtua, että tämä rundi mennään heidän porukoissa, eli siis liitoksi valikoitui -EM-

Eipä siinä mitään ihmeellistä tapahtunut ennen arteja, eikä niiden jälkeenkään. Pikkuwarea metästettiin, mutta Alko Holisti vei sen nenän edestä. Noh, leikittiin Holistin kanssa kissähiirtä, kunnes se siirsi pikkuwarensa suoraan mun capiin menevien kovien alle, kaikkien yllätykseksi. No eihän mulla kohteena ollut kammiota, vaan pellot.

http://travian-reports.net/fi/report/30699e3c176,30700729b73,307019baf67,30702022920,30 703982db0,3070462d200

Les Trampas - Offi ja Tiliarkki meille

Loppuservun ajan kasvateltiin lappua ja keksittiin splintterin kanssa yrittää Hylättyjen Les Trampasin offin valtausta. No sehän sujui paremmin kuin uskaltiin odottaa. Offikylä vallattiin kera tiliarkin. Trampasilta katosi ainakin 20k/16k/1k/1k offi taivaantuuliin. (Imp./Cessu/Ram/Pulds)

Huonolaatuinen kuva, mut kyl tosta selvää saa: https://i.gyazo.com/5eb361d9cfc018ca81976796bfa466f1.png

Sehän olikin sitten Les Trampasille kuolinisku kun siltä vallattiin neljä kylää parin päivän aikana. Tili deleen ja Hylätyt liitto hajosi.

Cameltoe ja case "Sutkulle hamekangasta"

Cameltoe oli seuraavana kohteena. Splintteri pasko capin pellot ja seinäsi harmiksi offiin. Sittenhän sain kuningasidean ampua koko offi kartalta kun sieltä tuli attia mulle. 20 aaltoa, 4 aaltoa per sekunti. Putosi leukaluu lattialle kun raporteista katoin, että 4 läpi ja 16 seinille. Sutku oli ovelana kusipäänä splittaillut mun loput aallot. 30k/8,6k/1,6k silpastiin WW-lanasta pois kertalaakista.

Spedejen kosto

Spedet päätti sitten tuossa muutama päivä ennen servun päätöstä kostaa minulle nuo Holistin capiin ajetut offit. Pelin henki oli se, että piti valita uhraako capin vai kikkaileeko virka-asunnolla. Noh, jälkikäteen ajateltuna tein täsmälleen oikean päätöksen. Vaihoin capin ja näin 12 läskiä jonossa totesivat, että "Pääkaupunkia ei voi valloittaa." Offi säästyi ja laitettiin JOA :n pikkupullaan syönnille, kun capin downgraden jälkeen ei sitä itse voinut ruokkia enää.

Pari boostia pistivät lisäksi lunastuskuntoon, sekä entisestä capista kaikki t10 pellot ja parit raksat myös. Offikin koki kovia, mutta pysyi kartalla.

Raporttisato: http://travian-reports.net/fi/report/30706dbb1ea,30707f0d951,30708e6604b,30709a9e6c7,30 71048c27d,30711e37d96,30712223e5f,30713582460,3071 45baade,30715ca49cc,30716366b50,30717cdab64

Lopetus meidän osalta

Odoteltiin, vieläkö What co. torni nousee uudestaan ja kasvateltiin lappua, mutta eipä se enää noussut, päinvastoin, laski nataarien alle :mrgreen:. Lana jäi siis ajamatta toista rundia peräkkäin. Tärkeintä on kuitenkin se, että What co. hävisi tili- ja sotisylivoimasta huolimatta!

Joukot servun loputtua: https://i.gyazo.com/fac1decd95b25a8834a6780339482122.png

Statsit:

Sims: 132. Marski -EM- 11362 17 kylää
Off: 137. Marski 96671
Def: 44. Marski 121862
Horo: 207. Marski 100 252603

Liitoista

EM - Kiitoksia kaikille, yksi huikea kokemus takanapäin. Olen ylpeä, että sain kuulua tähän porukkaan.

What & SRJTNT & PK & 10 muuta - Teillä oli parhaimmillaan KUUSI sotista, mukaanlukien unesotis. Ettekä silti saaneet tuon kummempaa aikaan? Varsinkin Sorsa ansaitsee tittelin "Aikakautensa lammas". PK :stakin oli kuulemma kyselty, että saako ampua, ammutaanko ollenkaan. Vastausta ei kuulu Sorsalta ja lanat jää kotia. Ja Sorsa, mitä vittua tuo sun unesotiksen käyttö oli? Eläessään en oo noin huonoa unesotiksen käyttöä nähnyt. Kyllä tuolla johtamisella ja koheltamisella ansaitseekin hävitä.

Tytöt & MS & Muut - Pääasia, että What hävisi. Teille ei ollut aikomustakaan ajaa. Loistavaa työtä!

Hylätyt - Idleliitosta saatiin hyvät kylät meille :). Kiitti.

Spedet - Ai että nauroin makeasti alun pettymyksen jälkeen kun meni tärkeimmät kylät lunastuskuntoon, mutta offi säilyi, pysyi teidän ulottumattomissa ja offikylä pysyi kartalla. Ettepä onnistunut noilla lanoilla sitä valtaamaan :). Ihmetys saattoi olla kova kun minuuttia ennen osumaa vaihoin capin :).

-------------------------------------------------------------

Kiitosten vuoro

WoF - Kiitoksia peliseurasta ja ymmärryksestä meikäläistä kohtaan vaikka oon tämmönen impulsiivinen töhö :mrgreen:. Oli kiva pelata samalla tilillä. Vaikka vannottiin, että ajetaan tarpeeksi ajoissa, ettei jää lana kotia, niin pahoittelen ystäväiseni, näin oli parempi. Ettei What voita.

splintter1 - Servun aikana susta tuli mulle helevetin hyvä ystävä. Kiitos ymmärryksestä vaikeina hetkinä ja tuesta. Yhdessä oli kiva opsuta ja olla toistemme KV. Armeija kutsuu sulla ensrundin aikaan, mutta kyllä muuten joku rundi pelataan vielä samassa porukassa! Työmyyrä viimeisen päälle! Kiitti valvotuista öistä ja sotisvahdista, oli korvaamatonta.

JOA - Kiitti luottamuksesta, että otit liittoon ja sotisrinkiin mukaan. Lapusta silpastiin osa pois ja offi koki kovia, mutta silti siitä tuli ihan jees kokoinen. Kiitos myös ymmärryksestä vaikeina hetkinä.

Kirpe - Juttuseura loistavaa, heinäkirppu. Olisit tehnyt saman ratkaisun ku minä, että vaihtanut offin capiksi, niin olisi servun isoin lana säästynyt, ehkä. Mutta etpä olisi sillä ehtinyt mitään tehdä, joten sinällään ihan sama. Kiitos tipseistä ja avusta.

Pörri - Kiitti neuvoista ja jecuista, tuli tarpeeseen. Kiitti myös sitkeestä pään kääntämisestä ja jaksamisesta, sillon ku mulla ei napannu mikään. Jeccumestari viimeisen päälle.

Ellu - Sulle samat sanat. Kiitokset jaksamisesta vaikeina hetkinä ja tuesta milloin missäkin, sekä toimimisesta JOA :n mielialatulkkina välillä :mrgreen:.

h_l & Kokki - No mutta ukot hei, hyvän lapun saitte aikaan vaikka idlailitte 2kk putkeen sen jälkeen. Skypestä ei hauskuutta puuttunut kun seremoniamestari h_l tärähti kuviin. En unohda koskaan :mrgreen:.

Kreivi - Vittu mikä luppakorva. Jynssää ja pese ne korvat :mrgreen:. Kiitti hyvistä heitoista ja purevasta huumorista.

vikke90 - Kiitti splittailuista ja pakeista meille. Tuli tarpeeseen. Poju opsuili sitten meidän muidenki edestä. Hyvä vikke. PS. Ei kiroile!

--------------------------------------

Muokkailen uusiksi, jos unohdin jonkun.

~ Tumeez
~ Marski-tili

Markkees :P
04-17-2016, 12:00 AM
Ihmetys saattoi olla kova kun minuuttia ennen osumaa vaihoin capin . Ei muuten ollut kummonen ihmetys. Osattiin jo aavistaa mitä tapahtuu kun asukkaat tippu ennen osumia.

Tontza
04-17-2016, 12:17 AM
Tästä että sun offi säily kartalla ja kyläsi yleensäkin yhtä lukuun ottamatta joka katosi kartalta, käy kiittäminen pörriä joka onnistui puhumaan että ei enää jatkettaisiin. Itsehän olit taas paria päivää aiemmin nutiryöstöllä koittamassa rapoa saada dragonilta ja useita tiekkailuja. Niihinkö ei pitäisi reagoida mitenkään. Se jo arvattiin ku asukaluku tipahti olennaisesti et sielä vaihetaan capia tai koitetaan virka-asunnolla kikkailla. Harmi sinänsä koko juttu että jätettiin kesken mutta heti alkoi kuulua sora ääniä että ollaan Whatin puolella yms.


PS. Onnea voittajille!

Tume
04-17-2016, 12:20 AM
Tästä että sun offi säily kartalla ja kyläsi yleensäkin yhtä lukuun ottamatta joka katosi kartalta, käy kiittäminen pörriä joka onnistui puhumaan että ei enää jatkettaisiin. Itsehän olit taas paria päivää aiemmin nutiryöstöllä koittamassa rapoa saada dragonilta ja useita tiekkailuja. Niihinkö ei pitäisi reagoida mitenkään. Se jo arvattiin ku asukaluku tipahti olennaisesti et sielä vaihetaan capia tai koitetaan virka-asunnolla kikkailla. Harmi sinänsä koko juttu että jätettiin kesken mutta heti alkoi kuulua sora ääniä että ollaan Whatin puolella yms.

Näinhän se on. Pörrille siis kiitos siitä. Tosin, eipä sillä olisi ollut hirveen isoa merkitystä, vaikka olisitte sen vienytkin, koska tulos oli tämä :).

E: Tottakai saa ja pitää reagoida. Peli on rehtiä :)

Tontza
04-17-2016, 12:28 AM
Näinhän se on. Pörrille siis kiitos siitä. Tosin, eipä sillä olisi ollut hirveen isoa merkitystä, vaikka olisitte sen vienytkin, koska tulos oli tämä :).

E: Tottakai saa ja pitää reagoida. Peli on rehtiä :)


Niin ei olisi ollut ja lanan alku jäi taas kerran kotiin kun kierros loppui. Harmi kun ei saa mukaan seuraavalla kierrokselle niin kuin kullan saa. :(

Tume
04-17-2016, 12:30 AM
Niin ei olisi ollut ja lanan alku jäi taas kerran kotiin kun kierros loppui. Harmi kun ei saa mukaan seuraavalla kierrokselle niin kuin kullan saa. :(

Kaikesta huolimatta hyvin mahduttiin sovussa olemaan 90% ajasta :). Oli ihan hauska kärhämöidä, kun välillä ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään :D. Ei jäänyt hampaankoloon mitään ja toivottavasti toisinpäin :). Törmäillään!

höpönpöppöö
04-17-2016, 12:58 AM
Thank You, Girls! <3

Kierros oli antoisampi kuin olisin ikinä uskonutkaan. Ja lopputulos mitä mahtavin! :)

Eipä ole omasta pelistä paljoa kirjoitettavaa, joten kiittelen vain. Haukkumaan en lähde, mun koira tekee sen mun puolesta. <3

Kiitos koko mahtisumulle ja onnea voitosta!

Erityiskiitokset menee koko "Manne"-porukalle, teidän muiden peli innosti itseä kovasti tähän mukaan! Minä halusin heittää offinysän varmaan seinään, sieltä joku sanoi että "nyt voittoliikkeitä" vai miten se oli? :D Ei siinä, että voittoliikkeisiin olisin varsinaisesti kyennyt, mutta kiitos "opsu420"-porukalle. <3 Oli kaikenkaikkiaan hieno nähä miten hyvin yhtä tää liittouma piti ihan alusta loppuun asti ja vaikka en ketään erikseen meinannutkaan mainita niin ISO kumarrus ja niiaus teNjoylle! <3 Keskustelut jatkunevat Skypen puolella ;)

Kestokiitos "laiskoille pojille" Kukkakeppi tilille, minä se vaan jaksan kierros toisen perään sittailla teidän idletilejä. -_-

Jos sitä sit kesän vaikka huilais?

-Suru / Sienet ja LSD

depsu
04-17-2016, 03:21 AM
Terve kaikille tasapuolisesti liittoon, rotuun tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta,

Joudun kommentoimaan nyt tällä uudemmalla tunnuksella, kun unohdin taas tuon 2007 liittyneen salasanan.
Olen siis Mijual-tilin työjuhta deebee/some1.

Itsehän en servun alussa edes tiennyt, että Mijual on aloittanut speedin n. 10 servun tauon jälkeen.
Mutta sitten sain viestiä, että tuunko auttamaan tilille. No päätin, että kokeillaan nyt mitä siitä tuli. Ei tullut yhtään mitään!
Vanhoja tuttuja fix2-7 ajoilta koitin etsiä profiileista. Ei löytynyt oikeastaan ketään.
Enkä kyllä löytänyt Nisseäkään. Meinasin jo pistää hakemusta takaisin thong:in fb ryhmään, että saan Nissen jotenkin kiinni.

Mutta alku serveri meni Nro 1. liitossa, selväksi tuli aikalailla jo aluksi, että veteraaneja liitossa on vähän.
Lähimmät naapurit solomon & King Franarik lopettivat, muutama kylä heiltä sitten jäi meille. Ja sims alkoi heilua top20 paikkeilla.

Liittoa alettiin hakemaan aktiivisemmin. PK ei huolinut, koska meillä oli kuulemma liian vähän kultaa tilillä. Tilillä 2 pelaaja, jotka molemmat töissä. Ei sitä kultaa tarvi kerralla olla 10 000 kokoaikaa. :)
What:iin koitettiin, mutta ilm. meitä ei kukaan liitossa tunnistanut tarpeeksi hyvin. Päädyimme EM:ään, josta tarpeen tullen emme saaneet pakkiapua pyynnöistä huolimatta. Sekä roskan sumupuheet olivat viime niitti arkkuun ja elimme liitottomina jonkin aikaa.
Sitten Mijual itse lopetti koko serverin, toki 4. kymmentä kovaa vauhtia elävä ja useamman jälkikasvun edustajan omistajana. Aika ei riitä kaikkeen. Jäin tilille sooloomaan. Ja lähestyin WesKör/smirreä, jos ROL:liin olisi mahd. päästä. Koska sijainti oli ko. liittoon mitä kaikkea paras mahdollinen.

Minut otettiin, kuin otettiinkin mukaan. Ja kyllä se siitä sitten alkoi sujumaan taas.


Serverin kohokohta oli itsellä se kun PK-liiton tili: Taikonautti koitti vähän valtailla kylää. Ja ajoi 5. päällikköä seinään.
Myöskin Nro.1 liitto kunnostautui San Emil:in valtauksessa, päästin sweepin läpi. Ja pakitin jäljessä tulevat 7 päällikköä, 3 eri tililtä.
Mutta toki jos sweepin jälkeen eka päällikkö tulee minuutin perässä, niin tämä ei kamalaa ponnistusta vaatinut.

Serveri oli mukava seurata loppuun.


TryHard:ia ihmettelen, kun halusi "kaikki 5. tiliä" pois syrjäytyneistä. Myöskin syrjäytyneiden liiton johdon selkäranka hieman haussa ilm.


Mutta en lähde seuraavalle, enkä sitäkään seuraavalle.

Mutta kiitos mukavasta serveristä kaikille osapuolille. Ja onnea tytöille!


Rebel-F is Da best!

Al Capone
04-17-2016, 07:37 AM
What & SRJTNT & PK & 10 muuta - Teillä oli parhaimmillaan KUUSI sotista, mukaanlukien unesotis. Ettekä silti saaneet tuon kummempaa aikaan? Varsinkin Sorsa ansaitsee tittelin "Aikakautensa lammas". PK :stakin oli kuulemma kyselty, että saako ampua, ammutaanko ollenkaan. Vastausta ei kuulu Sorsalta ja lanat jää kotia. Ja Sorsa, mitä vittua tuo sun unesotiksen käyttö oli? Eläessään en oo noin huonoa unesotiksen käyttöä nähnyt. Kyllä tuolla johtamisella ja koheltamisella ansaitseekin hävitä.



Tässä kannattaa toki muistaa että tollaseen 9M? pakitukseen joka on luultavasti myös arkkitehdillä suojattu vaaditaan oikeesti ihan järjettömiä lanoja että niillä saa yhtään mitään aikaan.
http://travian.kirilloid.ru/warsim2.php#a:uUb#d:r1D2#r2u9000000U20 siitä vaan simutteleen :)

vzpurný
04-17-2016, 07:51 AM
Ei tälle kierrokselle pitänyt kyllä lähteä ollenkaan, mutta kun SoRsA pyysi enkä edelleenkään osaa sanoa sille ei :D Tosin tiedossa oli alusta lähtien, että oma peliaikani ei tulisi olemaan entistä 100% luokkaa muuttuneiden työkuvioiden vuoksi. Ja pakko sanoa, että sen kyllä huomasi heti tilillä ja liittoumassa. Mutta onnistuttiin kyllä siinä mitä alusta asti suunniteltiin. Ihan tarkoituksella myös provoamaan ja saada loput servusta suuttumaan meille, mitä ei vielä aiemmilla kierroksilla täysin onnistuttu.

Kaikesta WHATin politikoinnista ja taktiikasta saapi nuo SoRsA ja Indi kirjoittaa, niiden päävastuullahan WHAT pääosin oli, itse tyydyin siis työkiireitteni vuoksi vaan laukomaan tyypilliseen tapaani kärkkäitä kommentteja ja mielipiteitäni asioista sekä kiukuttelemaan, kun hommat eivät toiminetkaan. Sekä pitämään hengissä paria pakkitiliä, joiden pelaajat lopettivat.

Mutta lyhkäsesti KIITOS:
-SoRsA- , dualini <3
-Indi , ilman sun panosta WHAT ei olis pysynyt kasassa alustakaan
-moe- , sun sanaan voi tällainen paatunutkin pessimisti jo luottaa, hienoa työtä kaikenkaikkiaan!
-Jaatinen ja Piina, äärettömän suuri kiitos luottamuksesta, joskus ne vanhat suhteet on uusia parempia ;)
-koko WHATin poppoo, vaikka aktiivisuus ontuikin koko porukalla, se ryhmähenki on älytön siellä pinnan alla, osa jopa sitä vanhaa KL-perua, osa uusia, jotka sulautui hienosti porukkaan. Kiitokseksi on kyllä ne bileet tulossa vielä, jotka tällä servulla jäi välistä mun työkiireiden ja porukan rahapulan vuoksi. Mutta ne bileet kyllä lupaan ja kuten tiedätte, mä pidän lupaukseni aina ;)
-Syrjäytyneet ja PK, Kiitos!

Onnittelut voittajille, etenkin ex-dualilleni Ryysylle, johon törmääminen tällä servulla aiheutti suuren naurukohtauksen positiivisessa mielessä. Ja siitä eteenpäinhän oli selvää, että sinnehän se voitto menee :D Hauska pelata tällaisten suurten persoonien ja sanavalmiiden ihmisten dualina ja olla servun vihatuimmilla tileillä sen vuoksi ;) Ei edes kirpaise tällaiset häviöt, kun tiedossa oli, että kaikkien lanat on meille tulossa.

Miinusta en jaksa jakaa, koska lista olisi niin pitkä enkä jaksa alkaa ratakiskosta kaikkea vääntämään ja väitettyjä valeita suorimaan. Sen sijaan lähden kesäloman viettoon ja pidän taas pidemmän tauon suomiservuilta. Ehkä sen WHAT/KL-tyyppisen yhteishenkisen porukan kanssa lähdetään vielä ulkomaillekin kokeilemaan, kun siellä ei ole mitään ennakkoluuloja ja kokemusvihoja nickien mukaan. Tai sitten pitkän tauon jälkeen suomiservulle uudella henkilöllisyydellä aiheuttamaan hämminkiä...

Rakkaudella WHATin hengessä;
/weeper

Ryysy
04-17-2016, 08:07 AM
Onnittelut voittajille, etenkin ex-dualilleni Ryysylle, johon törmääminen tällä servulla aiheutti suuren naurukohtauksen positiivisessa mielessä. Ja siitä eteenpäinhän oli selvää, että sinnehän se voitto menee :D Hauska pelata tällaisten suurten persoonien ja sanavalmiiden ihmisten dualina ja olla servun vihatuimmilla tileillä sen vuoksi ;)

/weeper

On aina mukava saada ihmiset iloiseksi!

Mulla oli se etulyöntiasema, että tiesin sinun ja muutaman muun pelaavan WHATissa.

Niin kuin tiedät, mä rakastan suunsoittoa ja kinaamista.
Niin oli itsestään selvää saapua viisastelemaan liittonne kannulle, heti sen jälkeen kun tein paluun myös irkkiin.
Eikä se ollut huono päätös lainkaan!

Tosin kahvit lensi näppikselle, kun avasin sen ja näin topicin: Tervetuloa fix21 voittajien kanavalle!"
Selvittyäni pahimmasta naurukohtauksesta ja saatuani näppiksen ja ruudun kuivaksi, ensimmäinen ajatus oli.
"Niinhän Te luulette!"

Tuo topic toimi monena aamuna suurena motivaattorina, kun en olisi jaksanut siirrellä pakkeja, kirjoittaa allyja yms. mitä loppusotaan nyt kuuluukaan.

vzpurný
04-17-2016, 08:39 AM
Tosin kahvit lensi näppikselle, kun avasin sen ja näin topicin: Tervetuloa fix21 voittajien kanavalle!"
Selvittyäni pahimmasta naurukohtauksesta ja saatuani näppiksen ja ruudun kuivaksi, ensimmäinen ajatus oli.
"Niinhän Te luulette!"

Tuo topic toimi monena aamuna suurena motivaattorina, kun en olisi jaksanut siirrellä pakkeja, kirjoittaa allyja yms. mitä loppusotaan nyt kuuluukaan.

Sitä se provoaminen on ja siinä siis voitettiin tavoite yli odotusten ;) Ei me edes luultu niin, kun tiedettiin alusta lähtien, että saadaan kaikki pelaamaan meitä vastaan ja näin kävi.

Joskus kun aloitettiin SoRsAn kanssa tää yhdessä pelaaminen, kerroin, että puoli servua jo vihaa mua valmiiksi, jonka vuoksi olin mukana uudella "henkilöllisyydellä". Taidettiin siinä sit lyödä vetoa, että saadaan loputkin vihaamaan. Että sillee voittajafiilis, kun tässäkin onnistuttiin yli odotusten :mrgreen:

Africa
04-17-2016, 08:39 AM
Onnittelut Girlseille ja meille tukijoille voitosta!

Edellinen kierros meni niin pahasti penkin alle, että oli pakko lähteä tälle kierrokselle yrittämään parempaa lopputulosta. Perustimme pienellä maan mainiolla luottoporukallamme (Lenovo, tules, kivijuna ja me) liiton Senonit. Sisäpiiriimme kuului myös V5, joka loi loistokkaan uran Manneissa.

Oman tilimme tavoitteena oli tehdä kunniallinen ww-lana sekä ehtiä ajaa se ennen servun loppua.

Alkuservusta väkeä tuli ja meni liiton ovista. Kun GA yhdistyi meihin, ja samaan korpeen eksynyt Los Lobos vahvisti rivejämme, niin lopputuloksena oli parikymmentä taitavaa ja ahkeraa tiliä, tosin pari myyrääkin.

Ennen faktien tuloa liittouduimme kahden liiton kanssa. Toisesta kuoriutui mamujen kautta Evakko ja toinen vaihtoi nimekseen Mannet. Huonompi näki paljon vaivaa koaliton organisoimiseksi, kiitos siitä.

Koalitiota onnisti faktien haussa. Yhdeksi tärkeimmistä tuli pikkusotis. Se kiersi vauhdikkaasti tuleksen, Bensalenkkarin, Los Lobosin, Seasorin, Suicide Squadin, toukka tenun ja meidän tileillä ja saimme kaikki hyvän kaluston aikaan.

Girlsien taikavoimat tulivat tietoisuuteemme, kun huomasimme heidän pommittaneen jaasperin ja kumppaneiden korpikylät bittiavaruuten. Tuossa vaiheessa itse vasta kaadoimme metsän puita työpajaa varten. Toinen vaikuttava temppu oli tiliwaren vienti jaasperilta.

Kun sitten kuulimme, että jaasperi oli liittoutunut tyttöjen kanssa, aloimme tuntea itsekin vetoa siihen suuntaan. Näimme siinä mahdollisuuden servun ennakkoasetelmien murtamiseen.

Iso kiitos Girlseille, että suostuitte raksaamaan ja jaksoitte raksata vauhdilla. Energianne toi piristysruiskeen servulle ja rikoitte luutuneet kuviot.

Kiitos hyvästä yhteistyöstä muille koalition liitoille Manneille, Evakolle ja MS:lle. Kiitos kaikille oman liiton pelaajille yhteen hiileen puhaltamisesta. Erityisesti kiitos Peacefulille myyräjahdista ja pelitilanteiden tarkasta seuraamisesta. Bensalenkkarille ja Los Lobosille kiitos korpiseurasta sekä naapuriavuista. Diktaattorille kiitos kestopakeista.

WW-ajomme http://travian-reports.net/fi/report/307223bc69c

pivi21 ja mika tililtä memento

Ryysy
04-17-2016, 09:02 AM
Sitä se provoaminen on ja siinä siis voitettiin tavoite yli odotusten ;) Ei me edes luultu niin, kun tiedettiin alusta lähtien, että saadaan kaikki pelaamaan meitä vastaan ja näin kävi.

Joskus kun aloitettiin SoRsAn kanssa tää yhdessä pelaaminen, kerroin, että puoli servua jo vihaa mua valmiiksi, jonka vuoksi olin mukana uudella "henkilöllisyydellä". Taidettiin siinä sit lyödä vetoa, että saadaan loputkin vihaamaan. Että sillee voittajafiilis, kun tässäkin onnistuttiin yli odotusten :mrgreen:

Vakavasti puhuen, mä olen hämmästynyt tästä lopputuloksesta.

Teillä oli suunnaton ylivoima sotiksien, isojen tilien yms tärkeiden juttujen suhteen. Joten oli oikein olettaa, että voittaja tulisi sieltä.

Meidän onni oli se, että teillä ei ihan kestänyt rivit kasassa ja ilmeisesti myös motivaatio katosi tämän johdosta.

Ihmettelen myös sitä, että teillä oli 5-6 sotista kokoajan kierrossa ja silti lanoista puuttui koneet.
Saatot oli paremmin kohdillaan.
Ilmeisesti vieläkin raidimestaruudet on ww-lanaa tärkeämpiä.

Snowi
04-17-2016, 10:09 AM
Terveeks!
En jaksa kauheesti rustailla sillä meidän tili ei juuri ollut kiekalla esillä... Onnea kuitenkin voittajille!
Mutta jos nyt kuitenkin jotain oman tilin hommista laittais:
Tipaton tammikuu(tirsk) oli puolissaan ja siitä johtuva vitutus sai minut liittymään kiekalle - seuranani rakas dualini orbi.
Eihän me toisia tunnettu, viime kiekan lopussa molemmat oli dualia vailla niin sovittiin, että lähemmä teutoneille tälle kiekalle. Itsellä henkilökohtaisesti ollut kyllä mitään aikomusta aloittaa uutta fixiä enää tammikuussa, mutta ensirekisteröitymisen auetessa moe-:lta napsahti viesti puhelimeen: "Fixi alkaa". Ja täällä oltiin.

Servu lähti käyntiin hyvin, vaikka OWA nappas 30s ennen meidän cropin (gallit on hauskoi joo). Siinä sit saatiin kuites capi vähän kauemmas samana päivänä ja alettii tekee nutia raideille. Kyl se vähän harmitti, kun Jaasperi pääs top 10 hyökkääjiin tappamalla aamuisin meidän nuteja kotiin. Kuitenkin päätettiin tehdä 2 lappua fakteille ja niin kävi.

Faktit tuli, mutta sijoittuivat meihin nähden vähän huonosti. UneArkki oli ~30ruudun päässä, se haettiin ja annettiin WHAT!ille. Pienempi lana juoksi sotisten ja warejen perässä - turhaan. Koko fakti viikko vilkuteltiin vihujen fakteja ja kyseltiin opsuja, mutta suurempia vastauksia keltään en saanut. Olihan siellä porukkaa samoilla ideoilla, mutta ei saatu sitä oikein organisoitua. Nooh, lähimmä sitten pienellä porukalla (oliskhaan ollu me, epelit ja mostlyt) hakemaan iso runsis kivijunalta. Niinhän siinä kävi, että läpi mentiin ja runsis lähti mukaan. <- (Kierroksen kohokohta, kultainen offimitsku ja top2 hyökkääjä tilastoissa :).)

Siinä sit faktien jälkeen rivarina pelailtiin, idlattiin jne. Jonot ei pysyny ja molemmat tilin pelaajista oli vähän väliä missäkin. Käyttiksiä tais olla 4kpl parhaimmillaan, mutta nehän ajettiin pois kun viljat ei riittäny. Sotista meille ei kierrätetty, syy ei ikinä selvinnyt(idlaus ja se että normeillakaan pysyny jonot, kun tili saattoi olla useamman päivän tyhjillään), joten tarkoituksena oli enempi vaan pommittaa muita kartalta.
Ihme hommat alkoi ja Suicide Squad lasautti meidän koneet keitaalle. Kyllä, pidimme joukkoja keitaalla syystä, jota en nyt ala tähän kirjoittamaan. Noooh, alotettiin sitten deleajot, mutta kävi ilmi ettei vihulla ollut pakkeja enää kylissä, vaan kaikki WW:ssä. Pellot ammuttin alas vissiin 4capista, mutta eihän me niitä nolliin/lukkoon saatu, kun Sutku oli tuhonnu mein koneet :(. Jees, mutta siinä mein tarina sit muutamat kiitokset ja ehkä parit risut. No en tiedä risuista, mutta pääsiäisvitsat ainaki.

Orbi: Duali <3. Olis sua voinu enemmänki näkyä, ainaki lopusta mut hyvin tultiin toimeen ja melkeen saatiin jotain aikaseksikki, ehkä ens kerralla ;)
moe-: Taas sait mut lähtee tänne. Kyl tuli WA:ssa, snäpissä ja IRCissä turistua ja siihen lopputulemaan pääsin, että oot sie kyllä aika sekasin. Joo joo, ei vaiskaa. Kiitokset sulle taas liiduamisesta ja kaikesta muusta. Kesäl nähdää!
Julce: Löytyy arvostusta sua kohtaan ja oon sen 10e(+ ne parit drinkit) auki, maksan joskus. Turhan riidan osapuoleksi kyllä pääsit.
Junnu: Jukeboxi, lottovoittaja, rikas, mitä kaikkea. Kivaa ollu sunki kans turista IRCissä vaikka pisteletki aiha pahasti. Saat sydämen, koska olit IRCin sydämellisin jätkä. <3 (Vaikka ajatki mersulla...)
Chio: Söpööö
Sorsa-: En tunne, mutta toi ROL riita kyl kusi minun mielestä. Turha tollasesta heittää dibloja pois yöllä ja ajaa saman tien. Ei siinä, ei ne viestit nii kauhean kivaa luettavaa ollut, mutta se miten toimit kyl kusi mielestäni pahemmin silmään.
jarcou: Sullekki kiitokset raidikisoista ja seurasta, eikhään ne menny melko tasan?
Punanen mauto: On se vaan paholainen

Mjoo: Sit vielä yleisesti kiitokset koko Syrjäytyneet porukalle siitä, että jaksoitte mua IRCissä ja siitä että teän kans oli mahtava pelata. Kiitokset myös PK:lle ja Whatille.

Kiittäen kuittaa Snowi, Juoppolallit -tililtä.

Ps: Rapoi ei nyt oo saatavilla, joudutte luottaan mun sanaan - itsehän en luottais, mutta minkäs teet.

PPs:
Sims: 57. Juoppolallit 17513 (Kyl pyörittii 20 paikkeilla kun viel pelattii :/)
Offi: 12. Juoppolallit 537889
Deff: 50. Juoppolallit 107877

Kukkoaho
04-17-2016, 10:23 AM
Meidän onni oli se, että teillä ei ihan kestänyt rivit kasassa ja ilmeisesti myös motivaatio katosi tämän johdosta.


Montakohan kertaa tää sama poppoo on kompuroinu ihan samaan?!? Olikso syytä katsoa peiliin, sen sijaan että haetaan syylliseksi joku muu...

Niin minäkin pelasin! Voitin! Ja minähän tän koko homman ratkaisin lopultaan! Tässä pelin kulku:

Alkuservu: Pla pla pla... pla pla... pla pla
Keskivaihe ja artet: Pla pla... pla... pla
WW vaihe: Pla pla pla..

Pelin ratkaisu: Kipsu: Voisitko kukkis laittaa meidän lanan liikkeelle? Minä: No helvetti... Okei...
Laitoin lanan matkaan ja seuraavana päivänä servu ohi = Selkeästi tästä on tehtävissä hypoteesi, että juuri tuo oli serverillä käänteen tekevä vaihe ja MINÄ voitin!

IcyTower
04-17-2016, 10:58 AM
No perkele ei sitä aina voi voittaa :D

Mutta joo tuli tossa viime kiekan aikana moen kaa sovittuu et alan pakkii sille pelaa muutaman tyypin kaa mutta niillähä se intoki lopetti ja toinen anto tilin vähä niiku Battle Beastille ja lopetti moen pakittelun ja käytti ite ne pakit! ja sitte parit deles mutta joo sitte ku MOE lähti Rimppakintuilta nii enköhä mie sopinu et heitän allya et PAKIT WW ja sinnehä ne meni Sorsaa auttaa :D

Mutta miksi PK HOMOT ei jaksanu ampua Girlsien tornia ikinä ne vaa jotai KIRPEN lanaa valtaili :DDD

Ja joo jos mennää siihe et sainko mitää aikaseks nii oliha mul se 150K LEEGOA KERRALLA HENGISSÄ!!!

Mutta joo jos joku ihmettelee miks ei meit tyylii näkyny missää diplois sorsien ja näitte kaa nii siks koska en mie ees jaksanu ikinä mitää rauhaa tai liittoo koittaa laittaa liittoutuman diplomatia jutusta ja tuskin ne ois hyväksyny ees sitä

Mutta alakaspa jo ens kiekka :D

-ICYTOWER

MurMur
04-17-2016, 12:26 PM
Onnea voittajille, ansaitsitte sen!

"Kokemus voitti ylimielisyyden."
Ja jottei ihan lässytykseksi mene niin tarvitaanhan sitä ylimielisyyttäkin välillä vähän ;)

Näihin sanoihin.

kaho
04-17-2016, 12:40 PM
Team toukkikselta terveisii ja onnittelut tytöille! :)

On niin tylsää että jos sitä muutaman rivin raapustas servusta.

Eihän minunkaan enää ikinä pitänyt palata niin sanotusti sorvin ääreen mutta jostain kumman syystä tässä taas kävi näin. Aika noviisina lähettiin J4F:in kanssa alkuun pelaamaan kevyttä offi painotteista tiliä korpeen no se homma jotenkin riistäytyi käsistä. J4F quittas aikalailla alkuunsa ja tili jäi meikäläisen hanskaan pari kertaa deleenki jo kerkesin painaa mutta en ikää saanut vietyä sitä 72 tunnin prosessia loppuun, hyvä niin.. Luojalle kiitos Ressukka paukahti tilille noo meikäläinen oli siinä vaiheessa kuuntelu oppilaan asemassa kun se alkoi kertoa mitkä kaikki asiat ovat päin prinkkalaa :DD Tekemistä siis riitti osa tehtiin osa taitaa olla vieläkin vähä vaiheessa ehkä joskus :D

Sit alettiin vaan kasaamaan jonkinlaista ww lapaa vailla päämäärää, sotista saatiin maistaa: Mannet, Senonit, evakot kombinaatiolla. Kiitokset Pivi21:lle hyvin hoidetusta kierrosta!

Monien mutkien kautta kuitenkin päästiin ajamaan eilen eihän sekään mennyt ihan nappiin oltiin akateemisen vartin verran myöhässä taas... Noo jotain saatiin kuitenkin aikaan: http://travian-reports.net/fi/report/30662e422d9

Haluaisin kiittää kaikkia mukana olleita en nyt erikseen jaksa kaikkia alkaa kirjaamaan ylös koska en A muista kaikkia mainita kuitenkaan B kirjotan vielä huomennakin tätä. :D

Erityiskiitokset Ressukalle dualina toimimisesta+ koko koalitiolle ja irkin poppoolle ei ollu tylsää :)

Ps: Oon edelleen pettyny sutkun maaleihin änärissä :(

-kaho

SoRsA^^
04-17-2016, 02:28 PM
Nonniin... Parempi voitti.. end of story... Siitä hurjasta sumuilusta tähän alkuun sern verran että siitä voi jauhaa vaikka maailman tappiin.. molemmilla porukoilla oli tilejä takanaan enemmän ja vähemmän... Tuntuu lähinnä tuo jauhaminen poistavan kaiken arvon siltä kuka mitäkin servulla koittanu saada aikaseksi... tilejä riittää mutta ei niitä tilejä jotka saisi todellisuudessa jotain aikaseksi...
TH tilistä sen verran että hammasta purren loppuun mentiin saamatta MITÄÄN aikaseksi... tili oli alusta alkaen täysin alimiehitetty ja tästä johtuen myös tulokset jäi puolitiehen.. tilitasolla.. fakteja kerty iso isot kasat "sumulle" ja niitä koitettiin pitää järkevimmissä paikoissa kaiken aikaan... tulokset ei olleet sitä mitä olisi voinut olla... (ja tässä kohtaa niille korpihuutajille) ON TÄYSIN ERIASIA raksata sitä lanaa sotiksen turvin siellä korvessa sen 3kk (ja parhaassa tapauksessa menettää se bittiavaruuteen) kuin raksata sitä origossa loputtomien punamiekkojen ja paineen alasena.. kokeilkaahan herra PRO pelaajat joskus pelata näin... GG vois olla pari esimerkkiä kuinka saattaa käydä...

Kiitokset tarjoan tuttuun tapaan what! väelle.. suurin osa jakso painaa alusta loppuun ja olla mukana kuvioissa.. kovin moni kuitenki meiltäkin homman kesken jätti ja aiheutti omia tyhjiöitään pahoimpiin paikkoihin...

Moe- ISO KIITOS... sano kuka mitä tahansa olet tän hetken "kuumimpia" liiduja joka ei ttarraudu turhiin provoihin ja pystyt myös kompromisoisaan tilanteita... kuten jo aiemmin ilmoitin kukaan ei srjtnt+what! kahinasta syytä sua..

Iso KITOS möys Jaatiselle/piinalle ja justjust:lle.. waikka sumu oli kohtanola maksan sen hinnan mielellään yhteistöstämme :P

Mysökin isot pisteet MS porukalle.. yllätitte kaikilla mahdollisilla osa-alueilla..

Ja loppuun tietenkin ISOT onnittelyt Ryysy- :lle ja kumppaneille...

Reisille
04-17-2016, 03:18 PM
Niihän siinä kävi, että hävisin TAAS! :DDD

Kiitos!

smirre
04-17-2016, 03:24 PM
Montakohan kertaa tää sama poppoo on kompuroinu ihan samaan?!? Olikso syytä katsoa peiliin, sen sijaan että haetaan syylliseksi joku muu...

Niin minäkin pelasin! Voitin! Ja minähän tän koko homman ratkaisin lopultaan! Tässä pelin kulku:

Alkuservu: Pla pla pla... pla pla... pla pla
Keskivaihe ja artet: Pla pla... pla... pla
WW vaihe: Pla pla pla..

Pelin ratkaisu: Kipsu: Voisitko kukkis laittaa meidän lanan liikkeelle? Minä: No helvetti... Okei...
Laitoin lanan matkaan ja seuraavana päivänä servu ohi = Selkeästi tästä on tehtävissä hypoteesi, että juuri tuo oli serverillä käänteen tekevä vaihe ja MINÄ voitin!


Ja tasan tarkkaan servun paras elvistely =D Onnea voittajalle ;)

Ryysy
04-17-2016, 04:29 PM
Pelin ratkaisu: Kipsu: Voisitko kukkis laittaa meidän lanan liikkeelle? Minä: No helvetti... Okei...
Laitoin lanan matkaan ja seuraavana päivänä servu ohi = Selkeästi tästä on tehtävissä hypoteesi, että juuri tuo oli serverillä käänteen tekevä vaihe ja MINÄ voitin!

Kukkis!
Nyt mahtaa harmittaa, kun lähetit lanan ohjeen mukaan, etkä sinne mihin olisit oikeasti halunnut eli Tyttöjen nukkekotiin. ;)

Vielä pahempi järkytys lienee se, että jouduit voittamaan mun ja Makkoon kanssa! xD

Kukkoaho
04-17-2016, 04:58 PM
Kukkis!
Nyt mahtaa harmittaa, kun lähetit lanan ohjeen mukaan, etkä sinne mihin olisit oikeasti halunnut eli Tyttöjen nukkekotiin. ;)

Vielä pahempi järkytys lienee se, että jouduit voittamaan mun ja Makkoon kanssa! xD

Vilpittömästi Ryysy, mä suon ton voiton teille enemmän kuin mielelläni! Ja kyllä mä aavistelin kuka ja ketä siellä tyttöjen tötterön takana piileksii ;) Lykkyä vaan tulevaan ja kenties jatkoa seuraa? Mä tuun sitten taas taka vasemmalta ja ratkasen servun!

Vilpittömät ja suuret onnittelut siis teille henk koht ja koko poppoolle joka voiton vei!

(Jos jollekin on epäselvää, niin voi olla, etten ole ihan varma olinko se minä joka serverin ratkaisi)

Koegi
04-17-2016, 05:37 PM
Tilihä siis oli Boxxy ja tarkotus oli tehä pari käyttist ja räiskii ympäri karttaa, ajella seinille. Ei vissii sit jaksettukaa. ":D"


Ei voi muuta kun kompata tätä, ei jaksanut, ei pystynyt ":D". Eka viikko meni nätisti Kujun, Lantin sekä allekirjoittaneen voimin tuoden jopa raidimitalin mutta kun kolmannella viikolla jo jäbät alkoi kadota pariks päiväks sanomatta mitään niin tili vajosi hitaasti idlemodiin. Faktien jälkeen hyvinä aikoina saatettiin käydä pari kertaa vuorokaudessa tilillä, lopussa ilmeisesti meiltä pultattiin capi ja vietiin pikkuraksa ja tämäkin huomattiin puolivuorokautta osuman jälkeen.

Ryysy
04-17-2016, 06:25 PM
Vilpittömästi Ryysy, mä suon ton voiton teille enemmän kuin mielelläni! Ja kyllä mä aavistelin kuka ja ketä siellä tyttöjen tötterön takana piileksii ;)

lässynlässyn .... bla blaa blaa

... mäkin sua <3 ...



Lykkyä vaan tulevaan ja kenties jatkoa seuraa?

Jatko lienee mahdoton.
Tällee salaa ja yllätyshyökkäyksellä tämä onnistui, mutta jatkossa olisi mahdotonta onnistua. ;)

moe-
04-17-2016, 08:22 PM
Kaippa sitä vois itekkin jotain rustata aikansa kuluks. Alkuun tuli lähdetty parilla tilillä jotka oli Pahat Pojat sekä Rimppakintut. Julce ja Jönssi teki rimpat ja meikä pahat pojat kun ei nähty tarpeelliseksi kolmen äijän olla samalla tilillä alkuun. MrAlpha myöskin lähti vääntää pakkia alkukierrokselle Epic tililtä, josta siirtyi jossain kohtaa kierrosta kanssa Rimppakintuille pelaamaan. Siinä sit jonkun aikaa pelailtiin ja huomattiinkin että ollaan myöhässä capeista, 2x vietiin nokan edestä ne mitä oltais otettu. Eipä siinä auttanut sitten kun tehdä (Rimppakintut tililtä) toinen kylä hyvän iskuetäisyyden päähän jonkun 150% 15c capista. Siinä sitten kasattiin pienet nyrkit jolla iskeä tuo kylä nollille ja ottaa capi siitä. TryHard tililtä tuli lana myöskin joka juoksi seinään joka varmasti siinä kohtaa peliä vaikutti aika paljon sille tilille, mutta läpi päästiin aika isoilla menetyksillä ja sieltä sitten kauheen urakan takana pulttaamalla saatiin capi paikka vapaaks. Tässä kohtaa muilla tileillä oli ollut jo capi 2vk joten "hieman" myöhässä sitten sitä raksaamaan..

Naapurissa tuntu olevan paljon Jokers liiton tilejä joka hieman huolestutti. Onneks kumminkin lähinnä pakkitilejä, joten mitään sotia ei jouduttu käymään pitkään aikaan. Kadimir tilin kanssa tuli tapeltua capin keitaista jotka oli molemmille täysin samat. Todettiin että antaa olla fakteihin saakka, ja faktien jälkeen ruvetaan tykittelemään. Faktit omana lukuna sitten, mutta faktien jälkeen tosiaan ajeltiin kadimir sitten matalaksi liittolaisen kanssa (kyl sielt juopot oli kans välissä mut eka lana meni jo läpi) ja saatiin capin keitaat rauhassa ottaa itselle + 4 kylää tuli vallattua kaupanpäälle. Ja sitten kadimir kerkeskin deleemään.

Noh, palataas fakteihin hiukan. Tavoitteena oltiin otettu tilille unepopot kun yhtäkään WW-lanaa ei ollut tarkoitus raksata. En muista ketä sitä lähti tavoittelemaan, mutta se tais lähtee 5min ennen meidän osumaa sinne. Liitolle jälleen aika huonot fakti saavutukset, mutta tulipa se unearkki sentään haettua. Jotain muitakin tais tarttuu ekalta kierrokselta mukaan, nyt en muista vaan mitä. Isot popot x2 ainekin.

Siinä sit ruvettiin jossain kohtii rähisee jokereiden kanssa, puolin ja toisin meni lapaa ja jokerien osalta lähestulkoon jokainen seinään joista suurinosa capiin vakipakkeihin. Ei näytä olevan tallessa oikeastaan muuta kuin nää: http://travian-reports.net/fi/report/30777db432c,307789d2c70 & http://travian-reports.net/fi/report/30779e41a95,30780ea8f69 & http://travian-reports.net/fi/report/30781edcdb3,30783830723 ja offiin http://travian-reports.net/fi/report/30782cc43bd mut kyl siel tuli jokereita napattu muutamaan otteeseen kiinni aikasemminkin. Jokereille ajosta näyttää olevan kanssa vaan yks rapo tallessa: http://travian-reports.net/fi/report/30784a066b8

Noh, sitten tuli tää ROL tapahtuma josta jokainen on kuullu tarinan, joten turhaan siitä enään jauhaa. Meni miten meni, mut tää nyt oli lopputulos. Meikä hyppäs siinä kohtaa sitten Rimppakintuilta -> Battle Beast tilille pelaamaan. Rimppakintut tilin statsit sitten oli siinä kohtaa seuraavat:

18. Rimppakintut SRJTNT 22258 24 Sims
8. Rimppakintut 22258 24 432504 Off
3. Rimppakintut 22258 24 794194 Deff

Mutta eipä kai siinä sen enempää. Parempi voitti tälläkin kerralla, tällä kertaa se ei oltu me eikä siitä tarvii sen enempää varmaankaan turista. Jokainen tietää mikä siinä meni pieleen ja mikä ei. Joten mennään kiitoksiin sitten.

Julce, Jönssi sekä MrAlpha - huikeet äijät kenen kanssa oli kyllä mahtavaa pelata. Itellä ei mitään pahaa sanottavaa kenestäkään, tilillä pelattaessa jokanen hoiti oman hommansa silloin kun pysty ja homma rullas ainekin omasta mielestä hyvin. Kiitokset että sain tein kanssa pelailla!
Junnu - oot huikee äijä! Pakko arvostaa moista työmyyrää oikeessa elämässä mut silti jaksoit aina heittää settiä travissakin mm. opsujen ohella, harmi vaan että noihin osallistujiin ei voitu oikein luottaa ja meni maku touhusta kun jokaisessa toteutetussa opsussa kusi joku. Oot parhautta <3
Snowi - saatanan juoppo. Oisit käyttäny ees 1/10 rahoistas johonki muuhun ku alkoholiin ni et olis nuin rappiolla. Okei ethä sä oo, mitä ny joka vklp juonu. Huikee äijä oot kans, aina messissä mitä vaan tehtiinki. Kesäl nähdään jos meikä töiltä kerkee sinne jumalanselän taakse lähteen. Säki oot parhautta <3
Cuutio ja Chio - Ihan loistavat pakkipelaajat! Molemmat väänsi pakkia melko kasat, pakko arvostaa. Molemmilta vielä isot kasat valmiina liikuteltavaks mihin aikaan vaan ja ne sai juosta kans. Chiolta tuli vakipakkia muutamaan capiin kanssa ja aika määrän teit vaikka "et osaa".. :rolleyes:
Jape ja kokoliha - yks harvoista tileistä mis homma pyöri ilman minkään sortin neuvontaa/apuja. Myöskin yks tileistä joka oli valmiina lähtee opsuilemaan milloin vaan.
Sorsa ja weeper - pakko myöntää että vaikka saatte porukassa vihaa aikaseks, ni on tein kans huikeeta pelata. Ei oo pahemmin tylsiä hetkiä löydy kun tein messissä on kun aina on joku mielensä pahoittanu :D Kiitos seurasta ja kaikista hetkistä mitä ollaan turistu <3
Jaatinen, Justi sekä Piina - tein kanssa oli myöskin pirun mukavaa pelata, hommat rullas siten kun odotin ellei paremminkin. Kiitos teille kaikille <3
Peiv ja VTK - huikeet äijät Junnun messissä, mahtavaa duunia tilillä. Harmi veikka kun rupesit faktien jälkeen idlaa, ois ollu mielenkiintoista nähä mitä tein tili ois jos oisit jatkanu samalla tavalla.
Icytower - Kiitos pakeista! Yllätyin ehkä hieman että niitä tuli hyvät kasat :)
Epekki sekä muu "Nimetön" porukka skypen puolelta - huikeita kavereita jokainen. Hauskat jutut teillä ainekin tuntuu olevan siellä mitä vierestä seurannut, hyvä meininki tein porukalla joka on kyllä mahtavaa nähdä. Epeleille vielä erityiskiitos mein osapuolen ainoasta kunnon rammerista.

Kiitokset vielä liitolle yleisesti, myöskin WHAT! sekä PK liitoille! Mukavaa peli sekä juttuseuraa niille kenen kanssa tuli turistua! Ja vielä loppuu, onnea voittajille, olette sen ansainnut kyllä!

Meikä kiittää ja kuittaa rundiks tai pariks, katotaan jos joskus sit kerkee taas.

Indi
04-17-2016, 08:25 PM
Sen pituinen se kierros, omasta mielestä parempi kuin viime fixi. Onnea Girlsseille hieno suoritus.:cool:

Oli ehkä vähän hiljainen servu ainakin omalta osalta, kun pakkia lähettiin tekemään. Tulihan sitä sitten väännettyä toista miljoonaa romu pakkia, ehkä olisi ollut paremi tehdä offia kun löyty noita pakkeja muiltakin suhteellisen paljon loppuen lopuksi.

Kiitokset WHAT:in porukoille, ehkä joskus vielä pelataan.:)
PK ja SRJTNT porukoille kanssa hatun nosto.


Tili The Emperor

Gogmagog
04-17-2016, 10:12 PM
Onnittelut voittajille! Tulin 3.vikalle viikolle laittaan uusiks raidilistat Gustavo Gaviria tilille. Yhden viikon jaksoi pelata sit vaan taustalla kattelin loppupelei. Kiitokset Porri&co ku sai joinia tilille ja tietty irkin puolelle kaikille.

Goggis

Kimppi3
04-18-2016, 02:05 AM
Onnea Girls liitolle voitosta.

Oma pelini ei nyt niin aktiivista ollut,ja tuloskin jäi vähäiseksi.
Ehkä liikaa tuli tehtyä toisilla töitä,oman tilin jääden silloin huomiotta..
Splittailuja oli kiva tehä,enempikin ois niitä hommia kyl tehnyt,
jos ois kohteita saanu:D enempää täs nyt oikee osaa/jaksa skriivailla.
kiitokset dualilleni Ilumon.



Muu kiitoslista sit tässä:
smurffi/maikkeli kiitokset välil splittiavust ja pakeist.
icytower,jns-,juiso95,gogmagog,piina,jaatinen,straba,just_just, JGR,neoliitti,
kirpe ,joa, ellu, svedu,pesukarhu,h-l,mohikani,game1,jjr9,
legu,mds,mangusti,ilogee,hoppa,seppoxs,Piippumies, wof.
kiitokset myäs niille ketä nyt unohin mainita.
ja kaikille muillekkin mirc jannuille/skype ryhmälle.
ja kiitokset kaikille Pk liiton jäsenille.Srjnt sekä whatin porukka.

kimppi3/ilumon kiittää ja kuittaa.
Tililtä eno1

Hauskaa kesää kaikille.

jaasperi
04-18-2016, 09:48 AM
noniin.. loppuhan seki taas.. pari sanaa jos kirjootan niin saa luvan riittää.. tyttöset tuos kaiken oleellisen jo kertoki eli alussa tuli niiltä turpaan ja rajusti.. sitte minnie onneks sai neuvotteluyhteyden auki ja tytöt meirän puolelle.. antoisa oli yhteistyö ja homma toimi. kovaa oli porukka perkeles eli rispektit sinne tytöille!!!

sitte tiliin.. eli mitään emme saaneet aikaseksi ja sillai.. lapaset seinättiin ja pakkejakaan paljoo ollu.. hämyjä kuitenki pyrittiin laittaan jatkuvasti että olis edes jotaki tekemistä

diploistaki jo puhuttu mutta tosiaan senverran vielä sanon että hyvä ku me kelvattiin tytöille.. JOA:lle me emme kelvanneet koska ei halunnu vajota niin alas.. alussa myös lähestyin moe-:ta mutta yhteistyö tai mikään ei sopinu koska pojat ei tykkäis.. no onneks tytöt tykkäs :D:D


sitte kiitoksiin:

tytöt: en ala yksitellen kiitteleen koska ootte aivan helvetin mahtavia koko sakki

=MS=: en ala teitäkään eritteleen vaan pelasitte kaikki aivan helvetin hyvin.. ja niinku moni sano niin jopa yli odotusten :D tosin ei mun odotusten vaan tiesin kyllä mitä me ollaan ja mihin me pystytään

ja pakko mainita erikseen minnnie ja huru. kiitokset teille että otitte roolia ja hanskasitte hommaa koska en ite kerenny..

huonompi
04-18-2016, 02:33 PM
Onnea girlseille voitosta!
Täytyy varmaa muutama sana kirjoittaa meidän porukasta. Tilinä oli paras pakkitili ja liitto oli lopussa evakot.

Tilistä:

Servun alussa houkuttelin karpin tekemään tilin (suicide squad) servulle ja mukaan pelaamaan mutta eipä se pelannu kuin ekan viikon, jonka jälkeen sutku hyppäs sen tilille ja otti homman haltuun. Omalla tilillä oli tavoitteena lähteä tekemään rento pakkitili, jossa max 10 kylää ja keppiä vaan ulos. Viikon päästä huomasinkin, että peliin löytyy enemmän aikaa ja tuli alettua tekemään offia. Faktit tuli ja hain ison haukan tilille. Tämän jälkeen tuli seinättyä lapanen insinöörin capiin. Faktien aikoihin sain tietää, että maaliskuun alussa alkaa työt, jolloin aloin muuttamaan tilin pelityyliä pakkitiliksi. Ei mennyt kauankaan aikaa kun sutku kertoi, että on hankkinut minulle pari pelaajaa lisää tilille ja xsynyt&zenog alkoivat pelailla uudella innolla tilillä. He varmaan voivatkin kertoa loppu servusta tilin osalta.

Tilastot:
sims 32.
off 13.
deff 23.
Pari raporttia
http://travian-reports.net/fi/report/30819c4cb50,3082010d687

Liitto Evakko (entinen mamut)

Minipirun kanssa perustettiin kaks liittoa jotka sitten jossakin vaiheessa ennen fakteja yhdistettiin. Meillä oli kasassa n. 15 tiliä ennen fakteja, jotka olivat osa ennestään tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Alussa mietittiin, jotakin fiksua liittolaista servulle jolloin aluksi ajateltiin, että otetaan –EM- liittoon yhteyttä ja hierotaan niitten kanssa joku sopimus. Kuitenkin siinä sitten kävikin niin että senoneitten lenovo/pivi ottikin meihin yhteyttä, jolloin alettiin harkitsemaan tätä vaihtoehtoa. Silloin myös ajateltiin että lähtisiköhän mannet meidän matkaan ja jättäisivät crundsdillen fanittamisen. Kappas vaan ja saatiin kasaan senonit&mannet&mamut koalitio. Alkuun tuli oltua melkoinen diktaattori liitossa hoitaen obsuja, pakituksia, faktikierrot mutta sitten kun työt alkoivat niin aika&motivaatio tippui täysin peliä kohtaan. Onneksi sain pivin hoitamaan faktikierrot ja ilmeisesti joku on hoitanut kaikki muutkin asiat liitossa, kerta se on pysynyt pystyssä. Sutkun päätös oli lähteä tukemaan girlsien WW:tä ja sitä mä vähän onnistuin kritisoimaan alkuun mutta lopputulosta katsellessa niin taisin olla väärässä heidän suhteen. Joku muu voikin kertoa mitä maaliskuun alun jälkeen liitossa tapahtui. Kaikista asioista en ole enää perillä. Ihmetellä täytyy miten srjtnt&what&pk onnistui menettämään melko varman voittonsa. :D Mä pidin niitä ylivoimaisena kun julkistivat liittonsa mutta ei se taida aina mennä vihuillakaa putkeen xD

Kiitokset
SutkuNnAasty MAAILMAN PARAS HEWONEN:D

Xsynyt&Zenog kiitoksia kun jaksoitte jatkaa tilillä pelaamista

Saleeh nykyisin voisin sanoa että luottopelaaja vaikka lähdittekin harha retkelle vihuille mamujen hajottua. Onneksi tajusitte ennen servun loppua sen että missä teidän koti on xD (sutkun rekryviesti: https://www.youtube.com/watch?v=3XQJBl6HTSg)

Ressukka&kaho&minipiru&pivi&tenjoy&herraD&janskuh

+kaikki muut mamut&senonit&mannet pelaajat

P.S.

Tää biisi on omistettu vihuille: https://www.youtube.com/watch?v=01swbrswmIA

-huonompi

Junnu
04-18-2016, 03:47 PM
Pieni lisäys tänne vielä. Ensimmäisenä päivänä joku päätti keksiä, että kerätään kaikki servun aikana Skypeen linkatut biisit talteen. Epeleiltä Epe otti sitten homman hoitoon. Jaetaan se nyt kaikkien iloksi tänne vielä.

https://www.youtube.com/playlist?list=PLSbanXIPEzqbx7W2kdpirw48zVH1hddBr

PS. Bomberi jos luet tätä, sun takia löysin Pummiharmonian <3 - Jonz

- Junnu

Saleeh
04-18-2016, 09:03 PM
Saleeh nykyisin voisin sanoa että luottopelaaja vaikka lähdittekin harha retkelle vihuille mamujen hajottua. Onneksi tajusitte ennen servun loppua sen että missä teidän koti on xD (sutkun rekryviesti: https://www.youtube.com/watch?v=3XQJBl6HTSg)

Hahaa, joo myönnän kyllä erheeni ja opin siitä :D Hetken mielijohde missä ollut loppupeleissä mitään järkeä, kun itsekin tasapuolista ja mielenkiintosta peliä kannatan. Kiitos Sutkulle että sait rekryttyyn minut takas sinne minne kuuluin ja anteeksi jokaiselle joka hypystä mielensä pahoitti (JOA :D).

Starttihan meillä oli aika vahva, jäätiin origoon simssaileen ja tekeen yhden käyttiksen lisäksi pakkia. Hommat sujuivat alkuun tosi hyvin, mutta sitten alkoi into hiipumaan, kun YO-kirjoitukset alkoivat, työt olivat alkamassa ja meni niin monta kertaa suunnitelmat uusiksi turhien riitojen takia, joissa en itse edes ollut osallisena. Lopussa kun selvittiin tuttuun ja turvalliseen Evakkoon ei tilillä tapahtunut muuta kuin pretoa aamuin ja illoin jonoon. Se on se aika semmonen pirulainen, kun meinaa toisinaan loppua kesken ja joutuu alkaa priorisoimaan asioita :D

Kiitoksia:
Jansku, dualini ja irl kaverini. Saatiin aika kova tili tehtyyn kahteen pekkaan vaikka sä suhteellisen tuore pelaaja oletkin, harmi vain että lopussa sitten homma hieman hiipui :D
Sutku, kaikki mein keskustelut kannulla oli kyllä yks isoimmista motivaation lähteistä mitä tällä rundilla oli. Oot söps ja musiikkis on pop (ei se genre) <3
Huonompi, sain oppii sulta alussa paljon uutta ja pistit liiton aikalailla yksin hyvää jamaa ennenko aloit insinööri-huonommaks :D kiva jos vielä luottopelaajana pidät ton perseilyn jälkeen, opin siitä kyl läksyni ja toivon, että päästäs joskus ottaa uus rundi :cool:
Ressukka, yhtäkkiä se vaan ilmesty pelaan toukka tenulle ja pisti sen tilin nousuun. Siinä sitte huomasin ko juteltiin ja laskettiin mihi vihu tulee kovilla että täähä on hyvä jätkä :D tosin vihun kovat tuli kyllä iha eri osotteeseen, mut sen nyt nii väliä :rolleyes: ei lähetty somaliaan vaan pelattiin rundi loppuun ja oltiin mukana voittamassa, vaikka alkuun vaikutti kyllä kaikelta muulta ko voitolta
Tepe, raidasit sä kai muutamia viikkoja öisin tilillä siinä PoE:s ohella ja keräiltiin siinä sitte pari raidimitaliakin :D oli jo ihme, että ees suostuit tulee tilillä ja oon tyytyväinen, ettei servusta tullu täysin tepetön <3

Sit yleinen kiitos muutamille pelaajille niin Mamuista, Manneista, Senoneista, Evakosta ja myös Syrjäytyneistä Eniten mä motivaatiota pelata saan, kun pääsee tutustumaan mukavaan porukkaan ja sitä tällä servulla piisas. :--)

Saleeh, Turmeltunut

jck
04-18-2016, 09:15 PM
Wazzuuup

Ootte näköjään saanu tornin raksattuu ja whatti hävis ilman mua ;( Pelasin tilillä Villain (viel sillonku se oli hyvä), mut lopetin ni sit joku random otti tilin haltuun ja meni PK liittoon. Lähin taas serverille aiheuttaa paheksuntaa ja hämmennystä mut siltikään ketään ei uskaltanu hyökkää muhu, ww lapanenki ois pitäny väsää, mut ei aika riittäny sellaseen yksin pelates vaiks raidasin kaikkii muit paremmi:twisted::twisted:

Isot kiitokset taas WHAT! porukalle ku jakso kattoo meikäläisen perseilyä enneku lopetin :mrgreen:

Joskus taas jaksan tulla pyörii tän pelin ääreen ja tulla nöyryyttää jokaista, niinku aina.

Aiu
05-03-2016, 01:27 PM
Voitin kuulemma fixin, näin sain kuulla kun tulin ulkomailta

Thunderfield tililt itteni löysin sikku ressu kaa delettii läpäl :D

Servust ei paljoo sanomist, mitä ny säädettii leistu ja jopo kaa sotikse ja joitteki muitteki faktihakuje kaa muutamaan otteeseen, oli tylsää

Kiitokset:
Leistu, Indi, meucci, jopo, ressu, moe oli hauskaa <3<3<3<3<3


Kiitokset kaikille muillekin ja hyvästi ;)